NICARAGUA: VÄRIKKÄÄSSÄ GRANADASSA KÄSITYÖLÄISENÄ, KORUMYYJÄNÄ JA FUTISFANINA

ILMAISIA AAMIAISIA JA MITEN NIITÄ SAA

Rakastan aamiaisia. Rakastan vaihtelua. Tämän takia en ollut ostanut valmiiksi hostellilta aamiaisia, sillä olin ajatellut käydä aina eri paikoissa. Sattumien summana kävi kuitenkin niin, että sain Granadan osuudella peräti kolme aamiaista ilmaiseksi.

Ensimmäiset kaksi tuli pahoitteluna siitä, että huoneen luovutus käyttööni kesti aiottua kauemmin (kolme varttia myöhässä, joten en ehtinyt suihkuun ja vaatteiden vaihtoon ennen sovittua iltamenoa) — ja kolmannen aivan pyytämättä. Eräs toinen asukas kyseli aamulla, oliko netti toiminut yöllä. Tiesin, ettei ollut, sillä olin yrittänyt vähän tutkiskella geokätköjen mahdollisuutta Granadan keskustassa ja netti oli tosiaan alhaalla.

Mies kiivaili, että “tämä on vuosi 2024 ja netin pitää toimia”, mutta itse lähinnä naureskelin, että tämä on tosiaan 2024, mutta tämä on myös Nicaragua. Hän ei kuitenkaan antanut periksi eikä anteeksi, vaan marssi kihisemään respaan. Palattuaan hän silmät loistaen kertoi, että asiaa hoidetaan ja saamme korvauksen. Äääääh, saamme? Ketkä me? En minä ole mitään valittanut. Ärsyttää, kun mut niputetaan valittajaksi kysymättä.

Respasta infottiin myöhemmin, että minua odottaa taas yksi ilmainen aamiainen ja eihän se tietenkään käyttämättä jäänyt. Aamiaispaikoista suosikkini oli tästä huolimatta jo etukäteen kovasti hehkutettu The Garden Café, jonne täten saatoin mennä vielä toiselle aamiaiselle vähän myöhemmin. Ihanien annosten lisäksi paikassa oli nopein mahdollinen netti, joten sain samalla hoidettua asioitani, sillä Granadasta oli tarkoitus vielä jatkaa matkaa. Käytkö ikinä reissussa ensin varhaisella ja myöhemmin myöhäisellä aamiaisella?

ILMAINEN DRINKKI KÄTKÖILIJÄLLE

Geokätköily on hauskaa reissussa. Granadassa se vei mut ilmaiselle drinkille ja katsomaan pihalle raahatusta telkkarista jalkapalloa.

Olin käynyt jo aiemmin etsimässä kätköä ihan keskustan ns. turistikadulla olevan ravintolan ovensuusta. Vaikka ohjeet oli selkeät, en tahtonut millään löytää etsimääni. Se kuikuilu ja kyyristely ja kurottelu noin julkisella paikalla on lisäksi aina supernoloa ja kun homma pitäisi lisäksi tehdä salassa, jottei kätkö paljastu, on siinä aina omat hankaluutensa.

Päätin ottaa riskin ja kysyä asiaa tarjoilijalta, joka käväisi ovella. Hän ei ymmärtänyt geokätköilyä terminä englanniksi eikä espanjaksi,vaikka kaikkeni tein ja pelasin mielessäni Aliasta kummallakin kielellä. Päädyttiin käyttämään hänen puhelimensa kääntäjää, johon kerroin suomeksi, mitä halusin. En muuten itse käytä ikinä kääntäjää, vaan yritän aina saada itseni ymmärretyksi selittämällä asiat uudelleen ja vähän eri lailla, mutta tietysti tällaisessa erikoistapauksessa, jos toiselle ei koko konsepti ole tuttu, on selittämistä turha jatkaa.

Tarjoilija vein tekstin luettavaksi ravintolan omistajalle, joka tulikin juoksujalkaa ja naama virneessä luokseni. Kätkö oli kuulemma ollut sellaisessa paikassa, että tuuli oli sen usein napannut matkaansa, joten omistaja oli pättänyt napata sen sisään toivoen, että kätköilijät älyäisivät sitä kysyä.

Juteltiin vähän Nicaraguan perinneruoista ja koska minulle ei ollut nälkä, hän vaatii minua ainakin ottamaan vastaan tarjoamansa drinkin. Jee! otin reteesti jääkahvin, hehe.

