INDONESIA: BALIN CANGGU OLI LEPPOISA ALOITUS REISSULLE
Lennot on lentoja ja ne meni tälläkin kertaa suht kivuttomasti, varsinkin ensimmäinen pätkä, sillä vaikka kuinka olisin levittäytynyt, ei mikään tai kukaan olisi häirinnyt. Qatarissa välilaskulla kaiveltiin mun kynsileikkurit esiin, ihmeteltiin ja tutkittiin ja katsottiin syvälle silmiin. Katsoin takaisin ja näytin lyhyitä kynsiäni. Käytetty on ja kohta olisi taas tarve, jos meinaa joogata ja saada sormenpäiden ihon osumaan lattiaan tai harjoittaa pranayamaa. “Tässä salissa ei kynsillä paineta nenää”, saattaa kuulua joogaopen lause, jos ollaan ihan oikeassa joogassa. Leikkurit laitettiin takaisin laukkuun ja lopetettiin tuijottelu puolin ja toisin.
KAUANKO OIKEASTI MENI AIKAA LASKEUTUMISESTA HOTELLIN OVEN AUKAISUUN?
Olin tilannut valmiiksi kuljetuksen Balin Denpasarilta läheiseen Cangguun ja Google Maps arvioi, että sinne köröteltäisiin 18 kilometrin matkaa autolla 49 minuuttia. Toiveikas olisi räknännyt, että “ländäyksen” jälkeen tunti tullihommiin ja siitä tunti hotellille. Olen kuitenkin realisti ja fundeerasin, että laitan tuohon vielä tunnin päälle eli kolmessa tunnissa hotellilla. Hah. Jotta tietäisin jälkikäteen, kauanko oikeasti meni aikaa, päätin lanseerata helpon tavan tehdä “muistiinpanoja”. Otan eri tilanteissa (laskeutuminen, tullijono jne.) puhelimella kuvan (huomioiden, että lentokentillä turvatarkastuksessa ja passintarkastuksessa kuvaaminen on kielletty) ja kirjoitan sen tietoihin että missä kohtaa protokollaa kuva on otettu, ellei se muuten selviä. Samoin esim. taksiin astuessa otan kuvan ja uuden sitten perillä. Näin jää kellonajat talteen kuvien aikajanalle. Voi kuulostaa jonkun mielestä ihan hullulta, mutta tämä toimii mulla hyvin. Tällä kertaa dataa löytyi seuraavasti:
16:08 Laskeutuminen
VOYA-payment eli Visa on Arrival kustansi 500 000 rupiaa (noin 30€). Visan sai maksaa käteisen sijaan myös kortilla, mutta siihen tuli pieni ekstra-rokotus eli yhteensä 509 750. Tämä jono eteni joutuisasti. Nyt passijonoon ajassa 16:30. Hyvin menee.
Seisoin passijonossa 1 tunnin ja 40 minuuttia. Laittelin viestiä kuskille, mutta hän ei näyttänyt edes lukevan niitä. Passijonosta selviydyin klo 18:10.
Luulin jo pääseväni kävelemään ulos, mutta virkailija seisoi keskellä käytävää ja kyseli e-customs declaration-koodia. Ääääh? Onko tämä nyt se Satusehat-juttu? (Ei muuten enää vaadita tätä kirjoittaessani). Yritin tyrkyttää sitä, mutta ei kelvannut, vaan nyt piti mennä takaisin QR-koodia lukemaan keskellä hallia seisovasta laitteesta. Puhelimeni tarjosi kentän nettiä, mutta en onnistunut sillä lukemaan mitään. Vieressäni tuskaili satunnainen rinkkamies ja ihmeteltiin yhdessä, miksei homma toimi. Lähdin lopulta kyselemään virkailijalta asiaa uudelleen ja selvisikin, että pitää olla tietynlainen nettiyhteys tätä hommaa varten. Takaisin laitteelle ja neuvomaan rinkkamiestä samalla. Lopulta itse sain napattua laitteelta electronisen kaavakkeen ja täytettyä siihen omat tiedot. Rinkkamies joutui nöyrtymään jonottamaan hallin seinustalla oleville asiakaspäätteille ja veikkaan, ettei hänelle siunaantunut se nopeampi vaihtoehto. Kaavakkeeseen piti laittaa henkilö- ja passitietojen, lennonnumeron, kanssamatkustajat ym. lisäksi kaikkien puhelimien ja IPadien sun muiden IMEI-koodit, hinnat ja mallit jne. Mä laitoin vaan yhden. Enhän mä sieltä olisi selvinnyt ikinä eteenpäin muuten. Jos jotain pöllitään, niin se on sit tarkoitus.
