Nicaraguan Little Corn Islandin artikkelikuva Hipaisuja Maapallolla
KESKI-AMERIKKA,  NICARAGUA

NICARAGUA: LUMOAVAN KAUNIILLE LITTLE CORN ISLANDILLE EI MATKUSTETA HETKESSÄ

Koska omatoimiselle Nicaraguan kiertomatkalleni suunnittelin kohteeksi myös Islas de Maíz eli Little Corn Islandin ja Big Corn Islandin, piti katsoa kerrankin tarkkaan matkatavaroiden painorajat ja mitä selässään mukanaan roikottaa. Tällä kertaa pyörähti homma niin päin, että käsimatkatavarat painoikin enemmän (ja liikaa) kuin varsinaiset matkatavarat, joten jouduin vähän vielä puljaamaan jo Helsingin kentällä punnittuani laukut.

Ihana virkailija kuitenkin kertoi olevansa valmis näkemään luvut ”vähän eri lailla” ja niinpä en joutunut mitään tuiki tärkeellistä (eli elektroniikkaa) survomaan ruumaan. Voin helposti lähteä pienellä vaatemäärällä reissuun, mutta kamerat, puhelimet, kiikarit, padit, varavirtalähteet….. ne on just ne asiat jotka painaa ja joita ilman en liikahda minnekään. Vastoin nykyajan tapoja haluan myös ottaa aina reissuun oikean manuaalisen kirjan, vaikka kotona usein valitsenkin äänisellaisen.

Kolmella pompulla reissu Los Angelesin ja Miamin kautta Nicaraguan Managuaan sai alkaa. Laskeskelin, että sellainen reilu 34 tuntia tulisi kulumaan ennen kuin olisin ensimmäisen hotellihuoneeni huomassa. Sielläkin viipyisin tosin vaan käväisemässä sillä matkan oli tarkoitus jatkua heti seuraavan aamun aikaisella lennolla kohti kauan odottamiani Maissisaaria Karibian merellä.

Pientä viivytystä tuli tietenkin jo Helsinki-Vantaalla. Kovilla pakkasilla (nyt -17) kun aina sattuu jotain ja tällä kertaa matkatavaraluukun kahva oli jäässä. Olin juuri lukenut, miten edellisenä päivänä oli joku sarana ollut jäässä ja ensin oli istuttu kolme tuntia koneessa ja sitten tyhjennetty kone, jotta päästään sulatteluhommiin sisälle halliin ja jouduttu siirtämään matkustajat peräti seuraavan päivän lennolle. 

Nyt oli kuitenkin onni matkassa, sillä kahden tunnin odottelun jälkeen päästiin liikkeelle ja koska seuraava vaihtoni olisi ollut uuvuttavan pitkä Los Angelesissa, seitsemän tuntia, oli tämä jopa ihan tervetullutkin viivytys. Olen ehkä vähän outo, mutta viihdyn ihan hyvin lentokoneessa pitkälläkin lennolla. Senkun pötköttää — ja jos nukahtaa, niin kukaan ei luultavasti pölli kamoja. 

MIKSEI TURVATARKASTUKSESSA OLE SELKEITÄ KYLTTEJÄ

Los Angelesissa oli kentällä ärsyttävä hoputtaja virkailijana turvatarkastuksessa. Olen sitä sorttia että minua voi helposti kuvailla ripeäksi, mutta kun siihen päälle joku alkaa kiirehtiä, liikkeeni hidastuvat kummasti sekä sen takia, että sillä rauhoitan itseäni, jotta pysyn ystävällisenä, mutta myös kapinoidakseni. Hieman myös ärsytti se, että missään ei näkynyt kylttejä, joissa kerrottaisiin, että otetaanko elektroniikka/nesteet erikseen vai halutaanko kaiken pysyvän laukuissa. Jokaisella kentällä on kuitenkin omat sääntönsä ja laitteensa, joten kaikille olisi helpompaa, jos tieto olisi näkyvissä hyvissä ajoin, eikä sitä tarvitsisi kysellä (tai tässä tapauksessa virkailijan tiuskia).

