PARIISI: JONOTTAMISEN ARVOINEN GALLERIE DIOR HURMASI TÄYSIN
Olin kuullut, että Gallerie Dior on upea ja se olikin yksi pääkohteistani katakombien ja Louvre Couturen lisäksi tällä Pariisin reissullani. Kahteen jälkimmäiseen sain liput hankittua netistä etukäteen, mutta Diorille en sitten millään. Luin kuitenkin, että olisi vielä mahdollista päästä jonottamaan päivän lippuja mikäli hankkiutuu paikalle ajoissa. Museo aukesi kello 11, joten tähtäsin siihen. Hyppäsin metroon ja jäin pois Charles de Gaulle Etoilen asemalla — eli Riemukaarella. Se on muuten jännä, että kun siitä nousee katutasoon on ihan pyörällä päästään, että miten päin tässä nyt ollaan. Tämä riippumatta siitä kuinka hyvin on jo maan alla seurannut viittoja ja valinnut oikean suunnan. Pienen pyörinnän ja hyörinnän ja oman sisäisen kompassin kalibroinnin jälkeen löytyi oikea suunta ja pian olinkin pois Riemukaaren juurelle kerääntyneen turistimassan vaikutuspiiristä. Pari korttelia ja aamupäiväinen Pariisi näytti taas minulle mieluisat kasvonsa — eli lähes tyhjät kadut. Tykkään isoista kaupungeista, mutta niissäkin kiinnostaa enemmän pienet sivukadut.
Ehdin miettiä että täytyypä tarkastaa Google Mapsista, missä päin kävelen ja onko Gallerie Dior jo lähellä, kunnes käännyin kadunkulmasta ja — buum! Ei tarvinnut arvailla, missä Galerie Dior sijaitsee. Väkeä oli kadun täydeltä ja siellä näytti olevan kaksi eri jonoakin. Ystävällinen henkilökunnan edustaja tuli luokseni ja kysyi, onko minulla jo lippu. Vastasin kieltävästi, mutta kerroin, että olen enemmän kuin valmis jonottamaan. Epäonnekseni sain kuulla, että myös ”jonotusjono” oli täynnä eli siihenkään en pääsisi nyt seisoskelemaan. Nainen kuitenkin ohjeisti, että kannattaa tulla myöhemmin uudelleen. Kysyttyäni suositusta ajasta, hän sanoi, ettei osaa arvioida, mutta ei kannata jättää saapumista enää klo 16:30 jälkeen.
Päätin keksiä jotain kivaa tekemistä lähistöllä, sillä jos lähtisin kauemmaksi siinä saattaisi maisemat ja mielenkiinnot vaihtua ja päätyisin tilanteeseen, jossa on jo ilta ja paljon on nähty ja koettu — mutta Gallerie Dior on edelleen näkemättä. Muistelin, että Musée Yves Saint Laurent on ihan lähellä, joten suuntasin askeleeni sinne. Kymmenen minuutin kävelyn jälkeen selvisi, että sepä ei selkeästi ollutkaan yhtä suosittu paikkaa kuin Diorin museo, sillä kadulla oli ainoastaan parin henkilön jono. Pettymys kohtasi kuitenkin tässäkin, sillä epäystävällinen ovihenkilö sanoi ynseästi, että lipun saa ainoastaan netistä ja jonoon pääsee ainoastaan näyttämällä nettilippua. Siirryin hieman sivummalle ja kurkkasin nopeasti YSL: n museon sivulle ja totesin, että lipun saisi vasta puolentoista tunnin päässä olevaan aikaikkunaan. Vilkaisin uudelleen miestä ja totesin hänen olevan aika yrmy kaikille muillekin. Päätös oli sitä myöten selvä ja helppo. En halunnut sitoa itseäni palaamaan puolentoista tunnin päästä riskeeraten samalla kenties pääsyn Diorille, vaan päädyin jatkamaan matkaani.
