-
SRI LANKA: SAFARIAJELUJA JA ELUKOITA
Safari sanana vie välittömästi Afrikkaan, mutta kyllähän meillä Suomessakin tehdään esim. moottokelkkasafareita. Sri Lankassakin pääsee erilaisille safareille. Itse osallistuin niille kahdessa luonnonpuistossa -Udawalawessa ja Yalassa- sekä merellä Mirissassa, jossa toivoin näkeväni ensimmäistä kertaa elämässäni sinivalaita, mutta jouduin ”tyytymään” delfiineihin. Voi mua raukkaa, kyllä elämä potkii. Mutta first things first: ylipäätään minulle parhaat matkakohteet on sellaisia, joissa joutuu tsekkaamaan vessanpytyn ennen kuin istuu ( ei lian, vaan elukoiden takia) ja tarkistamaan myös kengät, että loikoileeko siellä joku. Tällaisilla reissuilla ollaan lähellä luontoa ja sellaisia tapahtumia, joita ei rahalla saa. Tarkoitan tällä sitä, että vaikka ostaisit kuinka kalliin safarireissun, ei mitään takuita…
-
SRI LANKA: VUORISTOA, MAISEMAJUNA JA VINKKI MUTAPOLULLE
Saapuminen autolla Nuwara Eliyaan ei mennyt ihan putkeen. Aurinko ehti laskea juuri ennen hurauttamistamme vuoristokylään ja jäimme täysin google mapsin varaan, kun emme nähneet säkkipimeässä juuri mitään. Reittivalinta oli paikantimen mukaan ihan oikea, mutta tiepä olikin laitettu tolpilla poikki juuri ennen majapaikaamme. Pirskutti. Ei auttanut muu, kuin lähteä peruuttamaan jyrkkä kapeaa kujaa, jossa oli kummallakin puolella muurit niin lähellä, että jos olisi ollut matkailuvaunua varten käytettävät sivupeilit, oltaisiin päästy nauttimaan sirpaleiden tuomasta onnesta. Nyt sen sijaan työnnettiin kaksi blondin päätä takapenkin ikkunoista ulos antamaan ohjeita kuljettajalle. Sekä päät että peilit säästyivät ehjinä. Aamuinen kuva, josta selviää, kuinka lähelle pääsimme hotellia…
-
SRI LANKA: AYURVEDISISTA HOIDOISTA NAUTISKELUA
Olen utelias luonne ja kun kävi kunnon munkki ja hotellini yläkerrasta löytyi Ayurvedic Health Center, päätin koittaa vähän kaikkea. Intian reissuilta oli jo tuttua öljyn käyttö päähieronnassa, samoin steam bath. Täällä tosin maattiin arkussa, kun aiemmin olen ollut istuma-asennossa. Yhtä kaikki ollaan pää ulkona, vähän siihen malliin kuin olisi puuceessä ja pää pilkistäisi reiästä ulos. Ilman hajua. Pitkän hieronnan jälkeen menet makaamaan pyyhkeen päälle puuarkkuun, jonka pohjalla on reikiä. Sinne on helppo asettautua mukavasti, sillä arkku ei ole ahdas, vaan polvet saa jopa koukkuun, jos et pysty makaamaan potslojona pitkin pituuttasi. Kansi laitetaan kiinni ja hyvin lämmintä höyryä alkaa posottautua…