NICARAGUA: OLIKO SAN JUAN DEL SUR HERVOTON BILEMESTA?

HETI ALKUUN PIENI TUNNELMAPÄTKÄ VIDEON MUODOSSA:

Missäpä ei olisi omaa kristus-patsasta. Niin oli San Juan del Surissakin. Kun nicaragualainen liikemies halusi kunnioittaa Jeesusta parannuttuaan syövästä, hän päätti rakennuttaa patsaan. Sen suunnitteli costaricalainen kuvanveistäjä ja arkkitehti Max Ulloa Rayo ja sen rakentaminen kesti kaksi vuotta.

Patsaalla on vieraillut kuuluisuuksia Jimmy Carterista Halle Berryyn ja Morgan Freemaniin ja nyt… en minä. En nimittäin jaksanut lähteä kipuamaan ja olin muutenkin päättänyt pitää täällä San Juan del Surissä älä-tee-oikein-mitään-päiviä ja niinpä tyydyin ihailemaan patsasta aamuin illoin aina eri valossa alhaalta käsin. En myöskään kaivannut sen kummemmin näköaloja, sillä olin päättänyt pysytellä kävelymatkan etäisyydellä enkä saada mitään ideoita. Näitä päiviä on hyvä olla, jotta jaksaa taas pyöriä ja hyöriä ja tutkia nähtävyyksiä intensiivisemmin.

Aamuisin pitää lähteä ajoissa ulos, jotta totuus paljastuu. Ensimmäisenä aamuna on aina suuri arvoitus, löytyykö kahvilaa, josta saisi kukon laulun aikaan kupillisen. San Juan del Surissa se ei onnistunut. Onnekseni löysin jonkinlaisen ympäristöön täysin sopimattoman (eli liian länkkärin) sisäkioskin, jossa oli oikein kahvikone. Pieni capuccino 2e. Ryöstö ilman asetta. Sinne siis tuli lampsittua ja noutokahvi kädessä lähdin tutkimaan ympäristöä. Ulkonukkujia ei ihmeemmin ollut. Ne paljastuvat aina aamukävelyillä.

GEOKÄTKÖ HUKASSA

Geokätkön tykkään aina hakea, jos sellainen sattuu lähimaastoon ja täällä oli merkitty kätkö lasten koululle ja kerrottu, että kaksi ohjaajista tietävät kätköstä ja heiltä voi asiasta kysyä. San Juan del Surin koulu ei kuitenkaan ollut siellä missä piti ja selvisi, että se oli muuttanut. Kyselin paikallisilta ja sain epämääräisiä ohjeita koulun uudesta sijainnista.

Mietin jo vähän, että olenkohan jo jossain hornan tuutissa, mutta niin se vaan oli “niiden kahden talon välistä ja portista sisään ja sit vielä vähän eteenpäin ja huutele jos ei näy ketään”. No minä huutelin ja lopulta löytyi oikea henkilö ja kätköpurkki. Olipa etsimisestä sen verran muutakin hyötyä, että tulin pistäytyneeksi kyselemässä reittiä myös sattumalta Nicaraguan ensimmäisestä kirjastosta.

NICARAGUAN ENSIMMÄINEN KIRJASTO

Olihan paikka. Kun astuin sisään, minua tuli heti tervehtimään Norman. Hän oli hyvin ylpeä kirjastosta ja kysyi, saisiko esitellä minulle paikkoja. Hän esitteli ihan kaiken. Eri osastot tuli käydyksi läpi ja myös lähes jokainen hylly erikseen. Oli ihana seurata, kun hän oli niin onnellinen, kun sai esitellä työpaikkaansa. Aivan mahtava tyyppi.

Selvisi, että tämä San Juan del Surin kirjasto on perustettu vuonna 2001 Hotel Villa Isabellan patiolle. Eli Nicaraguan ensimmäinen julkinen lainakirjasto on ollut toiminnassa vasta reilun 20 vuotta. Koko lainaamisen käsite oli aiemmin täysin ennenkuulumaton nicaragualaisille ja ihmiset uskoivatkin, ettei kukaan palauta lainaamaansa kallista kirjaa. Toisin kuitenkin kuulemma kävi ja palautusprosentti on varsin korkea.

Vaikka kirjasto näyttää ehkä siltä, kuin omassa lapsuudessani joku pieni maalaiskirjasto, siellä on kyllä ihan nykyajan toimintaa. Pari vuotta sitten alettiin tarjota jopa 3D-mallinnuksen ja -tulostuksen kursseja lukiolaisille.

Muuten: 82,6 % nicaragualaisista osaa lukea ja kirjoittaa.