Noissa turvatarkastuspiteissä olisi hyvä olla myös sen varsinaisen tarkastuslinjan jälkeen runsaasti tilaa, mihin vetää käyttämänsä laatikot. Täällä ei ollut yhtään, ja kun kaikkia pyydetään riisumaan kengät ja kaikki elektroniikka asetellaan esille erikseen, siinä on helposti kolme lootaa per matkaaja eikä niitä kerätä lennossa koipiin, päälle, kasseihin ja kapsäkkeihin. Täytyy jälleen kerran todeta, että kyllä Helsingin kenttä on upea, käytännöllinen ja nykyaikainen. Ai niin — ja tyylikäs. 

VIHDOIN NIGARAGUAN MAAPERÄLLÄ

Managuan kentälle päästessäni oli edessä melkoiset jonot passintarkastuksessa. Turistikortti maksoi 10$ ja sen ostettuani ajattelin, että tämähän sujuikin nopeasta ja näppärästi, mutta jouduinkin tulliin ja alkeellisella sivupöydällä alettiin kirjata paperisille lapuille, että mitäs se Hannele kantaakaan mukanaan. Mulle kerrottiin, että repussani on drone. Vasta-argumenttina totesin, että mulla ei ole dronea. Juupas-eipästä jatkettiin hetki ja lopulta todettiin, että ei mulla sitten olekaan dronea. Sinänsä onni, sillä niiden tuonti oli laitonta. En tiedä, olisiko se takavarikoitu ja olisinko saanut laitetta takaisin lähtiessäni maasta vai miten olisi toimittu. Kiikarien merkki, malli ja sarjanumero kirjattiin jonnekin paperiseen listaan ylös. Oltiin virallisia ja tärkeitä. Pelasin mukana ja pääsin jatkamaan matkaa.

Minulla piti olla Managuan lentokenttähotellilta etukäteen tilaamani shuttle-kyyti, mutta autoa ei näkynyt. Taksintarjoajia tietenkin riitti. Tiesin, että hotelli on ihan lähellä, mutta käsittääkseni ison ja vilkasliikenteisen tien ylityksen takana. Yksi kuski kertoi -kieltäydyttyäni kyydistä- , että hotellille pääsee kyllä helposti kävellenkin. Päätin, että perhana, minähän olen reipas ja kun voimiakin oli vielä jäljellä (eihän tässä koputeltu vasta kun 36 matkatuntia), lähdin hänen kätensä osoittamaan suuntaan. Kohta tuli toinen taksimies tarjoamaan kyytiä. Kerroin, että hotellini pitäisi olla ihan lähellä. Ukko sanoi, että hänpä tulee näyttämään . Eli taksimies lähti kanssani kävelemään hotellille! Herra pysäytti leveän monikaistaisen kadun liikenteen ja viuhtoi menemään ja katsoi, että pysyn imussa. Hän saattoi minut perille asti ja toivotti hymyillen kivaa reissua. Mietin, että jos tämä on palvelun taso, niin tästä tulee huippua!

Lentokenttähotelli oli paperilla kiva, mutta tosiasiassa se oli meluisa (lapset) ja ruokatarjonnaltaan ylihintainen. Illallisella söin altaalla jättikatkarapupastan Pellegrinolla ja kaivelin pussistani 30$ tarjoilijalle. Oli myyjän markkinat.

PALJONKO ROUVA PAINAA?

Liput ja laput kunnossa ja matkatavaroillekin tägi.

