
AUSTRALIAN ISO VALLIRIUTTA — KUIN KALA VEDESSÄ






Hyvä puoli kahdeksan tunnin aikaerossa on, että aikaisin herääminen on entistäkin helpompaa. Herätys siis kello viisi, jotta ehti hoitaa aamujoogat ja pakkaukset snorklausretkelle ja käydä rauhassa aamiaisella ennen köpöttelyä satamaan.
Siellä oli niin paljon lähtijöitä, että kannatti olla ensimmäisten joukossa puolisen tuntia etuajassa jonossa, jotta saa katamaraanilta itselleen mieleisen paikan. Päiväretki tehtiin Ocean Spirit Cruises -yhtiön katamaraanilla. Kohteena oli yksi isoista unelmistani eli Iso Valliriutta.

Mikäs siinä oli odotellessa lämpimässä aamusäässä ja seuratessa ihmisten toohotusta ja eri fiiliksillä paikalle saapuvia tyyppejä. On ne, jotka ovat vielä puoliunessa kellon lähestyessä kahdeksaa sekä ne, jotka säätävät ja sähläävät ja kakun kirsikat eli ne, jotka neuvovat puolisoaan joka käänteessä ja pyörittelevät silmiään, kun toinen tekee ”kaiken väärin”. Heistä saa eniten hupia. Itse kuulun siis kyyliin, joita kiinnostaa kaikki mitä ympärillä tapahtuu, hehe!
Katamaraanilla kannattaa valita varjoisa paikka istua. Minulla ei ole väliä, koska kestän hyvin aurinkoa, mutta ei kannata ottaa pienintäkään riskiä että heti ensimmäisinä päivinä polttaisi itseään karrelle. Ulkona kuitenkin oli pakkokin olla, sillä ne pienet hetket, kun kävin sisällä kuulemassa ohjeet ja ohjelman päivän kulusta siellä oli sen päiväinen ilmastointi, että ilman muuta olisin tullut kunnolla kipeäksi, jos olisin sisällä aikaani viettänyt. Mikäköhän siinä on, että pitää olla niin julmetun kylmässä? Tulkoon Suomeen talvella ja nauttikoon viileästä, mutta eivät kiusaisi mua joka tulee lämmittelemään luitaan. Iso Valliriutta ei ole paikka, missä kuuluu palella.
KATAMARAANILLA KOHTI MICHAELMAS CAYTÄ




Koko Isolla Valliriutalla on pituutta 2300 kilometriä, mikä on aika tarkalleen sama, kuin laitettaisiin yksi Suomi-neito seisomaan viljavalle pellolle ja toinen Suomi-neito tasapainottelemaan hänen hartioilleen. Sen verran kookas, että se on mahdollista nähdä kuulemma avaruudesta asti.

Paikka, johon rantauduimme, Michaelmas Cay, on 1,8 hehtaarin kokoinen hiekkasärkkä (eli sellainen 360m x 50m ) ja se kohoaa 3,5 metriä merenpinnan yläpuolelle. Meille kerrottiin heti alkuun että alueella on köysillä erotettu iso ja pieni alue — ja se pieni alue on meidän. Iso alue sen sijaan on lintujen pesimäaluetta, jossa saattaa aika ajoin pesiä jopa 20 000 lintuparia.



Veljeni löysi katamaraanin henkilökunnasta linnuista enemmänkin tietävä miehen ja sai hyvät vinkit, mitä lajeja tulisimme näkemään ja ennen kaikkea, miten onnistuisimme bongaamaan Red-footed boobyn eli punajalkasuulan. Tuli jo kaukaa vahdata paikalla valmiina olevan puolisukellusveneen kaidetta, sillä lähestyessämme linnut tulisivat lehahtamaan matkoihinsa. Koska nämä istuvat aina kaiteella, on ihan itsestä kiinni, saako katamaraanin keikkuessa linnut kiikariinsa ja kameraansa. Kyllä se vähän haastavaa oli, mutta sain kuin sainkin kuitenkin jonkinlaisen todistusaineistonkin muistoksi. Tämä laji tuli missattua kahdeksan vuotta sitten Galápagoksella ja nyt siis ihan nätti paikkaus aukkoon linturintamalla.
ENSIMMÄISTÄ KERTAA PUOLISUKELLUSVENEESSÄ