JOOGAA JA AURINGONLASKUNUINTEJA

Joogapaikkakin San Juan del Surista löytyi. Zen Yoga on yhden talon kattoterassilla pari korttelia ns. keskustasta. Erityishuomio muuten, että tällä reissulla on jokaisessa joogapaikassa ollut kunnolliset tahmeat joogamatot, eikä mitään marketin liian lyhyitä rimpuloita

Tavakseni tuli käydä aamuisin heti suoraan sängystä uimassa ja lähteä sitten kävelylle ja joogaan. Iltaisin, kun aurinko laski oli mahtavaa mennä auringonlaskunuinnille taas lähes suoraan ulko-ovelta. Rantaviivakin tuli sopivasti iltaisin tosi lähelle. Ensimmäisenä iltana hieman hämmennyin, kun rannalle vähän matkan päähän kodistani alkoi kerääntyä väkeä katsomaan merelle ja ensimmäisenä tuli mieleen, että mitä pahaa olen tehnyt ja toisena, että onkohan täällä hai ja vasta kolmantena, että hehän ovat tulleet katsomaan mun auringonlaskuani. No, katsokoon. Kai siitä heillekin riittää, hehhe.

Muuten: välittömästi auringon laskettua hyökkää sandbugit eli sandflyt eli suomeksi sanakirjan mukaan hietasääsket. Pirulliset pienet perhanat, jotka puree ja jättää kutiavat koivet. En tykkää.

RANTAROSVO JA ERIKOINEN KUVAUSSESSIO

Kun astuin ovestani ulos, oli vastassa rannalla neljä poliisia. He tutkivat erästä rantapoikaa ja pyysivät tätä tyhjentämään taskunsa ja myös kengät pyydettiin ottamaan pois koivista. Poika puhui koko ajan ylimielisesti puhelimessa eikä ollut olevinaan läsnä lainkaan — eikä häneltä mitään löytynytkään.  

Istuin ravintolan pöytään seuraamaan tilannetta ja siinä ihan mun silmien alla (siis jos silmäni olisi olleet ulkona eikä mökissä) oli rantaravintolan pöydästä viety pariskunnalta kamera ja viitottiin, että tosta penkin päästä se kamera lähti ja tonne se meni. MUN ranta-asunnon nurkalle. Joku oli juossut MUN asunnon nurkalle. En oikein ollut koko aikana tykännyt siitä pienestä kujasta, joka tuli mun kämpälle rantakadulta ja tässä tapauksessa toimi siis rosvon pakoreittinä. Sellainen kuja, josta pääsee just ja just puikkimaan, mutta joka ei ole tarkoitettu kulkuun. 

Huvittavaa oli, kun pollarit pyysivät valokuvaan pariskunnan nuorta ja kaunista neitoa ja pyysivät häntä osoittamaan sormella penkin päätä. Siinä neito keikisteli ja poseerasi. Toi oli lievimmälläkin mahdollisella ilmaisulla absurdia. Viihdyin. Harmitti kun en uskaltanut-kehdannut ottaa kuvaa tosta photoshootista. 

Sen verran jäin taputtelemaan itseäni henkisesti olalle, että vaikka tunnen itseni välillä vähän pelleksi, kun pidän kaikki tavarani ja avaimet ja muut todella tarkasti laukussa tai jossain piilossa enkä ikimaailmassa laittaisi laukkuani viereiselle penkille tms., niin tässä se nyt nähdään taas. Ei vara venettä kaada.

Kuulin just vastaavan jutun , kun oli tyyppi ollut syömässä ja piti puhelintaan pöydällä ihan edessään ja siitä se oli lähtenyt. Kannattaa olla ennemmin liian tarkka, sillä harmi on suuri, kun jotain tärkeää katoaa ja vaikeuttaa matkan jatkumista kummasti, jos on liput ja laput ainoastaan sähköisinä. Yksin matkustaessa saa olla vieläkin tarkempi, sillä pulaan joutuessaan ei ole edes kaverin puhelinta tai lompakkoa, joista voisi anoa avustuksia.

Pääasiassa jengi on iloista ja mukavaa, mutta täällä muutenkin pienessä kylässä näkee kyllä selvästi, kun on kävellyt liian kauaksi. Kun enää ei tervehditä tai hymyillä, kannattaa vetää nöyrät uukkarit ja palata sinne, mistä tulikin. Parempi olla liikkumatta siellä, missä tervetullutta et ole sinä — ainoastaan sun vyölaukkusi sisältö. 

Kuulin eräältä rouvalta, että jos jatkaa kristukselta hyvillä kengillä ja varovaisesti matkaa kohti niemenkärkeä, siellä on mielenkiintoinen luola. Pitää vaan varoa, ettei mene sinne juuri ennen nousuveden aikaa.