Muutaman tunnin yöunen jälkeen lähdin takaisin kentälle. Vielä lento Big Corn Islandille ja sieltä venekyyti ja olisin perillä Little Corn Islandilla. Nyt hotellin shuttle toimi, vaikka ehdotin, että voisin ihan hyvin kävellä. Se ei kuitenkaan tullut hotellivirkailijan mukaan kuuloonkaan klo 5 aamulla. Tullessani lentokentän kansalliselle puolelle (eli siihen pienen tönön eteen kentän laidalla) olin tietenkin pimeässä yksin ja tönön ovet kiinni. Äääh. Ei ollut kiva fiilis. Pian kuitenkin sain seuraa ja päästiin punnitsemaan matkatavaroita ja hyppäämään itsekin vaa`alle. Täällä nimittäin punnittiinkin koko paketti. Nyt oli mun markkinat. Erilliselle luukulle livautettiin pari dollaria lentokenttäveroa ja kahvikupposen ja pienen leivonnaisen jälkeen oltiinkin valmiita yläilmoihin.
Vaikka check-in aukesi myöhässä, oli kone silti puoli tuntia aikataulusta edellä ilmassa. Tehokasta. Puolentoista tunnin lentomatkan jälkeen olin Big Corn Islandilla ja sieltä hyvin organisoidun taksimatkan jälkeen odottelin pääsyä pangalle eli pikaveneelle muiden turrejen kanssa.

Big Corn Islandin sataman wc-maksu oli 12 senttiä. Yhtään en tiedä, minne se olisi pitänyt maksaa.

RODEOTYYLILLÄ KOHTI LITTLE CORN ISLANDIA

Venematka Big Corn Islandilta Little Corn Islandille oli vauhdikas. Olin etukäteen ottanut selvää, missä kohtaa venettä kannattaa istua, jotta ei kastu (eli edessä) ja toisaalta, jotta ei luut rutise poikki pomppivassa kyydissä (eli takana). Selkeetä, hehe. Kävin vielä tekemässä tuttavuutta eli mielistelemässä yhtä veneen kanssa huseeraavaa miestä ja pyysin häntä hoitamaan mut hyvälle paikalle. Sainkin loistavan paikan, jossa omaisuuteni pysyi kuivana. Veneen ohjaajat seisoivat keulassa ja huusivat jotain rodeosta. Meno oli tosiaan rodeomaisen hauskaa minun ja enemmistön mielestä. Jos haluaa hevon peppuun asti kaukaiselle saarelle, on syytä kestää monenlaista matkantekoa. Olin ollut muutama vuosi sitten läheisellä Kolumbialle kuuluvalla San Andres -saarella, mutta sinne oli päässyt lentäen perille asti. Nyt oltiin siis huomattavasti pienemmällä läntillä.

Pääkatu.
Little Corn Islandin hautausmaa
Hautausmaan vainajista ainakin Mr Smoothy —tai hänen omaisensa— olivat olleet huumor’henkilöitä.

JOOGAPAIKAN METSÄSTYSTÄ

Saarelle päästyäni yritin heti kysellä joogapaikkoja, sillä tämä vaikutti heti ensisilmäyksellä paikalta, jossa voisin kuvitella olevan paljonkin tarjontaa. Kaikki vaan pyöritteli päätään. Eivät osanneet auttaa. Yksi nainen huuteli mulle kaupassa myöhemmin, että olenko se, joka on kysellyt joogamestaa ja että hänellä on kontakti. Wau! Nopeasti jutut siis kulkee. No, otin yhteyttä neuvottuun paikkaan, mutta heillä olikin vaan retriittejä, enkä ole tavoilleni uskollisena alkamassa kasvattamaan tännekään juuria. He suosittelivat kuitenkin mulle Kellyä, jolla on kuulemma ihana joogapaikka meren rannalla. Etsin hänet käsiini instagramista ja laitoin viestin, josko saisin osallistua. Ei vastausta. 

istuin illalllisella pienessä seurueessa ja hetken kuluttua ohi kulki nainen joogamatto selässään. Pysäytin hänet ja kyselin, että mistäs sitä ollaan tulossa. No tietty Kellyn joogasta. Sain nyt ohjeet, että mitä polkua jatkan kirkon jälkeen ja sitten nopee vasen ja nopee oikee ja vihreä farmi näkyy kun olet kävellyt koko polun loppuun. Koko pitkän polun. Kun näet kyltin, jossa neuvotaan varomaan koiria, älä mene portista, vaan kierrä oikealta puolelta aitaa.