JALKAPALLOA GRANADAN LÄHIÖSSÄ

Yhdelle toiselle kätkölle piti kävellä vähän sivummalle ja kauemmas ja se on tietysti aina vähän niin ja näin, että millaiselle seudulle päätyy, joten pidin silmät selässäkin auki. Kätköä en tahtonut taaskaan löytää. Istuskelin paikalla hyvän tovin ja ajattelin, josko jotain tapahtuisi, joka veisi mua eteenpäin. Pian paikalle pyöräili mies, joka osoittautui erään paikallisen vieraaksi. Pohdittiin, että tietäisiköhän tuo hänen ystävänsä kätköstä jotain. No ei tiennyt, mutta hän tiesi erään naisen, joka tietää kaikki alueen tapahtumat ja hälytettin hänet paikalle ja niin oli taas kätkö pian hyppysissä.

Eihän tuo nyt kuulu kätköilyn ideaan, että kysellään ympäriinsä, mutta mulle nuo on myös tapoja, joissa pääsee näppärästi jutulle paikallisten kanssa ja saa kenties hyviä ideoita, mitä nähdä ja tehdä jne.  

Mikä parasta, kohtasin paluumatkalla hauskan näyn. Talon pihalle oli roudattu telkkari ja muovituolit, joissa kourallinen nuoria herrasmiehiä istui katsomassa jalkapalloa. Kävelin paikalle ja kysyin, mikä matsi. El Clasico. Jatkokysymyksen myötä selvisi, että herrat kannattivat samaa joukkuetta kuin minäkin )tietenkin Barçaa), joten päätin jäädä kutsumattomaksi vieraaksi. Pojat olivat hämmentyneitä ja kikattelivat, mutta vanhin ponkaisi tuoliltaan välittömästi ylös ja osoitti paikkansa minulle ja kipaisi hakemaa itselleen uuden tuolin sisältä. Samalla aikuiset tuli ovelle ihmettelemään vierasta. Nyökkäilivät kuitenkin hyväksyvästi ja heiluttelivat, joten vakuutuin siitä, että olen tervetullut. Päätettiin ottaa videonpätkä muistoksi ja mietin, että tännekään en olisi päätynyt ilman geokätköilyä.

URANI KORUMYYJÄNÄ GRANADAN KESKUSTASSA OLI TULOKSETON

Korumyyjä oli lähellä pääaukiota ja ostin ensin korvikset ja sitten katselin pronssisormusta, mutta kysyin saisinko sen alpakasta. Rouva alkoi vääntämään korua ja minä hyppäsin siksi aikaa myyjän paikalle huutelemaan hyvää päivää ja tervetuloa ja viittoilemaan ja hymyilemään kuin Naantalin aurinko ja Hangon keksi yhteensä. Muita myyjiä nauratti. Mua ei naurattanut, sillä en saanut yhtäkään kauppaa aikaiseksi. 

GRANADAN AAMUIHMISET

Lähden reissussa aina ulos, kun aurinko nousee. Kun on useamman päivän samassa paikassa, tulee aamun tyypit tutuiksi ja moikkaillaan joka aamu iloisemmin ja aletaan kenties vaihtaa muutamia sanoja.

Merkillistä on, että vaikka jutellessa hymyillään ja lupa kuvaan tulee välittömästi, poseeraukseen asettaudutaan usein vakavana. Onkohan tilanne niin jännittävä? Vai halutaanko antaa asiallinen kuva? Ettei tässä nyt aleta nauraa höröttämään? Kun kuva on otettu, palaa hymy kuin taikaiskusta kasvoille. 

Toivon aina, että aamut saisi kestää pidempään. Ensin etsitään jostain noutokahvi mukaan ja sitten kierrellään ja etsitään, missä on isoimmat roskakasat (siellä on myös koirat), tutkitaan puut ja sähkölangat (linnut), etsitään rakennukset, joihin auringon valo osuu, kurkataan aamumessuun, etsitään kadunlakaisijat tai kalastajat ja muut aamutyöläiset. Katsellaan, kun ihmiset siivoa talojaan. Granadassa tämä onnistui mainiosti.

Samalla yritetään nauttia, sillä viimeistään klo 8-9 alkaa tunnelma olla jo pilalla sekä rauhan, liian korkealle nousseen auringon, katujen ja rantojen siisteiksi ehostamisen ja normaalirytmisten ilmestyessä katukuvaan. Siitä voikin siirtyä joogatunnille ja/tai myöhäiselle aamiaiselle.