EDIT: Vasta nyt tätä kirjoittaessani ja etsiessäni netistä tuon kaavakkeen tajusin, ettei noita laitteiden tietoja olisi tarvinnut laittaa ellei ole yli 60 vuorokautta maassa. Tämä lukee siellä aivan selvästi ja oikein punaisella korostettuna. Ääääääääää…….turhaa työtä.
Klo 18:25 lähdin eteenpäin. Aikaa meni tähän episodiin kuitenkin vaan 15 minuuttia, vaikka se tuntuikin tuskallisen pitkältä.
Klo 18:33 Kenttä oli tehty Ikea/Normal/Gigantti-konseptilla ja siellä sai kierrellä ja kaarrella ja vähän jännäsin, että kuski ei ehkä odota eikä häntä edes meinannut löytyä, sillä kaikenmaailman kuskeja oli kymmeniä ja kymmeniä ja yritin tihrustella heidän lapuistaan omaa nimeäni. Tuntui aika toivottomalta, mutta puhelimella saatiin onneksi yhteys ja kun kuvailin itseni (mut on helpompi tunnistaa turistien seasta kuin paikallinen kuski kollegoistaan) hän nauroikin, että juu keltainen reppu näkyy jo ja hän tulee vastaan.
Kun kerroin, etten olisi ikinä uskonut, että odotat noin kauan —1,5 tuntia pidempään kuin oli sovittu, hän selitti, että kyse on asenteesta. Jos mä tulen ennen kuin hänen pitää mennä kotiin nukkumaan, mun on tarkoitus olla hänen asiakkaansa. Jes! Loistava tyyppi!
Autoon klo 18:50.
20:33 Saapuminen Cangguun
20:39 Kirjautuminen hotelliin
20:54 huoneessa
Summa summarum: arvioni kolmesta tunnista ylittyi reippaasti. Laskeutuminen oli klo 16:08 ja hotellilla olin klo 20:55. Eli karvan alle viisi tuntia siinä kuitenkin meni.
Hotellilla oli muuten elektroninen sisäänkirjautuminen ja tässä vaiheessa alkoi olla jo ikävä ihan tavallisia lappuja, joilla vanhanaikaisesti kirjaudutaan sisään:)
CANGGU
Canggu lausutaan sitten muuten “zangguuuu”, ei “kankku”, kuten minä tein vaikka kuinka yritettiin neuvoa.
Olin ensimmäistä kertaa Indonesiassa ja mulle tämä oli maa numero 60. En tosin ole mitään passileimoja kerännyt — enkä sen puoleen ole maabongarikaan— mutta koska Matadorin kartalle olen maita “värittänyt”, on tasaluku kuitenkin mainittava.
VIDEOKURKISTUS CANGGUN ILTAAN:
Helpoin ratkaisu olisi ollut jäädä heti lentokentän “viereen” Kutalle. Minä en kuitenkaan kuulu bilettäjien alalajiin ja muutenkin oli tarkoitus lähinnä ottaa rennosti ja levätä eikä käsitykseni mukaan tuo aussien mesoamistantere ole mua varten. Toki loman lopussa lentokenttäpäivänä saattaisin siellä käydä tekemässä tarkastuskäynnin. Ja kävinkin. Siitä sitten tuonnempana.
Nyt oli kuitenkin luvassa parisen viikkoa aamukävelyitä merenrannalla, auringonnousuja, pyöräilyä, uintia, hierontoja, joogaa, hyvää ruokaa ja päämäärätöntä vaeltelua ilman mitään aikataulua.
Taisi tämä Canggukin olla jonkinlainen menomesta, sillä se oli ainoa paikka, jossa otettiin hotellilla katevaraus mahdollista vandalismia vastaan. Siellä näkyi myös paljon lappuja, joissa luki ”If you brake it, you pay it”. Kertonee jotain turisteista , joita siellä pyörii.
Tapaan nousta reissussa ylös vähän ennen auringonnousua, jotta olen rannalla ajoissa ottamassa vastaan tulevan päivän. Usein näissä tilanteissa saa olla ihan yksin, mutta täällä oli joka aamu runsaasti muitakin aamuvirkkuja liikkeella. Surffarit, koirat, lenkkeilijät, kalastajat.
Batu Bolona Beach ja maamerkkinä toimiva Hamsa-käsi. Vähän aikaa piti rapsuttaa päätä, että mihinkäs uskontoon tämä käsi tällä kertaa viittaa, sillä samaa symboliahan käyttävät sekä juutalaiset, islamilaiset, Levantin kristityt, hindulaiset….. Niin, tosiaan! Vaikka lähes 90 prosenttia indonesialaisista on muslimeja, muodostaa Bali siitä poikkeuksen. Täällä on suurin osa asukkaista hinduja ja uskonto näytteleekin arjessa suurta roolia. Siinä lienee syy myös joogasalien monilukuisuuteen Balilla.