Heti perään näin, että kauempana olevassa pöydässä mua osoitellaan. Pian eräs nainen tuli esittäytymään. Luulin häntä Kellyksi, mutta olikin joku muu, joka tuli tarjoamaan joogapalveluksiaan. Oli kovin innokas. Oli myös kovin kännissä ja rööki röyhysi suussa. En mitenkään pystyisi kuvittelemaan itseäni hänen tunnillaan seuraavana aamuna klo 7. Hänellä nimittäin tulisi olemaan valtavan huono olo. 

UNELMIEN JOOGAPAIKKA

Menin aamulla aikaisin koputtelemaan Kellyn ovelle ja siellä oli iloinen naama vastassa ja mut toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi. Paikka oli aivan ihana. Ulospäin ei olisi arvannut mitään. Näytti kuin astuisit pieneen taloon sisään, mutta sisäpuolella olikin valtavat tilat ja ihana joogasali. Mun paikka siis pari seuraavaa päivää. Tunnit loppui aina siihen, että maatessamme selällämme Kelly kiersi antamassa huumaavan tuoksuisella öljyllä pienen rauhoittavan kasvohieronnan. Tämän jälkeen mentiin vielä joko aamuteelle tai auringonlaskun teelle ison puutarhan perälle, josta oli jyrkänne mereen. Mielettömät maisemat. Vahva suositus. Hinta oli muuten sen verran, kun halusi antaa.

Joogamestan kiukkuinen kissa, joka läpsäisi ohikulkijaa, jos ei pitänyt varaansa. Kannattais varmaan senkin vähän joogata, niin tulis vähän rauhallisemmaksi. Ainakaan minä en ikinä läpsi ketään.
Aamuinen teehetki
Auringonlasku

Aurinko porottaa Little Corn Islandilla. Mikä sen ihanampaa, kuin tuntea ihollaan kosteaa ja suolaista merituulta. Niinpä. Paitsi jos asutaan saarella ja meren armoilla. Korroosio eli ruoste. ”Kun silmälaseistakin tippuu sangat” oli ilmaisu jonka kuulin useammasta suusta. Eli ei se merituuli olekaan ihan niin ihana.

KAKSIN EKSYMINEN OLISI KIVEMPAA KUIN YKSIN

Halusin lähteä saaren toiseen päähän syömään minulle kehuttuun ecolodgeen. Viidakon läpi. Tunnin matka. Katselin Google Mapsistä reittiä, katselin geokätköilykartasta reittiä, soitin ruokapaikkaan ja pyysin viestillä ohjeet ja kartan. Lisäksi pyysin vielä sukelluskeskuksesta kartan. Kaikissa kartoissa isommat polut meni vähän eri lailla. Koska olin juuri kuullut tutuilta heidän eksymisestään saarella viidakkoon ihan kunnolla, olin vähän ärsyttävästikin jännittynyt, että miten homma menee. Otin jopa otsalamppuni laukkuun (klo 11:30 aamupäivällä), jos menee ns. pitkäksi. 

Ei mennyt pitkäksi, mutta ei putkeenkaan. Käännyin yhdessä kohdassa liian myöhään ja siitä alkoi show, kun arvuuttelin aina, että kumpi polkujen haaroista menee suoraan ja kumpi on pääpolusta eroava sivupolku. Sen verran pidin huolen, että aurinko pysyy kärventämässä vasempaa olkapäätäni, niin tiedän, että ilmansuunta on oikea. Näin harvakseltaan ihmisiä ja pian selvisi, että olin kyllä menossa oikeaan suuntaan, mutta aika matkan lännemmässä kuin luulin. Yksi papparainen tuli koiransa ja keppinsä kanssa vastaan ja sanoi lähtevänsä oppaaksi. Vähän toppuuttelin, kun ei jaksaisi nyt ottaa ketään pappaa riesakseen, joten hän käveli edelläni hetken matkaa ja näytti polun, mitä pitkin painelisin ja tultuani meren rantaan pääsisin ottamaan uuden suuntiman. 

