SRI LANKA: VUORISTOA, MAISEMAJUNA JA VINKKI MUTAPOLULLE

Saapuminen autolla Nuwara Eliyaan ei mennyt ihan putkeen. Aurinko ehti laskea juuri ennen hurauttamistamme vuoristokylään ja jäimme täysin google mapsin varaan, kun emme nähneet säkkipimeässä juuri mitään. Reittivalinta oli paikantimen mukaan ihan oikea, mutta tiepä olikin laitettu tolpilla poikki juuri ennen majapaikaamme. Pirskutti. Ei auttanut muu, kuin lähteä peruuttamaan jyrkkä kapeaa kujaa, jossa oli kummallakin puolella muurit niin lähellä, että jos olisi ollut matkailuvaunua varten käytettävät sivupeilit, oltaisiin päästy nauttimaan sirpaleiden tuomasta onnesta. Nyt sen sijaan työnnettiin kaksi blondin päätä takapenkin ikkunoista ulos antamaan ohjeita kuljettajalle. Sekä päät että peilit säästyivät ehjinä.

Aamuinen kuva, josta selviää, kuinka lähelle pääsimme hotellia ensimmäisellä yrityksellä.

Perille päästiin lopulta, kun oltiin ensin soitettu majataloon, kierretty viimeisillä bensanhuuruilla jonkin matkaa ja seurattu ystävällisen isännän lampunheiluttelua tiellä, että tänne-päin-tänne-päin-hyvä-retkikansa.

Kauhea nälkä ajoi meidät heti takaisin ulos ja etsimään ruokapaikkaa. Isäntä neuvoi, että tuosta tuota kujaa alas (se, jota oltiin jo ajettu autolla sekä etuperin että peruutellen) tielle ja sinne-ja-sinne-ja-niin-ja-noin ja ottakaa taskulamppu mukaan. Siellä säkkipimeydessä ei olisi ollut mitään jakoa puhelimen taskulampulla ja pääsinkin briljeeraamaan otsalampullani, joka on aina mukana. Sen kanssa on möyritty viemäreissä geokätköillessä ja ongittu kaverin vihkisormusta amsterdamilaisen hotellin lavuaarin putkistosta. Sähkökatkojenkin varalle on kiva olla kunnon valo. Ikinä ei tiedä, mitä reissussa tulee eteen.

Lautaselleni valikoitui Bentota Prawn curry, johon sijoitin ruhtinaalliset kaksi ja puoli euroa.

Palatessamme majataloon puuskutimme ja ähisimme. Vaikka korkeutta on vaan 1868 metriä merenpinnan yläpuolella, tuntui ilma ohuelta. Jos olisi saatu ihanat huurteiset bisset, joilla olisimme huuhtoneet ruoat alas, olisi varmasti ollut helpompaa, mutta ei täällä mitään bisseä ruokapaikastamme saanut. Olisihan se jo ollutkin ihan hulluttelua sihauttaa pullot auki pitkän päivän päätteeksi.

Iltapesua vaille valmis, mutta miten tämä suihku toimii???
Vettähän piti tietenkin erikseen kuumentaa.
Kun oli odotettu pari minuuttia veden lämpenemistä sopivaksi, sitä tiputteli niin säästeliäästi, että kiittelin itseäni, etten ollut tähän kohtaan suunnitellut hiustenpesupäivää.

Uutta vuotta vietettiin ties monettako päivää ja vielä myöhään yöhön kuului kovaäänisistä pauhaavaa puhetta ja musiikkia. Aikamoiset bakkanaalit he jaksavat järjestää. Kyselin myöhemmin, että kauanko uutta vuotta vietetään ja kuulemma saattaa mennä alun kolmattakin viikkoa. Sehän on pidempi aika kuin suomalaisen tavanjuopon tiistain ja sunnuntain välinen yö.

Yöllä olin palellut niin, että päälleni jouduin kerrospukemaan aamutakin, kylpytakin ja lopulta toppatakin paksun peittoni alle. Lämmitystä ei ollut eikä kaikki ikkunat menneet kiinni. Semmosta se on. Pysy poissa vuoristosta, jos et kestä kylmää. Äläkä lähde minnekään ilman villasukkia.

Vuoristotaudin oireita pitäisi tulla vasta jossain kahdessa ja puolessa kilometrissä, mutta kyllä minulla aamulla oli samanlainen päänsärky kuin Ecuadorin pääkaupungissa Quitossa aikoinaan. Burana huuleen ja aamukävely raikkaassa vuoristoilmassa auttoi kummasti ja oli ihana päivänavaus.