Puolisukellusvene oli minulle täysin tuntematon vekotin ja olikin hauska päästä sen kyytiin. Vekottimeen laskeuduttiin kapeita rappusia ja hypeltiin penkkien yli omalle paikalle.
Siellä oli alkeelliset kahden istuttavat penkit joten jokainen on näin ollen aitiopaikalla. Minä toki olin tapani mukaan valppaana ja laskeuduin ensimmäisenä sisään, joten pääsin vip-paikalle etupenkkiin, jolloin oli käytettävissä sekä ”tuulilasi” että sivuikkuna. Puoli tuntia kierreltiin riuttaa ja nähtiin erilaisia koralleja, joista opas kertoili koko ajan laajalti. Kilpikonnia ei näkynyt, mutta kaloja jonkun verran. Kiva uusi kokemus ja ensimmäinen kosketus riuttaan tutustumiseen.
Itselläni ei ole ahtaanpaikan kammoa, mutta tuli väistämättä mieleen, että mahdollisten kammoisten olisi hyvä ollut tietää, että tilat ovat aika kapoiset. Toisaalta kai sitä itsensä tuntien tulisi otettua asioista myös eri lailla selvää.
Erittäin hyvä lounas tarjoiltiin jääkaapissa — eli siellä katamaraanin sisätiloissa. Ruoka tuli hotkittua aika nopeasti sekä palelun että mielessä jo kutkuttelevan snorklauksen takia. Tuolla olisi muuten päässyt myös laitesukeltamaan, mutta en ole ikinä uskaltanut edes koittaa. Eniten kammoksuttaa, että hätääntyisin jostain syystä ja tekisin jonkun fataalin virheen. Toisaalta jos olisin asiasta oikeasti haaveillut, niin olisin sen varmaan myös pelosta huolimatta toteuttanut.
SNORKLAUSVÄLINEET JA LAITTAISINKO MÄRKÄPUVUN?



LYHYT VIDEOFIILISTELY MICHAELMAS CAYLTÄ:
Katamaraanilta haettiin henkilökunnan avustamana oikean kokoinen märkäpuku, maskit ja räpylät. Kaikki oli siististi omilla paikoillaan, koon mukaan järjestettyinä ja siisteinä. Märkäpukua ei olisi ollut mikään pakko laittaa, mutta se mahdollisuus, että Irunkandji-meduusa päättää lähestyä pienine 2,5 senttimetrin läpinäkyvine vartaloineen mua ei houkutellut. Luin, että tuo pieni pirulainen pistää kymmeniä ihmisiä vuosittain. Suurin osa meduusan pistämäksi joutuneista ei edes huomaa pistosta, mutta sydänkohtaus voi seurata vain 30 minuutin sisällä. On myös hurjia tarinoita erittäin kivuliaista tapauksista muun muassa muutamia vuosia sitten, kun pieni tyttö joutui untireissulla tämän samaisen meduusan kohteeksi ja hänet jouduttiin vaivuttamaan koomaan kovien kipujen takia. Oli miten oli, miltei kaikki sen puvun ottivat päälleen.
Kun saavuimme pienelle saarelle, siellä oli vastassa oppaita, joilta sai kelluntaliivit, jos sellaiset halusi. Minä otin ilman muuta liivit päälle, jotta ei tarvitse vedessä tehdä oikeastaan mitään muuta kuin nauttia ja vähän räpylöitä silloin tällöin heilutella.


Minulla ei ole vedenalaiskameraa, joten joudun vaan kertomaan, että rehellisyyden nimissä en nähnyt mitään sen kummempaa kuin mitä olen aiemminkaan snorklausreissuilla nähnyt. Olen itse asiassa nähnyt paljon hienompia kaloja ja Galápagoksella jopa snorklannut jättimäisen merikilpikonnan yläpuolella. Täällä en nähnyt konnan konnaa. Sellaista se luonto on, näyttäytyy toisille ja toisille ei. Toki oli paljon hienoja ja värikkäitä kaloja ja koralleja, mutta korallit olivat kyllä osittain aika haaleita eli ei siellä hyvä heilu. Siltikin oli aivan mahtavaa ja varsinkin, kun saarella pääsi lisäksi kuvaamaan upeita lintuja.
LINTUBONGARIN KARKKIKAUPPA OLI AUKI