Polku oli kyllä mallia kinttu ja vielä erityisen laiha kinttu. Kieltämättä vähän jännitti. Tai aika paljonkin. Jonkin matkaa käveltyäni alkoi kuitenkin puut harventua ja kuulua meren pauhu. Huippua. 

Kun pääsin sinänsä aution meren rantaan, huomasin kuitenkin pariskunnan vedessä. Eikös nuo ole…. Juu, istuin saarelle tullessani heidän kanssaan hullulla venematkalla ja huutelinkin nyt, että tulkaas jutulle. Nauraen kysyin, että olenko siellä missä luulen olevani. Olin. Eli jatkoin matkaani. Turhaan hätäilin.

OLI VÖRTTIÄ VÄHÄN OLLA HUKASSA

Paikka oli todella mahtava ekolodge ja ruoka ja miljöö loistavia. Olin jo päättänyt, että takaisin en tuloreittiäni reittiä lähde. Ennemmin vaikka palkkaan jonkun palauttamaan mut ihmisten ilmoille. Rouva kuitenkin vakuutteli, että hän neuvoo oikean reitin eikä siinä tule menemään mikään vikaan. 

Näin tapahtui. Reitti, jota palasin oli täysin selkeä ja leveä polku, josta koko ajan näki —tai ainakin kuuli— meren. Paluumatkalla selvisi, missä kohtaa heti lähtiessäni olin mennyt vipuun. Sitä kohtaa ei olisi kyllä pystynyt mitenkään selittämäänkään ohjeissa. Ei ollut kiva kokemus, mutta loppupeleissä nyt tuli käveltyä saaren päästä päähän kaksi kertaa ja todettua, että Little Corn Island ei ole niin kovin little. 

NONI, TÄSSÄ SITÄ NYT OLLAAN


Noni on hedelmä, jota on alkuperäiskansojen keskuudessa käytetty ainakin kuumeen, korkean verenpaineen, ruoansulatusongelmien ja masennuksen hoidossa. Suomessakin myydään luontaistuotekaupoissa nonimehua ja -kapseleita. Kuulin, että nonin maku on erittäin katkera ja sen tuoksua on verrattu lähinnä haisevaan juustoon. Lienee siis osastoa durian eli sellainen hedelmäsalaatin aines, jota tarjotaan ärsyttävälle naapurille. Oletko maistanut? Tai maistattanut naapurilla?

AURINGONNOUSULLE KIPIKIPI

Jos saarella haluaa ihailla auringonnousua tulee valita majapaikka itäpuolelta, kuten tiedämme, mutta sillä puolella näytti olevan aika lailla tuulisempaa ja merilevää aivan valtavat määrät. Tosin saaren poikki pääsee aika nopeasti länsi-itä-suunnassa eli ei asialla suurta merkitystä ole. Rannat oli leveimmät kaakkoisosassa. Toki siellä oli myös rauhallisempaa, sillä ns. keskusta on itärannalla. Pohjoisella rannalla on vieläkin rauhallisempaa, jos haluaa ennemmin nauttia vaan omasta tai läheistensä seurasta.

Ranta-shackillä tapasin juoda ensin aikaisen aamukahvin ja aamulompsimisen jälkeen varsinaisen aamiaisen. Tykkään mennä paikkaan, missä saa varpaat hiekkaan. Shack oli mennyt nurin hurrikaanin myötä, mutta saarelaiset oli keränneet rahaa, jotta se saatiin taas rakennettua.  Saarella on ollut tuhoisia hurrikaaneja viimeksi vuonna 2020 (Eta ja Iota) ja heti perään vuonna 2022 Julia. Joogakoulullakin oli kaikki mennyt mullin mallin ja osa jyrkänteen maata vajonnut mereen. Ei tuo saarielämä niin luksusta ole, kun ajattelee arjen kannalta.

