MONACO: TOISEKSI PIENIN VALTIO SAI HEILUTTAJAT VIERAAKSEEN

Oliko se maailman toiseksi pienin valtio niin ruma kuin sanotaan? Taisi se Monte Carlon puoli olla. Itse tapaan nähdä kauneutta kaikkialla, mutta työmaat ja nostokurjet ei kyllä saa värähdystä aikaan visuaalisessa silmässäni. Ei se kuitenkaan haittaa, sillä nyt se on itse nähty ja todettu.

Kannattaako Monacossa vierailla? Juu, tietenkin. Me teimme päivävierailun-— ja teimmekin miellyttävästi, nimittäin laivalla Nizzasta. Aamulla laivaan, kolme varttia ajelua kauniissa ja jylhissä kallioseinämämaisemissa ja jo oltiin Port de Fontvieillen satamassa— eli sillä kauniimmalla puolella. Illansuussa palattiin takaisin samasta paikasta ja nyt olikin pitkäkestoisempi tämä paluumatka. Ehei, ei ollut myrskyä tai muitakaan ongelmia, vaan yllätykseksemme laiva kiersi tällä erää lähempää rantoja ja herrasmies kertoili kaiuttimien kautta tarinoita ja opasti meitä katsomaan sinnetänne ja milloinmihinkin. Valitettavasti olin kuin vauva kehdossa ja nukahtelin tämän tästä aaltojen keinutellessa, joten tarinat meni vähän ohi ja yhtään kuvaakaan en näköjään ottanut. Sellainenkin kuuluu lomaan, että välillä vaan lilluu mukana ja kuolaa torkkuessaan matkakaverin olkapäälle.

Mutta eipä vielä palata, kun vasta päästiin sinne Monaco Villeen. Hellettä piisasi heti aamupäivästä 36 astetta, joten päätimme heti, että etenemme hitaasti ja tarpeeksi pysähdellen varjoisilla terasseilla.
Ensimmäinen kohde oli kipuaminen Le Palais des Princes de Monacolle eli palatsille. Tähtäimessä oli nähdä vahdinvaihto jäykkine koreografioineen. Väkeä oli aika tavalla, mutta kyllä sen näki, jos uskalsi vähän luikerrella kuin festareilla konsanaan saapuessaan Olavi Uusivirran keikalle viime tipassa ja uhkana on nähdä hänen hieman tätä käsilläolevaa villimpi koreografiansa ainoastaan screeniltä.

Shown jälkeen harjoitimme kiertelyä pienillä kujilla, joissa myytiin pettymyksekseni lähes pelkkää krääsää, kunnes eteeni avautui kaunistakin kauniimpi näky: La Maison du Limoncello.

Kaupassa myytiin varsinaisen Limoncellon (jota mä toope en jostain syystä ostanut) lisäksi paljon elintarvikkeita, joihin oli ujutettu sitruunaa. Sitruunat tulevat läheisestä Italian rajalla sijaitsevasta pienestä Mentonin kaupungista. Kaupunki on kuuluisa makeista sitruunoistaan ja siellä järjestetään jopa jokavuotiset sitruunafestivaalit La Fête du Citron, jolloin reilun 30 500 asukkaan kylään rynnii turisteja ihmettelemään karnevaalikulkueita ja sitruunarakennelmia. Sitruuna näyttelee pääosaa hillossa, limonadissa, liköörissä, oliiviöljyssä, pestossa, sinapissa ja tietenkin Marseille-saippuassa. Ilman kassintäytettä ei täältä millään päässyt ulos.

Formularadalla tuli käveltyä melkein koko ajan, myös se tunneliosuus, kun siirryimme Monte Carlon puolelle. Aika sokkeloista ja sekavaa ja vähän ärsyttävääkin oli kovassa helteessä kivuta kiemuraista reittiä kasinolle, mutta kyllä se lopulta myös palkitsi.

Kasino oli todella upea sisältä. Sisäänpääsy olisi maksanut 17€, mutta koska olimme hankkineet My Monte Carlo -jäsenyydet, emme joutuneet pulittamaan penniäkään.

Pientä säätöä ja eestaasjuoksua kuitenkin tuli, kun jäsenyyttäni ei heidän järjestelmästään löytynytkään. Syy selvisi, kun todettiin, että nimeni ei täsmännyt passiini, sillä kutsumanimeni ei ole etunimeni. Tämän muistan kyllä aina viisumeja ja lentolippuja hankkiessani, mutta tässä kohtaa en muistanut, että monacolaisillahan ei ole pääsyä Monte Carlon kasinolle, joten sen tähden tulee passin ja jäsenyyden olla vähän niin kuin yksi yhteen.