TARVITAANKO SYVÄT TASKUT JA MITÄ SILLÄ SAA?
Paluumatkalla oli sisätilossa meribiologin esitelmä ja siellä olisi tullut Iso Valliriutta varmasti paremmin tutuksi, mutta valitsin kuitenkin nautiskella kannella maisemista sen sijaan että olisin jäätynyt kuunnellessani luentoa. Tuo kylmyys täytyy kyllä laittaa ainoaksi —mutta pitkäksi— miinukseksi tälle reissulle.
Kuvettaan joutuu kaivamaan tällaista retkeä varten reilun 150 euroa ja oli kyllä sen arvoinen. Koko ohjelma kesti 8,5 tuntia ja missään vaiheessa ei tuntunut siltä, että ei olisi saanut rauhassa nauttia olostaan eli aikaa riitti hyvin kaikkeen tekemiseen ja ihmettelyyn.
Tosin ehdittiin kyllä veljeni kanssa ihan pieni hetki ihmetellä, että tuleekohan meidän yhteysvene vielä hakemaan katamaraanin viimeisetkin snoklaajat — eli meidät kaksi— saarelta, sillä aluksen oli määrä lähteä piakkoin takaisin päin ja yhteysvene oli ollut jo jonkin aikaa katamaraanin kyljessä, vaikka sen oli tarkoitus kulkea 15 minuutin välein saaren ja aluksen väliä.
Lähti se kuitenkin meitä hakemaan. Sen verran mietin, että muussa tapauksessa olisi vaan pyydetty saada mennä jonkun muun veneen tai laivan kyydillä takaisin. Reput olimme kuitenkin ottaneet saarelle mukaan, joten ei olisi ollut huolta omaisuudestakaan. Tuskinpa meitä olisi saarelle yöksi jätetty tai edes annettu jäädä. Olisihan sekin varmasti ollut seikkailu.

Retkeen kuului kahveet aluksi ja lopuksi, lounas, vedet, kaikki välineet ja vekottimet. Ainoa mikä ei kuulunut hintaan, oli valokuvat, joita snorklatessa kävi joku ottamassa. Nauratti, kun sama kuvaaja tuli useita kertoja pyytämään sukellusposeerausta, sillä olihan kaikki kuin yhdestä märkäpuvusta veistettyjä maskit päässään. En kuitenkaan edes muistanut käydä katsomassa minusta otettuja kuvia, sillä oli niin paljon muuta kivaa ajateltavaa. Iso Valliriutta piti otteessaan ja samasta syystä en näköjään ole kuvannut lainkaan katamaraanin sisä- saati ulkotiloja, mutta kerrottakoon, että alus oli tilava ja siisti.
Turisteille järjestetyllä retkellä vierailu on tehty helpoksi, sillä siellä kerrotaan tarkasti mitä saa tehdä ja mitä ei, mutta mikäli haluat miettiä muita vaihtoehtoja, voisi tästä Australian hallituksen sivustosta olla apua suunnitteluun.

Edit: Luin heti tämän postauksen julkaisun jälkeen muutama päivä sitten CNN:n julkaiseman huolestuttavan ja surullisen jutun korallien tilasta Isolla Valliriutalla.