 

Olin aamukävelyllä paikallisten asuinalueella ja yks ukko lähti viemään mua ympäriinsä, kun huomasi, että tykkään kuvata koiria. Käytiin moikkaamassa hänen tuttujaan ja etenkin niitä tuttujen koiria. Puhuttiin vähän sodasta ja heiteltiin korkealla mangopuuhun karahkoja, että saatiin mulle mango. Arvaa kumpi osui. 

Äijä sanoi lopulta, että mee tuosta ja tuosta takaisin, hän jää ystävänsä talolle. Lähdin kävelemään ja pysähdyin kuvaamaan maisemaa. Olin muka yksin, mutta hän oli hiipinyt ihan milliin taakseni ja pelästytti mut. Kiljuin kuin hullu. Onneksi oli vaan vitsi. Taas kerran opetuksena, että kun keskityt silmät sirrissä ottamaan kuvia, voi ympärillä tapahtua mitä vaan. Täytyykin siirtää täst’edes siksi ajaksi seteleistä pullottava lompakkoni perstaskusta pois — ennen kuin joku muu siirtää😂. Hehe. Käyttääköhän joku muuten vielä takataskulompakkoa.

RIITTÄÄKÖ SÄHKÖÄ SOMETTAMISEEN?

Sähkökatkoja oli saarella luvattua vähemmän, vaikka toki sähköttä välillä oltiinkin. Solar Power eli aurinkoenergia ei kuulemma täällä oikeasti kunnolla toimi eikä ole ikinä toiminutkaan. Se on saatu jostain avustuksena ja Big Corn Island on saanut ns. parhaat palat ja tämä pieni saari loput. Saksalainen aurinkoenergian asiantuntija, joka asui saarella, olisi halunnut laittaa asian kuntoon, mutta sähköyhtiö ei antanut. Outo juttu. 

Kuningastiirat ovat vallanneet Swannyn
Kauhee kikatus kuului aamulla oven takana. Kurkkasin, että mitäs nyt. Olivat tulossa siivoamaan ja näkivät mun itse tekemän lapun. En tykkää, että tullaan siivoamaan, kun ei ole mitään siivottavaa enkä muutenkaan halua sinne ketään säätämään. Mä levitän tavarani pitkin poikin eikä sinne tartte tulla sotkemaan😂

ETEENPÄIN

Ei täällä mitään esteettömyyksiä tarvitse miettiä. Kaikki hoidetaan kyytiin tavalla tai toisella ja ihmisiä autetaan. Hyvin yksinkertaista.
Kaikkien tavarat mahtuu kyytiin heittämällä. Ihan kirjaimellisesti😉

Täällä oli outoa se, että kaikki tuntuu tapahtuvan etuajassa viiveen sijaan. Missä on kuuluisa mañana-meininki? Saarelta lähtiessäni oli pangan tarkoitus irrota laiturista klo 7, mutta koska se tuli täyteen ajoissa, oltiin jo klo 6:50 täydessä vauhdissa.Ennen kuin lähdettiin, otettiin kuitenkin taas passinnumerot ylös ja kuva jollekin tarkastajalle koko jengistä pelastusliivit päällä (kaikki , oletettavasti paikalliset, ei liiviä laittaneet). Ne onkin sitten niitä, joiden turvonneita kroppia yritetään verrata tohon koulukuvaan, että kuka on kuka. 

Tällä kertaa meno oli sellaista ihanan rentouttavaa, että nukuin istualleni ja nautin ”hieronnasta”. Laituriin päästyäni kisailin hetken taksista ja sainkin sovittua erään saksalaisen rouvan kanssa yhteisestä taksimatkasta. Sopimusta avitti se, että olin pikkusaarella maksanut osan hänen venelipustaan, kun hänellä ei ollut sopivaa rahaa. Olen vähän sellainen avustuspaikkojen kyttääjä, kun se tuntuu tuovan hyvää ”nopean aikavälin karmaa”, joka on parhaimmillaan tietenkin kierrätettynä. Nyt siis pääsisin katsomaan, mitä Big Corn Island tarjoaa päiviini.

