• EUROOPPA,  RANSKA

    PARIISI: JONOTTAMISEN ARVOINEN GALLERIE DIOR HURMASI TÄYSIN

    Olin kuullut, että Gallerie Dior on upea ja se olikin yksi pääkohteistani katakombien ja Louvre Couturen lisäksi tällä Pariisin reissullani. Kahteen jälkimmäiseen sain liput hankittua netistä etukäteen, mutta Diorille en sitten millään. Luin kuitenkin, että olisi vielä mahdollista päästä jonottamaan päivän lippuja mikäli hankkiutuu paikalle ajoissa. Museo aukesi kello 11, joten tähtäsin siihen. Hyppäsin metroon ja jäin pois Charles de Gaulle Etoilen asemalla — eli Riemukaarella. Se on muuten jännä, että kun siitä nousee katutasoon on ihan pyörällä päästään, että miten päin tässä nyt ollaan. Tämä riippumatta siitä kuinka hyvin on jo maan alla seurannut viittoja ja valinnut oikean suunnan.…

  • Lontoo, Hipaisuja Maapallolla
    EUROOPPA,  ISO-BRITANNIA

    LONTOO: EPÄONNISEN ALUN JÄLKEEN PIKKURILLI PYSTYSSÄ ILTAPÄIVÄTEELLÄ

    Reissunaisen pahin painajainen oli, kun matka Lontooseen likkojen kanssa oli vuorokauden päässä ja meitsi soittaa itselleen ambulanssia keskellä yötä. Oli tasan vuorokausi aikaa lähtöön, kun sain jonkun oudon kohtauksen ja kaikki merkit viittasivat sydänkohtaukseen. Soitin hätänumeroon ja keskustelun jälkeen sain ohjeet pysyä paikallani ja odottaa ambulanssia. Sairaalassa vietin yön, mutta kohtaus meni ohi eikä syy selvinnyt. Pahin pelkoni (tietenkin, hehe) oli, että en saa lähteä matkalle, mutta koska kaikki mahdolliset kokeet ja testit oli tehty eikä mitään outoa ilmennyt, sain luvan lähteä reissuun lääkärin sanoin ”kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan”.  Ei tällaisia alkuja enää, kiitos. MAARTEN BAASIN KELLO PADDINGTONIN ASEMALLA…

  • EUROOPPA,  IRLANTI

    IRLANTI: JUNARETKI DUBLINISTA HOWTHIN KAUNIISEEN KALASTAJAKYLÄÄN

    Helppoa ja kivaa vaihtelua oli tehdä päiväretki läheiseen kalastajakylään Howthiin. Vain puolen tunnin junamatkan päässä oli vanha kalastajakylä, jossa ei ollutkaan niin paljon turisteja kuin olin kuvitellut. Ihan Dublinin keskustassa oleva Tara Station oli meitä lähimpänä oleva asema. Junamatka kestää puolisen tuntia ja DART-junia menee parinkymmenen minuutin välein, joten ei tarvitse henkeään pidätellen suunnitella aikataulua. Sen verran kannattaa kuitenkin katsoa, että taulussa lukee tosiaan Howth, sillä muut junat ei sinne poikkea. Ostimme meno-paluu-liput ja se osoittautui hyväksi ideaksi, sillä kun olimme lähdössä takaisin, näytti Howthin asemalla olevan aikamoista sekoilua lippujen oston kanssa. Siellä ei myöskään näkynyt henkilökuntaa, emmekä itse asiassa…