On asioita, joita en tee, kun olen yksin reissussa ja just tämä on se juttu, mikä jää tekemättä. Enkä usko, että menisin tuonne luolaan vaikka olisi joku seuranakin. Koko ajatus nousuvedestä ja jäämisestä luolaan…huh-huh!!! Sen verran tsuumailin kameralla, että sain näkyviin tuon luolan suun, mutta se sai nyt riittää.

En kuollaksenikaan muista, mitä ja ketä tässä juhlittiin. Juttelin kahden paikallisen puliveivarin kanssa ja he kertoivat auliisti tästä tärkeästä miehestä, mutta nimi meni ihan ohi, eikä humalainen espanja ole ikinä ollut kuullun ymmärtämisessä muutoinkaan vahvoin alueeni, joten ajattelin, että löydän kyllä tiedon myöhemmin, mutta enpä löytänyt. Väkeä oli kuitenkin paljon ja hienot oli puvut ja pelit ja vehkeet. Tarjoiluakin olisi ollut, mutta ei laitettu osaltani pulloa kiertämään, joten jatkoin matkaani.

VIDEOLLA SELVIÄÄ, KEITÄ NÄMÄ KOMISTUKSET OVAT

Vuonna 1992 Nicaraguan länsirannikolla tapahtui seitsemän magnitudin maanjäristys, joka aiheutti tsunamin. Tuolloin arviolta 60 % asumuksista tuhoutui. Evakuointireitit on edelleen merkittyinä. Onkohan pelastussuunnitelma päivitetty?

Teksti varoittaa, että näiden juomien liiallinen lipittely on terveydelle vaarallista. Kallein juoma on Heineken ja se kustantaa 70 Nicaraguan cordobaa eli n. 1,80€. Bisseä muuten juodaan Nicaraguassa reilu puolitoista litraa per aikuinen henkilö vuodessa, kun vastaava luku Suomessa on lähemmäs neljä litraa.

Muuten: Puhdasta juomavettä on Nicaraguassa tarjolla kaupungeissä 97,5 prosentille ja maaseudulla 62,6, prosentille väestöstä.

Ja muuten: kunnolliset (viemäröinti tai kaivokäymälä tms.) saniteettitilat löytyy kaupungeissa 89,9 prosentilla ja maaseudulla 66,5 prosentilla väestöstä.

INSTAKAHVILA VAI MARKKINAPAIKAN KOJU?

Kauppahallien ruokakojut on yleensä kiinnostavampia ja julmetusti halvempia kuin turisteille varta vasten pykätyt hienot paikat. Nohemyn keittiössä oli vielä joulu, olihan vasta tammikuun loppu. Ruoka oli yksinkertaista ja hyvää. Vegetacot ja appelsiinimehu alle vitosen.

Olin aiemmin purjehtinut sisään kovasti etukäteen kehuttuun La Tosteria San Juan del Suriin, mutta koska mua ei edes tervehditty, kävelinkin saman tien ovesta ulos. En mä tommosiin paikkoihin pennejäni kanna. Mä menen sinne, missä hymyilään ja ollaan vieraanvaraisia. Se, että paikasta saisi hienon instakuvan, ei todellakaan ole ykköskriteeri, vaikka toki tykkään ottaa kuvia kivoista paikoista.

LINTUJA JA KALASTAJIA

Lintujen menoa on hauska seurata aamuisin. Samalla kun kalastajat tuovat saalistaan mereltä, tarjoutuu linnuillekin mahdollisuus päästä valmiiseen pöytään.

Toiset tyytyvät odottelemaan rannalla, mutta jos kalat perataan jo veneessä kauempana, täytyy lähteä merelle buffetiin ja kuten tiedämme, seisovassa pöydässä on aina tunkua ja ruoka saattaa olla vähän niin ja näin ja sitä on saattanut jo joku muukin vähän nokkaista.

Ai niin! Oliko San Juan del Sur armoton bilemesta? Vaikka asuin aivan keskellä rantaa ja vieläpä ravintolan yhteydessä olevassa rantatalossa , en kyllä varsinaista bilehdintää havainnut lainkaan.

Jostain syystä kauppakadulla oli tällainen butiikki, josta olisi saanut ostaa kimmeltävää menovaatetta, mutta ehkä sitten lähinnä tuliaisiksi, sillä omien vähäisten havaintojeni mukaan ei kukaan varsinaisesti pukeutunut iltaankaan. Tai sitten en vaan tiennyt oikeita paikkoja. Eipä sillä. En niitä etsinyt tai kysellytkään, sillä en ole yökiitäjä, vaan aamuvirkku rantakävelijä.