ODOTELLESSA MAM ELI MUSÉE DES ART MODERNE DE VILLE DE PARIS
Lähellä olevista suuremmista museoista olin aiemmin käynyt ystävieni kanssa Palais de Tokyossa, josta riittää vitsiä. Olin nimittäin viettänyt joitain päiviä Pariisissa jo ennen ystävieni saapumista ja ravannut paikasta toiseen niin antaumuksella, että kun olimme museossa hajaantuneet ja sopineet tapaavamme aulassa tiettyyn kellonaikaan, ystäväni löysivät minut nukkumasta — ja kuulemma kuorsaamasta — aulan tuolissa. Todistusaineistoakin löytyi oikein kuvan muodossa. Ystäviin voi aina luottaa, hehe.
Palais de Tokyo oli siis jo käyty, joten päätin mennä tutustumaan Musée des Art Moderne de Ville de Parisiin eli lyhennettynä MAM. Tämän kertaisella reissullani oli nimittäin teemana käydä paikoissa, joissa en ollut aiemmin käynyt. MAMiin pääsin sisään ilman jonotusta ja lipun sain ostaa livenä tiskiltä. Vaihtuvina näyttelyinä oli Matisse et Marguerite ja Gabriele Münter. Yksin Matisseen olisi maksanut 17 e, samoin Münteriin, mutta yhteislippu näihin kahteen näyttelyyn kustansi 20 €. Kummankaan en olettanutkaan olevan varsinaisesti omaa suosikkityyliäni ja näin se lopulta olikin. Itse asiassa museon ilmaiset pysyvät näyttelyt olivat enemmän makuuni.
Vinkkinä muuten, että mikäli olet kovan luokan museokävijä kannattaa harkita Pariisin museokortin ostoa. Tämä tietenkin siinä tapauksessa, että listalla olevat museot kuuluvat suosikkeihisi. Esimerkiksi vuoden kortti maksaa 40 euroa ja sillä pääsee kaikkiin Pariisin kaupungin museoihin poislukien katakombit ja arkeologinen krypta. Kortin virkaa toimittaa joko e-lippu (joka tulee printata valkoiselle A4-kokoiselle paperille) tai M-lippu, jonka voi ladata älypuhelimelle. Nuorille aikuisille (18-26 v) kortti on 20€. Todella kiva ja Suomeenkin toivottava museokortti on duo-kortti, jolla kortin haltija saa tuoda museoon mukanaan yhden vieraan. Kortin hinta on 60€. Tämä kannattaa toki pariskunnille tai ystävyksille hankkia, mutta miten mukavaa olisikaan tarjota aina välillä jollekin randomille ystävälle museohetki.
UUSI YRITYS PALKITTIIN
Parin tunnin kuluttua tein uuden hyökkäyksen kohti Galerie Dioria ja nyt onnisti. Pääsin jonottamaan ja minulle kerrottiin, että jonotus tulisi kestämään noin 1,5 tuntia. Ei haitannut yhtään. Ei satanut eikä ollut kylmä tai nälkä, joten jäin seurailemaan ihmisten edesottamuksia jonotuksen suhteen. Jotkut saapuivat paikalle ja olivat pöyrisyneitä, kun eivät päässeet sisään ja lähtivät niskojaan nakellen pois. Jotkut haettiin niin eriskummallisilla ökyautoilla, etten ole ennen nähnyt. Jotkut huokailivat ja vaihtoivat jalkaa pyöritellen silmiään. Entä minä? Käytin ajan valokuvien editointiin ja pääsin sisään neljännestunnin arvioitua aiemmin.
Sisäänpääsy maksoi 14 euroa ja laukut ja vaatteet sai jättää lokerikkoihin, jotka olivat kapealla käytävällä — samalla, missä jonotettiin vessoihin. Huomioitavaa: matkalaukkuja tai muita isoja laukkuja ei saanut tuoda sisälle edes säilytykseen. Siinä kävi melkoinen sählinki ja pelkäsin, että joku saa lokerikon ovesta vielä päähänsä. Ihmettelin myös hieman, miten kauhea haju leijaili vessoista. Luulisi että siellä jos missä käytettäisiin hajusteita, kuten kaikkialla muuallakin. Ei oikein sopinut muuten hienostuneeseen tunnelmaan.
Näyttelykierros aloitettiin menemällä hissillä ylös ja laskeutuen sieltä pikkuhiljaa alaspäin. Ensimmäisenä katse kiinnittyi valtaviin kierreportaisiin, joita koristi jättimäiset lasivitriinit täynnä väreittäin järjesteltyjä Diorin asusteita ja minikokoisia asuja. Tämä on se kohta, jossa jokainen haluaa tulla kuvatuksi.