VIDEOLLA FIILISTELYPÄTKIÄ SAARELTA:

Mitä mieltä olet saarikohteista?

Mikä on ollut suosikkisi?

Mikä on haavelistallasi?

14 Comments

  • Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Ai Helsinki-Vantaalla punnittiin käsimatkatavarat? Enpä muista omalta kohdalta, että niitä olisi ikinä punnittu. Kokoa on joskus toki katsottu. Varsin mielenkiintoinen ruo reitti valinta Los Angelesin kautta… Maissisaarten vedenalainen maailma kiinnostaisi itseäni. Saa nähdä tuleeko siellä käytyä, kun joskus Nicaraguassa käymme. Paljonko tuo lento sinne muuten maksoi?

    • Hannele/ Hipaisuja Maapallolla

      Kiitos, Mikko! No punnittiin ja olin ihan äimän käkenä, kun en muista myöskään joutuneeni tuollaiseen syyniin. Eipä mulla ollut kokoa eikä kilojakaan paljoa, mutta kun olin tunkenut kaikki tärkeät käsimatkatavaroihin muistaen Costa Rican reissuni ja matkatavaroideni ihan omat reititykset, olin nyt vähän liiankin hanakka ottamaan kaiken tärkeän jalkoihini.
      Reitti oli tosiaan vähän mielenkiintoinen. Pitkään mietin eri vaihtoehtija, kun töydellistä reititystä ei tuonne suunnalle oikein saa. Lentoja tulee väkisinkin kolme ja mietittäväksi jää hinta, paljonko haluaa aikaa välilaskuille (jotta ehtii ja toisaalta jotta ei tarvitsisi ottaa välilaskuilla hotellia), mihin aikaan haluaa olla perille maassa jatkokuljetusta silmälläpitäen ja vielä sekin, miten julkiset kulkee Hämeenlinnasta lentokentälle ja joutuuko tämän takia lähtemään jo edellispäivänä lentokenttähotelliin. Niin monta palikkaa, että vetkuttelin aika pitkään, mitä valitsisin. Nämä lennot oli kuitenkin minulle parhaat. Hinta oli noin 1200e meno-paluulla ja siihen päälle La Costeñan sisäiset lennot noin 180e saarten ja Managuan välillä.
      Varmasti tykkäisitte vedenalaisesta maailmasta. Varsinkin saaren pohjoisrannoilla on upeat snorklailumestat.

  • Anmarien

    Melkoinen matka ja monenlaisella kyydillä, mutta niin ihanalta vaikuttaa tuo saari, että varmasti vaivan arvoista!

    Käsimatkatavarat alkaa kyllä olemaan yksi haaste itselläkin, koska elektroniikka jo itsessään painaa suht paljon. Viime reissulla 5kg rajoitus oli aika haastava, mutta tavarat saatiin koneeseen.

  • Maria Ojajärvi

    Noni on täysin tuntematon. Varmasti moni suomalainen maistaisi, jos tästä tekisi mainoskampanjan, kun ”noni” on niin perinteinen sana suomalaisen suussa 😀 Muistan itsekin kun Costa Ricassa piti itse hypätä vaa´alle. Harvinaisen epämiellyttävää.

  • Cilla Maria Travel

    Jos johonkin paikkaan haluaa oikein kovasti, on sen eteen valmis reissaamaan ties millä kulkuneuvoilla. Mulla Nicaragua on edelleen Keski-Amerikan ainoa maa, missä ei ole tullu vielä käytyä. Listalla kuitenkin on jossain vaiheessa.
    Ja täällä on sama homma, että vaatteet ne yleensä vähiten painaa repussa. Elektroniikasta tulee mullakin suurin osuus.

    • Hannele/ Hipaisuja Maapallolla

      Kiitos, Cilla Maria Travel! Näinhän se on ja mulle se itse matkanteko on jo kivaa. Mulla puuttuu vielä Honduras, El Salvador ja Panama. Juu, ei juuri vaatteet paina. Toista se oli silloin, kun matkat oli sellaisia, että iltamenoihin piti olla joka illalle eri mekko. Nyt on jäänyt sekä mekkkokavalkadi että iltamenot:).

