-
AUSTRALIA: MYSTINEN ULURU KESKELLÄ OUTBACKIÄ
En ollut oikeastaan aiemmin varsinaisesti miettinyt, mitä outback tarkoittaa, kunnes todellakin olin keskellä hevonkuusta Australian punahiekkaisissa maisemissa. Australian outback jonka voi suomentaa takamaaksi on harvaanasuttu ja karu alue, joka kattaa suurimman osan Australian mantereen sisäosista. Nimi outback juontaa juurensa siitä,…
-
LONTOO: EPÄONNISEN ALUN JÄLKEEN PIKKURILLI PYSTYSSÄ ILTAPÄIVÄTEELLÄ
Reissunaisen pahin painajainen oli, kun matka Lontooseen likkojen kanssa oli vuorokauden päässä ja meitsi soittaa itselleen ambulanssia keskellä yötä. Oli tasan vuorokausi aikaa lähtöön, kun sain jonkun oudon kohtauksen ja kaikki merkit viittasivat sydänkohtaukseen. Soitin hätänumeroon ja keskustelun jälkeen sain…
-
UGANDA: KIBALEN SIMPANSSIT IHMETTELEVÄT IHMISTEN TOUHUJA SADEMETSÄSSÄ
Aamu sarastaa Ugandassa Kibalen sademetsän yllä. Lintujen laulu sekoittuu kaukaiseen oksien rasahteluun, ja ilmassa on jännitystä. On taas se aika, kun 321 neliökilometrin kokoiseen metsään saapuu outo joukko vaaleaihoisia kankaisiin kääriytyneitä olentoja. Meidän simpanssien porukassa tiedetään jo ennalta, että he ovat…