Varsinainen näyttely alkoi Christian Diorin lapsuudesta ja kertomuksista siitä, missä hän kasvoi, miten työskenteli esimerkiksi Le Figaron kuvittajana ja miten päätyi lopulta muotialalle. Tarina jatkui Diorin muotitalon perustamiseen sekä jo vuonna 1957 kuolleen Diorin seuraajiin muotitalon pääsuunnittelijoina. Opiskelin vaatetusalaa 90-luvulla ja siltä ajalta muistan ihailleeni etenkin John Gallianoa, joka oli Diorin pääsuunnittelijana 1997-2011.
Kertomukset muotitalon perustamisesta, ensimmäisestä hajuvedestä ja näyttelyn alkuosan puvut saivat miettimään, että miksi tätä niin kovasti kehutaan. Näyttely oli kuitenkin rakennettu niin upeasti, että pala palalta pääsin näkemään toinen toistaan upeampia luomuksia. Lopulta eräässä huoneessa itkin, sillä näin ja kuulin niin paljon kauneutta. Istuin tämän muutamia minuutteja kestävän ”esityksen” läpi neljä kertaa. Olin ilmeisen vaikuttunut.
Vietin museossa lopulta noin 2,5 tuntia enkä edes keskittynyt jokaiseen esillä olevaan asiaan tai lukenut kaikkia tekstejä. Museo käsitti yhteensä 13 huonetta kolmessa kerroksessa ja sen laajuus ja monipuolisuus eri teemoineen ja erilaisine toteutuksineen yllätti.
Näyttelyn lopuksi oli myös kahvila, jonka tyydyin kävelemään läpi, sillä se ei kummoiselta näyttänyt, ellei nyt sitten halua syödä Dior-leimattuja suklaapaloja. Tällä kertaa en halunnut. Jollain toisella kerralla olisin voinut hyvinkin haluta. Lahjatavarakaupan jätin myös väliin, sillä se oli köydellä eristetty ja sinne näytti pääsevän vain muutama kerrallaan.
PIENI VIDEOPYRÄHDYS GALLERIE DIORILLA:
20 Comments
Marika / Matkalla Missä Milloinkin
Olin noista kahdesta ensimmäisestä punaisesta puvusta haltioissani. Tämä olisi kiinnostava museo! Tykkään muuten museoissa audio-opastuksista, sillä harvoin jaksan kylttejä kattavasti lukea.
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
Kiitos, Marika! Nuo puvut oli munkin suosikkeja. Ylipäätään punainen on kyllä juhlapuvuissa säväyttävä. Suosittelen tosiaan tuota museota. Otan joskus audio-opastuksen ja joskus en. En mäkään jaksa oikein kylttejä lukea ja yleensä tuleekin sitten vaan napsaistua kuva teksteistä ja katseltua rauhassa myöhemmin samalla kun plärää valokuvia:)
Raija / Kohti avaraa maailmaa
Kiitos tästä! Hienosti tehty video. En tiedä, olisinko itse jaksanut pyöriä tuolla noin kauan, vaikka vaikutti tosi mielenkiintoiselta paikalta. Olen itsekin opiskellut vähän alaa ja muutaman vuoden ommellut omaa mekko- ym mallia, joten tosiaan kiinnostaa. Tässä oli monta hyvää vinkkiä Pariisiin, jossa en ole koskaan käynyt! On muuten totta, että suurissakin kaupungeissa ne pikkukadut ovat se juttu 😄
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
Kiitos, Raija! Mulla meni tuolla aika ihan siivillä ja varmasti juuri sen takia, että oli itsellä alasta tietoa ja taitoa. Tuo muuten muutti taas ajattelutapaani pukeutumiseen (tai pikemminkin toi takaisin opiskeluaikojen tapaani pukeutua omalla tyylillä eikä välittää niin paljon siitä, onko kenties joskus ylipukeutunut). Sun pitää ehdottomasti joskus mennä Pariisiin. Siellä on niin paljon kaunista katseltavaa, vaikkei menisi yhteenkään museoon. Pikkukadut on aina parhaita.