20 Comments
Pirkko / Meriharakka
Tuo on kyllä vaikuttava kohde tuo valliriutta. Paikan päällä siitä tietysti näkee vaan osan, mutta tieto siitä, että se on kuulemma erotettavissa avaruudestakin, mutta onhan sillä kokoa. Ilmeisesti retkijärjestäjät huolehtivat aika hyvin siitä, että ihmiset käyttäytyvät tuolla siten, että nähtävyys säilyisi tulevillekin sukupolville.
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
Kiitos, Pirkko! On se tosiaan upea ja sen laajuudesta sai jonkinmoisen kuvan lentokoneesta käsin. Voi vain toivoa, että retkijärjestäjät ovat niin tarkan seulan läpi käyneitä, että olisivat vastuullisia ja pitäisivät huolen ettemme me turistit pääse ainakaan paikan päällä tuhoamaan koralliriuttaa. Toki onhan uhkia paljon muitakin ja kyllähän siellä kovasti tehdään suojelutyötä.
Sari /matkalla lähelle tai kauas
Varmasti once of lifetime juttu nähdä nuo valliriutat. Melkoinen voima on tuolla näkymättömällä meduusalla! Menisin hetimiten tuollaiselle retkelle, jos mahdollista.
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
Kiitos, Sari! No oli todella:) Juu, en kyllä haluaisi päästää lähelleni tuota pientä pirulaista.Kyllä tuo retki on varmaan lähes kaikilla ohjelmassa, varsinkin kun sen voi tehdä ihan maakrapunakin, jos haluaa.
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Todella hienoja taas nuo lintukuvat! Tuota en ollut kuullutkaan, että irukandjin pistos voisi olla kivuton. Meidän opas Australiassa kertoi kerran sellaisen saaneensa, ja sanoi, että kipu oli ihan sietämätön. Olen siitä lähtien käyttänyt snorklatessa aina tuollaista ”stinger suitia”, vaikka jotkut sitä selvästi naureskelevat. 😀 Liivejä en tykkää käyttää, koska ne estävät sukeltamisen. Puolisukellusveneestä en ollut kuullutkaan, hauska olisi joskus sellainenkin kokea.
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
Kiitos, Mikko! Jostain luin, että pistos on ollut joillain kivuton ja ollaan vaan ihmetelty, kun useampi on saanut sydänkohtauksen samassa paikassa. Joo, voihan se olla, että paikoissa joissa ei yleisesti tuota pukua käytetä, saattaa joutua silmätikuksi, mutta niin joutuu silloinkin, jos saa pistoksen ja itkee kuin pieni lapsi tai joudutaan elvyttämään.
Minulla ei ole aiemmin ollut pukua ylläni ja mietin, että onkohan se jotenkin epämiellyttävä, mutta ei lainkaan. Samalla säästyy ylettömältä aurinkovoiteen kanssa lotraamiselta ja vähän väliä tarkastamiselta, että onko jo hartiat punaiset.
Mari /Maailma kotina
Niin totta tuo aikaero – joskus helpottaa arkea, joskus haittaa. Valliriuttaretkelle pitää joskus päästä, upea! Täällä Aitutakin saarella osallistuin juuri laguuniretkeen, mikä tarve ihmisillä on koskettaa näitä koralleja, näin kahden ihmisen koskettavan😡😰
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
Kiitos, Mari! No siis tämä! Ei tarvii aina koskea kaikkea. Toisaalta ymmärrän, että kiinnostaa koskeakin, mutta onko se sitten tiedon puutetta vai piittaamattomuutta että mennään koralleihin koskemaan. Sama eläinten kanssa. Kaikkia ei tarvitse päästä paijaamaan ja ruokkimaan. Tunnustan, että olen joskus kerännyt kuolleita koralleja ja tuonut kotiinkin, mutta tuolloin tietämättäni. Ne on minulle esillä ”piirongin päällä” muistutuksena ottaa asioista selvää.
Ne Tammelat
Upea ja erityinen kohde, pelkästään jo noiden lintujen bongailu on ollut varmasti huikea kokemus! Hienoa, että aluetta vaalitaan tarkasti vaikkakin vahinkoja taitaa olla jo tapahtunut peruuttamattomasti. Ehkä vielä jotain toivota on, uskotaan niin!
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
Kiitos, Ne Tammelat! Oli kyllä huikea kohde ja varsinkin nyt täällä kotona loskan keskellä sitä miettii, että missä sitä on saanutkaan käydä! Oli tuo kyllä hauska, kun sai yhdistää snorklailun ja linnut samaan retkeen. Vähän aikaa sitä vaan pyöri ja ihmetteli, että mitäs kaikkea sitä onkaan ”tarjolla”. Ei kai sitä voi muuta tehdä kuin toivoa, että tuokin upea kohde ei täysin tuhoudu ja yrittää elää itse ihmisiksi kunnioittaen luontoa.
Raija / Kohti avaraa maailmaa
Hieno ja aivan erityislaatuinen kohde sekä paljon asioita mietittäväksi. Töyhtötiirasta tuli nyt oma lemppari, sinun eka kuva niistä tässä on aivan hulvaton.
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
Kiitos, Raija! Haha, töyhtötiira näyttää kyllä hauskalta. Mä tykkään inhimillistää lintuja ja eläimiä ja tämän kohdalla sanoisin, että hän on valmiina tärkeään palaveriin, puku rypyttömänä, paita hohtavan valkeana, mutta raukka ei tajua, että pienten nokkaunien jälkeen olisi kannattanut tarkistaa, onko niskahiukset suittuna.
Eveliina / Reissukuume
Todella upea kohde!! Ja upeiden kuvien lisäksi postauksessa oli paljon tärkeää tietoa, joka herätti myös ajatuksia 🙂
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
Kiitos, Eveliina! Mukavaa, jos viihdyit postauksen parissa. Olihan tuo ehdottomasti kerran elämässä – kohde, jota tulee varmasti muisteltua pitkään. Nyt kun katselee itse reissun jälkeen noita kuvia, sen vasta oikeasti tajuaa, miten hienossa kohteessa on ollut — huolimatta siitä, että tässäkään tapauksessa kuvat eivät kerro kuin murto-osan.
Merja / Merjan matkassa
Iso Valliriutta oli minullekin pitkään unelmakohde. Alkutalvesta 2020 sinne sitten vihdoin pääsin. Teimme yön yli purjehdusretken. Emme käyneet millään saarilla vaan snorklasimme (ja osa sukelsi) avomerellä. Muistan, että päiväretkiä oli huomattavasti paljon enemmän tarjolla kuin yön yli -retkiä, mutta löytyihän sellainenkin kun tarpeeksi pitkään haravoin vaihtoehtoja. Me emme saaneet mennä veteen ilman stinger suitia. Veneen omistaja kertoi, etteivät avomerelllä olevat meduusat ole niin myrkyllisiä kuten rantojen läheisyydestä löytyvät, mutta pistot olisivat silti ikäviä eikä hän halunnut ottaa mitään riskejä. Puku oli minusta epämiellyttävä, mutta mieluummin laitoin sen päälleni kun olin meduusojen pisteltävänä. 🙂
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
Kiitos, Merja! Ai hitsi, oli varmaan hieno tuo yön yli kestävä purjehdusretki. Teilllä oli fiksu veneen omistaja, kun ei antanut ottaa riskejä. Mä tosiaan kanssa pelkäsin, että kiemurtelen puvusta ulos, kun ällöttää, mutta toisin kävi.
Anne | Elämää Nomadina
Olipa kattava ja informatiivinen postaus retkestä, tuo on varmasti ollut todella hieno kokemus! Toki olisi voinut toivoa vielä parempia snorklauselämyksiä, jotenkin Isoa Valliriuttaa ajattelee sen suhteen ihan paratiisina, ja on kurjaa että korallit ovat sielläkin hätää kärsimässä. Tuo kulkuneuvojen jäätävän kylmäksi ilmastoiminen on kyllä sellainen omituisuus mitä on vaikea ymmärtää, joskus on bussimatkallakin tullut oltua ihan jäässä, kun ei välttämättä tropiikissa ole mukana kovin kummoisia pitkähihaisia vaatteita… Totta kai ilmastoimisen tarpeen ymmärtää, mutta pakkoko sitä on täysillä huudattaa 😀
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
Kiitos, Anne! Oli kyllä tosiaan hieno retki ja toisaalta silmiä avaavaa, että kyllä korallit on todella hätää kärsimässä. Toi ilmastointi on kyllä yks pirskules. Mä olen aina jossain vaiheessa sen takia vähintään yskässä ja menee sen takia aina reissussa muutama hetki vähän matalammalla mielellä. Sit jos pyytää vähän hillitsemään ilmastoinnin kylmyyttä, tulee olo, että on turhasta valittaja, kun osa niin nauttii vilvoittelusta. Mä en pidä edes hotellihuoneessa ilmastointia päällä, mutta tosin en menetä yöuniakaan kuumuuden takia:)
Elina / elinanmatkalaukussa
Ei oo kauaakaan, kun mietin miltä tuolla mahtaa näyttää. Nimi kun on tuttu, mutta en ole koskaan nähnyt kuvia. Kiitos tästä postauksesta! Helsingin luonnontieteellisessä museossa on toki pieni näyttely tästä paikasta, mutta eihän se sama asia ole. Hui, en kyllä missään nimessä snorklaisi tuolla ilman tuota pukua! 😐
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
Kiitos, Elina! No sittenhän olikin hyvä, että laitoin paljon kuvia. Täytyykin mennä katsomaan luonnontieteelliseen taas jälkikäteen, että mitä sanovat Suuresta Valliriutasta. Samoin kuin kävin Ugandan vuorigorillojen jälkeen katsomassa, miten museossa gorilla on esitetty.