-
INDONESIA: BALIN CANGGU OLI LEPPOISA ALOITUS REISSULLE
Lennot on lentoja ja ne meni tälläkin kertaa suht kivuttomasti, varsinkin ensimmäinen pätkä, sillä vaikka kuinka olisin levittäytynyt, ei mikään tai kukaan olisi häirinnyt. Qatarissa välilaskulla kaiveltiin mun kynsileikkurit esiin, ihmeteltiin ja tutkittiin ja katsottiin syvälle silmiin. Katsoin takaisin ja näytin lyhyitä kynsiäni. Käytetty on ja kohta olisi taas tarve, jos meinaa joogata ja saada sormenpäiden ihon osumaan lattiaan tai harjoittaa pranayamaa. ”Tässä salissa ei kynsillä paineta nenää”, saattaa kuulua joogaopen lause, jos ollaan ihan oikeassa joogassa. Leikkurit laitettiin takaisin laukkuun ja lopetettiin tuijottelu puolin ja toisin. KAUANKO OIKEASTI MENI AIKAA LASKEUTUMISESTA HOTELLIN OVEN AUKAISUUN? Olin tilannut valmiiksi kuljetuksen Balin…
-
Kustaa Saksi ja Ryoji Ikeda sulassa sovussa sunnuntain ratoksi
Sunnuntain taidekierrokseen kuului kaksi täysin erilaista näyttelyä. Kustaa Saksi Designmuseossa ja Ryoji Ikeda Amos Rexissä. Vai oliko ne kuitenkaan niin kovin erilaisia? Migreeni nyt ainakin on löyhästi yhdistävä tekijä. Saksia inspiroi hänen sukukirouksensa migreeni ja sen tuomat näyt sekä unen ja valveen rajalla liikkuvat hallusinaatiot, kun taas migreenipotilas, jolle strobot ym. vilkkuvalot saattavat laukaista kohtauksen, jättäköön Amos Rexin väliin. Minua jäi vähän ihmetyttämään, miten fiilikseni meni päinvastoin kuin olisin kuvitellut. Ikedan voimakasta ääntä, räiskyvää valoa, dataa ja pikseleitä yhdistävät suuret audiovisuaalisetinstallaatiot saivat minut lähinnä rauhoittumaan, kun taas Saksin jacquard-tekstiilit pikemminkin toivat minuun vipinää. Joku saattaa katsoa nenänvarttaan pitkin digitaalista taidetta…
-
KUINKA USEIN…?
En itse asiassa pidä yhtään ketjukirjeistä enkä minkäänlaisista somehaasteista, mutta tämä Reissukuume-blogin haaste tuntui niin kivalta, että päätin ottaa sen vastaan. Lisäksi syysflunssan kourissa ja sahaavan kuumeen kanssa pystyi tätä tekemään pätkissä. Osallistu kaikin mokomin itsekin — haasteeseen, ei flunssaan! Jutun lopussa on ohjeet. Kysymys kuuluu: ”Kuinka usein…?” …käyt vuoden aikana ulkomailla? Tänä vuonna olen tehnyt kolme reissua. Viime vuonna tein neljä reissua. Joinain vuosina kaksikin on riittänyt. Pääasia on, että talvella pääsee kauaksi ainakin pariksi viikoksi ja kesällä ystäväporukan kanssa vähän lyhyemmälle reissulle. Kaikki muu on tietenkin plussaa. Palkallista lomaahan saisi tietenkin olla enemmän ja runsas palkankorotus auttaisi myös,…