  • Hannamari Henrika / Kohdemaa numero 28

    Erittäin hauska ja mukaansatempaava kirjoitus! 😁 Hauska myös huomata, että huumori yhdistää ihmisiä ympäri maailman, kun ajattelee tuotakin ukkoa joka hiiviskeli säikäyttämään sinut (toivottavasti teki sen siis vain ollakseen vitsikäs). Yksi 34 tuntia on loppujen lopuksi hyvin lyhyt aika elämästä, jos se avaa ovet näin mahtaviin seikkailuihin! Haavelistalla on tällä hetkellä oikeastaan mikä vain saari karibialla (jostain pitäisi aloittaa, mielellään tosin jokin jossa olisi aivan harvinaisen upeat biitsit…). Lempparisaareni on tähän mennessä Sansibar!

    • Hannele/ Hipaisuja Maapallolla

      Kiitos, Hannamari Henrika! Huumorilla pääsee kyllä pitkälle ja ihmiset on usein tosi hauskoja — ainakin jos vähän raaputtaa pintaa. Tuo ukko säikäytti mut todellakin ihan vaan vitsinä. Tosin kun pelästyn, huudan aika kovaa ja taisi hän hetken epäröidä, että oliko viisasta hiiviskellä, mutta kun nauroin heti perään vähintään yhtä kovaa, oli tunnelma taas taivaissa. Olin Sansibarilla kauan aikaa sitten Tansanian safarimatkani jatkoilla ja siellä todella on upeat ja niiiiiin valkohiekkaiset biitsit. Sen veroisia ei kyllä ihan missä vaan tule vastaan.

  • Raija / Kohti avaraa maailmaa

    Olipas tässä jutussa paljon ja monenlaista asiaa! Itseä myös juuri harmitti Las Palmasin lentokentällä tuo turvatarkastus. Siinä kohtaa, missä lapetaan kaikki (tai ei tietenkään Helsingissä <3 ) tavarat niihin kaukaloihin, ei ollut yhtäkään virkailijaa opastamassa. Eikä mitään ohjeita missään. Kun kaksi kaukaloani pääsi läpi ja itse myös, alkoi joku huutaa "Is this yours??!" Olisi pitänyt laittaa läppäri aivan yksin kaukaloon. Minun piti kuljettaa kaikki takaisin ja laittaa uudelleen tavarat. Ihan yhtä hyvin se virkailija olisi vain voinut siirtää sen läppärin. Joka reissulla totean saman asian: Kyllä meillä on hyvä lentokenttä Helsingissä! Jollain edellisellä reissulla minulta vietiin turvatarkastuksessa hiusten suolasuihke, josta olin kotona kaatanut suurimman osan pois ja tietenkin käyttänyt sitä reissussa, joten jäljellä oli korkeintaan pari senttiä. Niin, Venetsiassahan tämä oli, koska siellä oli vain käsimatkatavarat mukana.

    Saarikohteista en osaa sanoa mitään. Onko Sri Lanka saari, taitaa olla 🙂 Ja Venetsia. En ole miettinyt, mitä mieltä olen saarikohteista kun saaria on niin monenlaisia. Varsinaisia unelmasaaria ei siten ole, mutta moneen paikkaan pitäisi vielä ehtiä lyhyen tulevan elämäni aikana 😀

    • Hannele/ Hipaisuja Maapallolla

      Kiitos, Raija! Taisi olla juttuni vähän liiankin pitkä, kun lähti vähän mopo käsistä ja juttua tuli sekavasti sieltä sun täältä. Kiva , kun jaksoit silti lukea ja kommentoidakin. Sri Lanka muuten on kyllä saari ja itse vietin siellä joitain vuosia sitten aikaa sekä joogaretriitillä että reissaten vähän ympäriinsä. Voin suositella sitäkin kohdetta lämpimästi.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *