BOLIVIA: SUOLAISIN REISSU IKINÄ

SATELLIITTIKALIBROINTI

Suolatasangolla ajoittaisten tulvien aikana vesi liuottaa suolan pinnan pitäen sen tasaisena. Tämä sopiikin mainiosti satelliittien etäisyyslaitteiden kalibrointiin, kun alue on näin valtava ja kun heijastus on vahva. Alueella on myös lähes aina selkeä sää, koska se sijaitsee korkealla ja koska ilma on hyvin kuivaa (suhteellinen kosteus noin 30 prosenttia). Toimii kuulemma kalibroinnissa viitisen kertaa paremmin kuin valtamerien pinta. Ei siis mikään turha paikka, vaikka itselleni merkityksellistä olikin maisema ja tunnelma.

PLAZA DE LAS BANDERAS

Suola-aavikolla on Plaza de las banderas, jonne on tuotu ympäri maailman matkailijoiden mukana eri valtioiden lippuja. Eikä Suomen lippua näkynyt missään!

Nyt näkyy, sillä Porilaisten marssi mielessäni ja ylpeänä laitoin pienen pienen Suomen lipun liehumaan sinne joukkoon. Eihän se paljon sieltä seasta näy, mutta vaatimattomuus kaunistaa, ainakin jos uskoo vanhaan sanalaskuun.

VIDEOLLA LIPPUJUHLA ASIANMUKAISEN MUSIIKIN TAHDISSA:

Uyunissa mainostettiin, että tämmönen dinosaurus tulee ostaa ja mennä sitten ottamaan hassuttelukuvia suola-aavikolle. Käskystä!

Vähän harmitti, kun ei ollut tarpeeksi vettä, jotta olisi saanut kunnollisia “maailman suurin peili” -kuvia, mutta toisaalta nyt pääsi joka paikkaan, kun ei vettä ollut liikaa autolla liikkumiseen.

Sadepäiviä ei tammikuuta lukuunottamatta täällä ole kuin keskimäärin viisi kuukaudessa, mutta vettä tuleekin aivan muualta. Titicacan tulviessa sadekaudella yli, sen vesi virtaa Desaguadero-jokea Poopó-järveen ja sieltä se tulvii edelleen Salar de Uyuniin.

Dakar Monument on pystytetty aavikolle 2014, kun Bolivia oli legendaarisen rallin isäntämaa. Salar de Uyunissa riitti off-roadia ja äärimmäisissä korkeuksissa ajo rasitti ihan eri lailla sekä kehoa että moottoria.

ISLA INCAHUASI

Autokuntia tuli paikalle harvakseltaan ja osa ajoitti lounaansa tänne kaktussaaren ”rannalle”. Täällä kestitään reissaajat pitkillä liinoitetuilla ja varjoitetuilla (mikä sana tämäkin muka on?) pöydillä. Oli kieltämättä tunnelmallista syödä keskellä suola-aavikkoa.

Incahuasin kaktussaarella on jättimäisiä kaktuksia (Trichocereus pasacana), jotka voivat kasvaa lähes kymmenmetrisiksi. Täällä on epätavallisia ja hauraita korallimaisia rakenteita ja kerrostumia, jotka koostuvat osin fossiileista ja levistä. Saari on muinaisen vedenalaisen tulivuoren jäänteiden huippu, sillä alue oli osa jättimäistä esihistoriallista Minchin-järveä noin 40 000 vuotta sitten.

Sekä parkkipaikka että ravintola löytyi helposti.

Kuvan malli on 170 cm pitkä. Hän yltää hädin tuskin kaktuksen “polvitaipeisiin”.

Tänne ei pääse silloin, kun vettä on enemmän eli sen minkä hienoissa peilikuvissa hävisi, kaktussaarelle pääsyssä voitti. Saarelle kiivetessä oli jumalattoman kuuma ja kiipeäminen oli aikamoista ähellystä. Täällä ei (normaalisti helposti ruskettuvalle eikä kovin herkästi palavalle) 50-kertoiminenkaan riittänyt. Vitivalkoisesta ja tasaisesta suolapannusta lähes kaikki ultraviolettisäteily heijastui takaisin — ja suoraan mun pohkeisiin. Muistutuksena ajattelemattomuudestani sain kuukauden kuluttua kerätä nahanriekaleita koivistani. Toivottavasti ei aiheuttanut vakavampia tuhoja. Olin juuri ennen matkaa lukenut lehtijutusta Lotta Hintsan pahasti palaneista kasvoista hänen kiipeilyreissullaan ja tämä mielessäni lisäsin kyllä vähän väliä 50-kertoimista tahnaa näppärästä puikosta kasvoihini, mutta koivet jäi vähemmälle huomiolle. Sitä vaistomaisesti ajattelee, että auringonvalo tulee ylhäältä eikä salakavalasti alhaalta. Ostinkin itselleni tuliaisiksi vastaisen varalle 70-kertoimista auringonsuojavoidetta. Aion sitä myös käyttää.

VIDEOLLA BOLIVIALAINEN OPAS LUKEE SUOMENKIELISTÄ KIRJAANI ÄÄNEEN, KATSELLAAN MAISEMIA JA KUUNNELLAAN, MITEN SUOLA RAHISEE JALKOJEN ALLA

On muuten jännä, miten meille pohjoisen tyypeille on sisäänrakennettu se, että kun kävelet valkoisella alustalla ja kuuluu rasahdus, pelästyt putoavasi jäihin. Tämähän ei ole järven tai meren jää ja täältä ei putoa minnekään. Käsittääkseni.

Aurinko on laskenut elämäni aikana yli 20 000 kertaa ja niistä olen päässyt ihailemaan lukuisia monissa eri paikoissa — mutta täällä koin elämäni hienoimman auringonlaskun. Heittämällä. Noi mun kuvat on otettu kännykällä, joten jos olis ollut oikea kamera, voitais vaan kuvitella, miten hienot kuvat tässä olisi. Kun siihen sitten lisätään vielä entisestään taikaa, päästäisiin siihen, mitä “in real life” näin ja koin. Jos jostain syystä joskus lyön pääni niin, että se kuuluisa ”elämä vilistää silmissä ”, niin toivon, että nämä kuvat sisältyy rainaan.

MITÄ TÄLLÄ KAIKELLA SUOLALLA TEHDÄÄN?

Colchanin kylässä Salar de Uyunin itäpuolella pääsi tutustumaan suolatehtaalle, jossa ihan käsipelin lapioitiin suolaa ja esiteltiin suolan puhdistamista ja päätymistä lopulta pieniin pusseihin. Kannatusmielessä ostin pussin mukaani, mutta onhan siitä ollut kiva kotona ottaa ripauksia ja muistella taas kerran upeita maisemia.

Salar de uyuni kattaa yli 10 000 neliökilometriä ollen maailman suurin suolapannu ja sen alla piilottelee jättimäiset litium-varastot. Litium on sitä metallia, jota käytetään akkuihin, jotta voit pörrätä sähköautollasi tai surffailla puhelimellasi.

Ostettavaa olisi toki ollut ponchoista nahkahattuun, mutta tyydyin sovitteluratkaisuun.

UYUNI

Uyunissa ei sinällään ole juuri mitään nähtävää, mutta se on se paikka, jossa yövytään, kun ollaan lähdössä tai tulossa Salar de Uyunin seikkailulta. Yksi iltakävely ja yksi aamukävely toivat tällaisia kuvia:

Aamulla ei juuri ketään ollut liikkeellä ja niinpä kolmen hengen ryhmä kiinnitti huomioni. Minneköhän he ovat menossa. Seurasin heitä — minnepä muualle kuin aamumessuun Catedral de la ciudad de Uyuni -katedraaliin. Vaikken uskonnollinen olekaan, tykkään ujuttautua reissussa joko aamumessuun tai vielä mieluummin vihkiäisiin. Pääsee kivasti vakoilemaan paikallisten tapoja. Hautajaiset toki jätän rauhaa, joku roti. Pääseeköhän muuten Suomessa koirat kirkkoon?

Ei popcornia heti aamusta, kiitos.

TRAIN CEMETERY

Kaivosyhtiöiden käytössä olleet junat ovat muisto vain. Kolmisen kilometriä Uyunin keskustasta sijaitsee junien hautausmaa, jonne on jätetty ruostumaan (ja instagrammattavaksi) mineraaleja Tyynenmeren satamiin kuljettaneita junia. Brittiläiset insinöörit rakensivat 1888-1892 junalinjat ja muodostivat Uyuniin suuren yhteisön. Silloinen presidentti Aniceto Arce uskoi, että Bolivia kukoistaisi hyvällä liikennejärjestelmällä, mutta paikalliset alkuperäiskansat eivät pitäneet meiningistä ja sabotoivat hommia minkä kerkesivät. Kaivosteollisuus romahti 1940-luvulla ja tuolloin useita junia yksinkertaisesti hylättiin Uyunin lähelle.

Geokätköilijänä oli taas valtavan hauskaa, kun lähestyessäni kohdetta näin, että paikalla onkin jo suuri ryhmä nuoria, jotka kiipeilevät junien päällä otattamassa kuvia. Missäköhän kätkö on? Joudunko odottelemaan, että porukka jatkaa matkaansa vai onnistunko nappaamaan purkin piilostaan. Kätköpaikka osoittautui olevan aivan porukan vieressä, mutta onneksi toisella puolella junanvaunua kuin nuoriso. Kiersin siis vaunun toiselle puolelle ja odotin hetkeä, jolloin yläpuolellani ei suoraan ole ketään ja kuten arvelinkin, homma hoitui helposti aivan jästien silmien alla. Toisaalta, miksipä heitä kiinnostaisi minun kaiveluni vaunun onkaloissa. Hauska hetki taas kerran .

Kuin kaksi marjaa?

VIDEOLLA LISÄÄ “ROMUPATSAITA”

LAAMA ON JUHTA JA ALPAKKA VILLANTUOTTAJA

Millään ei meinannut muistaa kumpi näyttää kummalta, kunnes muistin, että itsehän neulon nimenomaan alpakanvillalangoista eli sen isomman, joka kantaa reppuni Titicaca-järven saarella ylös majapaikkaan täytyy sitten olla laama. Tänne asti oli lähdettävä sekin selvittämään. On siis hyvä olla vähän tietämätön, niin saa hyvän tekosyyn lähteä reissuun. Tosin kuulin myös, että nämä risteytyvät keskenään ja saavat lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä, joten mistä sitä sitten enää ulkonäöstä osaa arvioida kumpi on kumpi. Laamat kuuluvat kamelien heimoon, samoin guanakot. Alpakat sen sijaan lueteltaneen nykyään vikunjien sukuun. Sen verran kiltti ja epäuhkaava joka tapauksessa reissulla olin, että kukaan tai mikään ei sylkenyt päin.

NICE TO KNOW ELI FANTSUA TIETÄÄ:

Bolivian boliviaanoja ei saa vaihdettua Suomessa. Itse vaihdoin La Pazin hotellilla rahaa, enkä miettinyt sen kummemmin kursseja. Mietin sen sijaan, että käteistä on aina hyvä olla.

Salar de Uyunia on käytetty kuvauspaikkana monissa elokuvissa. Tunnetuimpia ovat Star Wars: The Last Jedi, The Fall , Utama ja Salt and Fire.

Bolivia on nimetty vapaustaistelija Simon Bolivarin mukaan.

Pääkielet ovat espanja, quechua, aymara, guarani

Viisumia ei suomalainen tarvinnut.

Aikaero Suomeen on -6 tuntia

Tällaisilla pistokkeilla operoidaan Boliviassa:

Tuolla se on. Brasilian, Paraguayn, Argentiinan, Chilen ja Perun piirittämänä. Ei merta. Ehkä siksikin ei ole tullut aiemmin matkustettua Boliviaan. Eipä haitannut meren puute.

KIITOS, BOLIVIA! OLIT IHANA!