Jo aiemmin netistä löytämäni jooga- ja hierontapaikka osoittautui todella kivaksi. Olin varannut jo heti ensimmäiseksi aamuksi itselleni hieronnan. Kun palasin seuraavana päivänä ja olin pyytänyt saman ihanan hierojan kuin ensimmäisellä kerralla, sain yllättyneen hymyn ja sanat :” It’s YOU!” Tämähän oli kuin Ketut- herran repliikki Julia Robertsille. “You, you, you!!!” Ketut muuten on hyvin yleinen indonesialainen nimi. Onkohan siitä tullut sellainen Eat, Pray, Love – elokuvan myötä vai onko ollut jo aiemmin?
Paikan nimi on Serenity Eco Guesthouse and Yoga. Balilainen hieronta maksoi 170 000 rupiaa eli noin 10 e / 90 minuuttia ja pelkät koivet 100 000 rupiaa eli noin 6e / 60 minuuttia. Kävelen reissussa yleensä aika paljon päivässä ja hieronnalla saa aina uudet jalat, joilla taas jaksaa.
Ennen hierontaa täytettiin lappu, jossa kysyttiin terveydentilat sun muut ja pyydettiin myös ruksittamaan, minkälaisella voimalla halutaan hieronnan tapahtuvan. Vähän kuin aasialaisen ruoan tulisuus asteikolla 1-3. Tykkäsin kovasti. Ei tarvii käyttää aikaa turhaan arvuutteluun sitten hieronnan aikana. Samoin mukavaa oli, että kaavakkeessa oli kuvat, joihin sai merkitä, mihin kohtiin kroppaa tuli keskittyä — ja toisaalta, mitä tulisi välttää. Kuulosti kovin asiakaslähtöiseltä ja näin ei tule väärinymmärryksiä ja kielitaidotonkin pystyy tilaamaan haluamanlaisensa hieronnan.
Aamiaisellekin jäin yhtenä aamuna. Vegaanisesta aamiaisbuffeesta sai pulittaa 50 000 rupiaa eli noin 3€.
Kun nämä toimivat hyvin, päätin varata myös joogatunnit täältä.
Joogasaleja oli Serenityn alueella parikin ja vaikka omalta osaltani kaikki meni ihan kivasti, huomasin ärsyyntyväni erään Yin sound healing – opettajan huonoista linjauksista, vaikka pitäis vaan maindata omia juttuja. Seuraavaksi ärsyynnyin siitä, että kun ryhmässä on kolme ihmistä, jotka ei ole ikinä joogannut, ei tehdä double-pigeonia! Tai sitten näytetään versio yksinkertaisesta ja tuetaan se niin, että linjaukset on oikein!!! ”Ihan kamalan näköistä”, sanoisi mun ope. Mä olen tietenkin tottunut niin hyvään ja tarkkaan opetukseen, että olen tavallaan kaikessa ”lempeässä ankaruudessa” joogalellitty piloille. Tällä samalla reissulla ärsyynnyin moneen opettajaan myöhemminkin, mutta pääsin myös nauttimaan ihanien opettajien tunneista. Loppujen lopuksi päätin, että joogaan ei kuulu ärsyyntyminen eikä huolehtiminen muusta kuin omasta tekemisestä ja suljin kaikki silmäni ja rauhoituin. Kysehän on tässäkin lopulta asenteesta, jonka voi aina korjata, jos se meinaa lähteä nyrjähtämään sijoiltaan.
VIDEOLLA ALTTARIEN LAITTOA AAMUISIN:
Canggu oli mukava paikka ja vastasi aika lailla mielikuvaani. Voisin mennä uudelleenkin. Matka jatkui nyt kuitenkin sisämaahan ja Ubudiin. Se ei juurikaan vastannut mielikuvaani, mutta siitä sitten seuraavassa postauksessa.
Post scriptum: Ihan noin muuten vaan tuli taas kerran mieleen, että vaikka tuntuu, että kohteessa kuin kohteessa liikkuu koko ajan ja on kiinnostunut monista asioista ja tutkii ja hutkii ja kurkkii kulmien taa ja kivienkin alle, niin aina myöhemmin kotona tulee karttaa katsoessa mieleen, että miksi en käynyt tuolla ja tuolla ja miksen kävellyt lainkaan tuolla alueella. Suurena kysymyksenä aina, että mihin se aika oikein meni?
No joutilaaseen hiekan tonkimiseen tietty:)
12 Comments
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Bali ja Canggu on itseltäni vielä kokonaan kokematta. Kun en joogaa itse harrasta, ei Canggu oli ollut ihan oman matkustuslistani kärkipäässä. Marikaa paikka kiinnostaisi ilman muuta enemmän. Toisaalta, Canggu aivan varmasti tosiaan tarjoaisi leppoisan aloituksen reissulle, mutta silti tuo seuraava kohde, Ubud, kiehtoisi itseäni enemmän.