Mari
Olipa hieno kuvaus varmasti mielenkiintoisesta museosta. On tavallaan harmillista, että nykyään etenkin isoimmissa kaupungeissa museoihin pitäisi osata ostaa jo ennakolta lippu tiettyyn aikaikkunaan. Itse ainakin haluaisin matkailla vähän fiilispohjalta, että mitä minäkin päivänä tekee mieli tehdä. Toisaalta museoiden suosio on kasvanut ja museoilla on varaa säädellä kävijöitä, joten sen ymmärtää. Ja onhan se sitten kävijänä mukavampaa, kun ei näyttelyissä oli aivan liikaa ihmisiä.
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
Kiitos, Mari! Itse tykkään suunnitella reissut jo hyvissä ajoin etukäteen, mutta ainahan se ei onnnistu, jos tuleekin idea kohteesta ns. viime tingassa. Mua kyllä jää aina harmittamaan, jos olisi tarjolla jotain tosi mielenkiintoista enkä sitten pääsisikään sitä näkemään. Olisi mahtavaa tosiaan mennä fiilispohjalta ja katsoa, mihin nokka vie ja pyrinkin siihen, että tuollaisten sovittujen juttujen ympärillä olisi sitten aina päämäärätöntä vaeltelua. Ja voi, kun olisi joskus mahdollista tehdä pidempiä reissuja.
Mari /Maailma kotina
Megaturistikohteiden ongelma nykyään tuo, että pitää olla etukäteen ostetut liput. Siten muut jutut pitää näiden slottien mukaan suunnitella.
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
Kiitos, Mari! No just tää. Toisaalta on kiva, että ei päästetä liikaa porukkaa sisään ja näin saa sitten rauhassa tutustua ja katsella ja aistia eikä tarvitse esimerkiksi museossa kurkkia toisten olkien takaa töitä.
Aila ja Juha
Olipa upea paikka tuo Dior, ihanaa nähtävää! Ei tainnut sinua jälkikäteen harmittaa edes jonottelu ja odottelu? Tuo on sellainen Pariisin ristiriitainen juttu. Ei ole kivaa törmätä tungoksiin ja turistiruuhkiin, mutta siitähän ne juuri kertovat, että nähtävät paikat ovat uskomattoman upeita. Sanoo täällä turisti, joka on itse vieraillut Pariisissa jo neljä kertaa. Oli muuten hyvältä kuulostava vinkki tuo museokortti. Aila
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
Kiitos, Aila! No ei kyllä harmittanut jonottelu yhtään. Mä olen kyllä siinä mielessä maltillinen, että kun joutuu esimerkiksi jonottamaan, niin joko alan keskustella muiden kanssa, seurailen muiden käyttäytymistä jonossa tai alan editoida matkalla otettuja kuvia siinä samalla. Saa muuten aika paljon aikaan tuollaisessa reilussa tunnissa. Mulla oli myös neljäs kerta Pariisissa ja tulen varmasti käymään tulevaisuudessakin.
Reissu-Jani
Nytpä oli museo jossa olisin alkanut jo ”ahdistumaan”, ja olisin pyytänyt että viekää minut ”miesparkkiin, kiitos!” puhumatta tuosta jonotusajasta. Museoissa kyllä välillä vierailen ja päivässä kaksi annosta riittävä määrä eli enempää en jaksa niitä kiertää myöskään mielenkiintosia. Toki tuollainen museokortti sitten pakottaa siihen läpijuoksuun. Sitten tulee se ”museoähky” niinkuin Louvressa tai British Museumissa missä pari-kolmen tunnin jälkeen ei vaan enää jaksanut ja etsii vaan nopeasti tien ulos.
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
Kiitos, Jani! Ei tuolla tainnut miesparkkia olla, sillä miehet, jotka olivat vieraina olivat kyllä myös kiinnostuneita kohteesta. En tosin juurikaan seurannut muiden edesottamuksia, sillä olin niin innoissani. Mulla oli tällä reissulla juurikin kaksi kohdetta per päivä (en ostanut museokorttia) ja se oli oikein sopiva. Louvressakin kiersin ainoastaan yhden näyttelyn enkä edes yrittänyt muuta, sillä en halua museoähkyä enkä läpijuoksun tunnetta.
Pirkko / Meriharakka
Olemme tainneet taas matkailla sen verran pitkään Afrikassa ja muissa vähemmän turistisissa kohteissa, että näiden turistikasautuminen arki alkaa olla vierasta. Seuraavassa pitäisi kuitenkin olla vuorossa Lontoo ja Pariisi, kummassakin vain muutama päivä, mutta olen suosiolla jo unohtanut kaikki ajatukset museoista, sillä niihinhän olisi pitänyt varata lippuja jo ennen kuin edes olimme varanneet lentoja 🙂 Sama kuvio toissakeväänä Tokiossa. Mutta onneksi on näitä ”virtuaalikierroksia” 🙂
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
Kiitos, Pirkko! No tämä just! Kuten tuossa Paulalle vastasinkin, oli mullakin kyse siitä, että matka oli vähän ex tempore -tyyppinen, enkä saanut enää lippuja tuonne. Tokio alkaa nousta listallani lähivuosina toteutettavaksi ja täytyykin olla tarkkana, että suunnittelen ajoissa, sillä siellä on muutamakin museo, joihin on ”pakko päästä”. Lontoosta sen verran, että olen nyt pari kertaa kävellyt V&A -museoon ilman minkäänlaista jonotusta, mutta sehän onkin niin jättimäinen, että pitäisi olla kompanssi, että osaisi siellä edes liikkua, hehe.
Paula - Gone with the Gastons
Olipas mielenkiintoisen kuuloinen museo. En ole edes tiennyt, että tällainen on olemassa mutta ehdottomasti meni nyt tulevaisuuden listalle. Hyvä, että pääsit lopulta sisään ettei jäänyt harmittamaan. Oliko se sitten niin, että niissä lipuissa ei ollut mitään muuta aikaa kuin se 11? Silloinhan kaikki tulee paikalle kun mahdollista.
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
Kiitos, Paula! Itsekään en ole aiemmilla reissuilla tuohon törmännyt ja ihmettelen kyllä miksi, sillä kyllä se aika usein mainitaan, mutta jotenkin sitä ei ehkä ole tarpeeksi hehkutettu, enkä osannut itsekään tuota tarpeeksi sanoin kuvailla.
Lippuja myydään tuonne puolen tunnin sloteissa ensimmäinen klo 11 ja viimeinen klo 17. Kysymys oli siitä, että päätin reissustani sen verran myöhään, etten enää saanut lippuja tuonne. Kun nyt tässä kirjoittaessani kurkkasin tuonne museon sivuille, on seuraava vapaa aika kolmen viikon päässä — ja näköjään siitäkin eteenpäin ainakin kuukauden kaikki aamun ensimmäiset ajat jo varattuja. ilmeisen suosittu siis ja kannattaa tosiaan ajoissa hankkia liput, jos tietää matkataan etukäteen.
Elina / elinanmatkalaukussa
Mielenkiintoinen postaus jossa elin mukana, pääsetkö lopulta museoon! 🙂 Tämä museo kuuluu sellaisiin, joihin ei tulisi itse lähdettyä mutta oli tosi mielenkiintoista siitä huolimatta lukea minkälainen kokemus tuo oli! 🙂
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
Kiitos, Elina! Niinhän se on, että tulee itsekin luetua muiden blogeista paikoista, joihin ei itse ole intoa lähteä, mutta on silti kiva aina lukea muiden mielenkiinnoista.
Cilla Maria Travel
Olipa kiinnostavaa kurkata tällaiseenkin museoon. Luultavasti kävisin itsekin tuolla, jos kulmille osuisin ja lipun saisi suht järkevässä ajassa. Onneks sua lopulta onnisti!
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
Kiitos, Cilla Maria. Oon kyllä iloinen, että jaksoin jonottaa. Normaalisti, kun olisi ollut vähän enemmän aikaa suuunnitella olisin ostanut liput ajoissa tuonne. En ollut itse asiassa tajunnut että tuo on noin hieno ja oon tyytyväinen, etten vaan kohauttanut olkapäitäni jonolle ja ajatellut, että tuskin mitään menetän, jos jatkan vaan matkaani.