LAS ISLETAS

Pieni nice-to-know:

Espanjankielen sana mono tarkoittaa apinaa, mutta myös mm. adjektiivia söpö.
Eikä ihme, kun noita veijareita katsoo vai mitä?

Granada sijaitsee Nicaraguajärven rannalla. Järvi on Keski-Amerikan suurin ja Latinalaisen Amerikankin kolmanneksi suurin. Ainoastaan Bolivian ja Perun alueella liplattava Titicaca ja Venezuelan Maracaibo pesevät Nicaraguajärven pinta-alallaan. 

Las Isletas on yli 365 pienen pienen saaren rykelmä Nicaraguajärvellä aivan Granadan lähellä. Sinne tehdään niin melonta- kuin suppailuretkiä, mutta minä päädyin valitsemaan hostellini lontoolaispariskunnan kanssa laiskasti ja nautiskellen veneretken. Päästiinkin valloittamaan koko vene, jolloin kaikilla oli esteetön näkyvyys joka suuntaan. Inhoan muuten täyteen tupattuja veneitä, joissa aina on jonkun kiikareita tai kameraa pitävän kyynärpää edessä tai naapurin liehuva tukka naamalla.

Nuo pienet saaret ovat muodostuneet Mombacho-tulivuoren purkauksen yhteydessä sinkoutuneista kiviaineksista. Saarilla elää valtavasti lintuja ja apinoita, joita olikin kiva tiirailla. 

Yhdellä saarista päästiin käymään siirtomaa-aikaisella San Pablon linnakkeella. Linnake on rakennettu 1700-luvulla puolustamaan Granadaa merirosvoilta. 

Saarella asuu alkuperäisinä asukkaina lähinnä kalastajia, mutta osa saarista on myös rikkaiden nicaragualaisten omistuksessa. Jälkimmäisistä en juurikaan ollut kiinnostunut.

Viimeisellä etapilla oli tulossa aivan liian pitkä pysähtyminen, sillä tarkoitus oli myydä meille ruoat ja juomat. Itse lähdin sen sijaan vähän kävelemään.

Missä olit, kysyivät hostellini tyypit, kun palasin veneeseemme. He olivat syöneet ja juoneet, koska matkan opas oli niin kehottanut. Kerroin, että minulla ei ollut nälkä, joten lähdin siksi ajaksi tutkimaan vähän saarta. Pariskunta kertoi, että ei heilläkään, mutta kun kerran niin sanottiin…. hehe. “Eli söitte ja joitte, vaikka ei ollut nälkä, koska haluttiin, että käytätte rahaa?”. En sanonut tuota heille ääneen, sillä näinhän heitä harmittavan tehtyään väärän valinnan, kun kerroin , että sillä välin löysin kauempaa keittiön, jonne työnsin pääni ja kysyin, saanko astua sisään. Minut toivotettiin tervetulleeksi ja esiteltiin paikat ja turistiin sitten muuta mukavaa. Täällä en sentään tarjoutunut töihin.

NE GRANADAN KUULUISAT TALOT

KERJÄLÄISIÄ? ASUNNOTTOMIA?

Onko kerjäläisiä? Onko asunnottomia? Nukkuuko jengi kadulla?
Perin outoa oli, että kadulla nukkuvia näin todella vähän. En sitten tiedä, missä asunnottomat majailevat.
Kerjäämistäkin oli yllättävän vähän. Aamuisin kadulla pyysi joku harvakseltaan rahaa ja sekin tapahtui tosi harmittomasti. Kuulin ainoastaan yhden kerran, että lapset tuli pyytämään mitään. Tämäkin tapahtui sivummalla, missä kaksi varhaisteinityttöä käveli vastaan ja toinen tönäisi toista merkiksi, että nyt: ”One dollar?” lausuttiin kuin yhdestä suusta. Kun en reagoinut mitenkään, kuului takaani vaimeaa kiherrystä.

URANI KÄSITYÖLÄISENÄ OLI NIIN IKÄÄN TORSO

Kun tupsahdin käsityöläispaikkaan ihmettelemään, mitä he siellä valmistavat ja nenä oli ilmeisesti aika kiinni toiminnassa, mulle tarjottiin tilaisuutta koittaa itse. Älysin juonen, mutta kyllästyin ennen kuin sujuvuus alkoi tarttua sormiin.