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
Kiitos, Mikko! Kyllä tuolla Canggussa viihtyy ilman joogaakin. Se nyt vaan on itselleni niin tuttua, että on kiva mennä aina tilaisuuden tullen koittamaan, missä liikunkin.
Terhi
Tulee todellakin joskus ikävä niitä vanhoja paperilomakkeita kun netti ei toimi ja akku on lopussa…
Kivan näköistä tuolla ja varsinkin tuo aasialainen ruoka. Tässä myrskyssä tekisi kyllä mieli lähteä Balille.
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
Kiitos, Terhi! Juu, tekniikka ja sen tuoma nopeus ja helppous on ehdottomasti asioita, joista pidän, mutta kun alkaa hommat sakkaamaan, ei kyllä yhtään jaksa säätöä, on se sitten reissussa tai töissä. Aasialainen ruoka on kyllä ihanaa.
Mari/ Maailma kotina
Itsekin otan usein vaelluksen alussa ja lopussa kuvat, niin näen keston siitä. Ei näitä muuten muista – vaikka luuleekin muistavansa.
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
Kiitos, Mari! Tulipa tuosta mieleeni, että hukkasin Goalla juuri ostamani ihanan kaulakorun ja oltiin kävelty pitkä matka sinä päivänä. Kuvia oli tullut otettua paljon ja niistä pystyttiin tsekkaamaan, että mille välille päivän reittiä oli koru pudonnut, kun se ei enää valokuvassa killunut kaulassa. Sitten lähdetttin haravoimaan tuota väliä reitistä, mutta valitettavasti korua ei löytynyt. Ei kaikki tarinat pääty hyvin. Onneksi oli kuitenkin vaan koru.
Pirkko / Meriharakka
Me viivyimme toissakesäni yhden vuorokauden verran Kuta Beachillä eikä noin satunnaisella lyhyellä otoksella osuttu mihinkään varsinaiseen bilehelvettiin – sen sijaan pidimme kylän monipuolisesta ravintolatarjonnasta.
Canggussa emme käyneet, vaan muut (yöpymiskohteemme) olivat Ubud ja Sanur, josta toki sitten teimmä päiväretken Nusa Penidalle.
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
Kiitos, Pirkko! Itsellänikin oli hyvin lyhyt käynti Kutalla reissun lopussa. Liekö sitten johtunut päivästä tai kulkemastani reitistä, mutta olin aika lailla kulmat kohollaan, kun näin niin paljon humalaisia ihmisiä kadulla ja rannalla jo iltapäivällä.
Elina / elinanmatkalaukussa
Onnea uudesta maasta! En oo ite Indonesiassa koskaan käynyt, mutta on kovasti kyllä kiinnostanut. Huhuhh, kylläpä vähän kesti päästä kentältä hotelliin. Olisin kyllä itekin ollu ihan hukassa tuommoisen lomakkeen kanssa, onneks siellä oli rinkkakaveri jonka kanssa olla yhtä hukassa 🙂
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
Kiitos, Elina! Niin se muuten on, että vaikka tykkään reissata yksinäni, niin sekä fyysisesti että henkisesti eksyksissä on kivempi olla jonkun toisen kanssa, niin voi pähkäillä, että mitäs nyt pitäis tehdä.
Heidi / Maailman äärellä
Voi apua mikä säätö ja jonotus lentokentällä. Pitkän lennon jälkeen toi on kyllä reissun yks ikävimpiä puolia aina. Mutta noepastihan se unohtuu, kun sitten vihdoin perille pääsee. Olen ollut Balilla kerran, mutta ei tullut käytyä Canggulla. Jotenkin tuntuu, että me ei koko reissulla löydetty Balin kehuttua kauneutta. Ehkä joskus uudestaan sitä etsimään. Tosin ihastuin sitten tosi paljon Lombokin saareen. Sieltä löysin sen rauhallisen luontoparatiisin, jota en Balilta löytänyt.
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
Kiitos, Heidi! Balilla löysin paljon kauneutta, mutta myös kääntöpuolta. Se on aina vähän, että miten fokusoi. Joskus muuten oikein päätän, että “tänään kuvaan ainoastaan rumia ja likaisia asioita. Niitä löytyy paikasta kuin paikasta. Ja päinvastoin. Vähän niin kuin sellaista anti-instagrammattavaa sisältöä;) Ei Bali ollut missään nimessä pelkkää kauneutta ja puhtautta ja mindfulnessia, mutta paljon siellä sitäkin oli.