Monte Carlon Casino avattiin jo vuonna 1865 eli 157 vuotta on siellä jo viskottu noppia, pyöritetty rullaa, pihistelty kortteja ja toljotettu automaattien grafiikoita kämmenet hiessä.
Idea kasinon perustamisesta Monte Carloon tuli ruhtinas Florestan I:n puoliso prinsessa Carolinelta, sillä ruhtinasperhe alkoi olla vähän rahapulassa. Menton (ne sitruunakeikarit) ja Roquebrune itsenäistyivät Monacosta 1848, eivätkä suostuneet enää maksamaan Grimaldeille veroja oliiviöljystä ja hedelmistä. Caroline mietti, että mitäs jos laitetaan uhkapelit pystyyn ja saadaan näin pelastauduttua uhkaavalta konkurssilta. Näin tehtiin ja ensimmäinen kasino aloitti toimintansa jo vuonna 1856 tavallisessa kartanossa. Heti ei lyöty rahoiksi, mutta sinnikkyyshän tavataan palkita ja ilmeisesti Caroline oli niin kova pitchaamaan, että sai puhutettua sen aikaisen bisnesenkelin François Blancin hoitamaan homman. Blanc oli hyvin verkostoitunut ja sai puolestaan juonittua hankkeeseen mukaan itsensä Monacon piispan ja kardinaali Peccin. Sen kummempaa mainehaittaa ei tästä Peccille tullut, sillä hän pokkasi myöhemmin ammattikuntansa ykköspalkinnon ja pääsi pimputtamaan Gammarellin räätäliliikkeen ovikelloa ja sovittamaan jalkaansa paavin punaiset patiinit.
Kaikennäköistä mahtui väliin ennen kuin meidän porukka pääsi vierailulle. Oli laajennusta, uudistusta, tilat baletille ja oopperalle ja jopa Women’s Olympiad— ensimmäiset kansainväliset naisten urheilukilpailut vuonna 1921!

Tässä sitä nyt sitten kuitenkin ihmeteltiin sittemmin kuuluisaksi ja sangen loisteliaaksi muodostunutta kasinoa. Entisenä pelinhoitajana vahtasin tietenkin pelipöytien valtiaita silmä kovana ja täytyy todeta, että ei se siellä sen kummempaa ole kuin meilläkään. Itse asiassa väitän jopa olleeni aikoinani sulavampi ja näppärämpi liikuttamaan suurta pelimerkkimäärää kuin eräskin herrasmies, jonka ruletinhoitoa katselin. Ei olisi tullut minun aikanani kuuloonkaan, että olisi käytetty kahta kättä 120 pelimerkin työntämiseen kerralla pöydän toiselle puolelle. Se olisi ollut noloa.
Tarinan mukaan vuonna 1913 pelaajat hävisivät tällä samalla kasinolla miljoonia frangeja, kun kuula putosi yhteensä 26 kertaa peräkkäin mustalle numerolla ja uhkapelurit uskoivat, että tällainen ”epätasapaino” tulee väkisinkin korjaantumaan ja peräkkäin tulee paljon punaisia. Eihän tuo olettamus perustu faktoihin. Ihan sama mahdollisuus on tulla kierroksella kuin kierroksella niin musta kuin punainenkin— vähän alle 49 prosenttia, sillä numeroita on 0-36, joista 0 on vihreä ja loput vuorotellen punaisia ja mustia. Mutta ihmismieli tekee tepposet ja luultavasti yrittää väkisin saada asiat sullottua kaavoihin.

AI MITEN MUN KÄVI?

Mitä Monacossa voi tehdä pikkurahalla?

No voihan sitä vaikka päättää tuhlata kolme euroa, laittaa elämänsä risaiseksi ja mennä pyörimään karuselliin, kuten me.

KUVA KARUSELLISTA

Mitä Monacossa voi tehdä täysin ilmaiseksi?

No voihan sitä vaikka ”ottaa heilutuksia”, kuten lapsena. Eli toimii näin: kävelette vasemmalla puolen katua ja heilutatte leveästi hymyillen vastaantuleville autoilijoille. Tätä ei kuitenkaan pidä jokaisen auton kohdalla tehdä, sillä muuten he eivät ylläty.
Arvaapa millä prosentilla saatiin takaisinheilutukset? 100%!!!! Jotkut heilutti välittömästi nauraen takaisin kun taas joillain meni hetki aikaa prosessoida, että mitä noi tekee. Jokaisesta autosta tuli kuitenkin hymyilevä heilutus, parhaista koko jengin voimin. Sehän sai meidät vaan nauramaan enemmän ja jatkamaan. Oltiin vähän kuin iloittelun onnenpyörässä. Tämä on siis täysin ilmaista ja tuo vähän rentoutta jäykkien ökyilijöiden elämään. Ei se raha tuo onnea, mutta hymy tuo, siitä olen varma.