Aamulla majatalomme isäntä, maailman suoraselkäisen hahmo tarjoili aamiaista. Hän liikkui kuin liitäen eteenpäin katse tiukasti edessä ja selkä sojottaen suorana. Kun isännän suuntaan hihkaisi, hahmo pysähtyi kuin seinään ja kääntyi akselinsa ympäri ja lähti liukumaan kohti. Illalla hän oli ottanut aamiaistilauksen vastaan ja halusi tietää tuolloin tarkalleen, mitä haluamme. Tarkalleen. Ruokahävikkiä ei tule, kun ei tehdä turhaan ja tarjotaan annoksina. Minä tykkään.
Mies myös vannotti, että sähköä ei sitten tuhlata ja kengät jää ulko-ovelle. Ei me suomalaiset ainoa kansa olla, jotka ei pidä popoja sisällä.

Mainio ukko. Jämpti, mutta mukava järjestäjätyyppi. Hän äityi avautumaan myöhään iltakahvilla vähän myös tästä valtion tilanteesta. Hankalaa on. Saas nähdä miten siellä käy. Toivottavasti turistit uskaltavat edelleen matkustaa Sri Lankaan ja auttaa näin omalta osaltaan pitämään rattaita käynnissä.

Herra antoi vielä vinkin, kun tilasin tuktukin viime tingassa, että pitää tilata aiemmin, ettei käy köpö. Lupasin ottaa neuvosta vaarin ja kiittelin, kun hän kuitenkin hommasi ajoneuvon allemme.

Jaa-hans! Loppulaskun mukaan olisi voinut ostaa erikseen lämmityksen. No, reissumuijat ei lämmitystä tarvii. Semmonen on kermapepuille.

Tiesin, että junani on myöhässä, mutta oli kivaa, kun tuktukin kuljettaja ei tiennyt ja niinpä pääsimme todistamaan, miten puikkelehditaan vastapalloon isojen autojen, lehmien ja muiden liikekannalla olevien väleistä ja ohitellaan pitkät jonot kylmän viileästi. Itse tein kuten kotimaassakin ja heiluttelin ja hymyilin. Sillä saa valtavasti anteeksi. Älä kuitenkaan koita tätä keinoa, jos olet poliitikko/liikemiespamppu/jokuöky. Ei tule toimimaan. Aiheuttaa vaan kolhun maineeseesi. Toimii ainoastaan tällaisilla vähän kekkuleilla blondeilla.

Odotin, että Nanu Oyan juna-asemalla olisi ollut kauhea hässäkkä ja lippuluukulle jono. Katin kontit.

Itselläni oli jo aika päiviä netistä hankittu lippu ja kaverini osti luukulta omansa. Kävi mielessä, että olen vähän nolo, kun olen etupeltoon sykkinyt ostamaan junaliput netistä ja pulittanut kymmenkertaisen hinnan kaveriini verrattuna.

Selvisi kuitenkin, että tein itselleni mieluisan valinnan laittamalla käteni vähän syvemmälle taskuun, sllä siihen on syynsä, että kakkosluokan paikaton lippu maksaa kymmeniä senttejä ja aiemmin varattu paikkani kymmeniä euroja. Sain istua leppoisasti kahdella paikalla ja levitellä kamerani, puhelimeni ja evääni pöydälle, kun kaverini matkatessaan toiseen suuntaan oli ilman istumapaikkaa ja muiden tönimänä.
Viisi tuntia on pitkä aika.

Selvittelin lippuhommaa tältä sivustolta.
Lippuni oli ilmeisesti erityinen, sillä se tarkastettiin ensin noustessani junaan, sitten kahden virkailijan toimesta matkan aikana ja lopulta jouduin sen vielä luovuttamaan Ellan asemalaiturilla virkailijoille. Oli kuin olisi pitänyt hallussaan huumereseptiä ja koko ajan vahdittiin, että en lähde katukauppaamaan sitä eteenpäin. Onneksi en ollut sitä kerennyt jo käyttää esim vessapaperina. Kaverillani ei tätä samaa syynäystä suoritettu toisaalla siellä ruuhkavaunussa. Että sikäli hän pääsi helpommalla…

Maisemajuna oli kyllä maineensa veroinen ja kolmetuntinen pätkäni meni hetkessä.

Tässä maisemavilinää ja tunnelmia matkalta Nuwara Eliya – Ella.

Kuten kuvasta näkyy, ihan normaali junanvessa. Ei mitään ylimääräistä eksotiikkaa.

Päätin olla outo, ja olla roikkumatta noista ovista (juna menee ihan kävelyvauhtia, että ei sillä), koska “kaikki” roikkuu ja ottaa instagram-kuvia. Ei kaduttanut jälkeenpäinkään. Outona on kivaa.

Reitti Nine Arches Bridgelle Ellassa olikin vähän pidempi ja julmetusti haasteellisempi) kuin olin kuvitellut. Sinne alas pääsee pienen matkaa tultukilla, mutta suurin osa on todella liukasta mutaista rinnettä, varsinkin kun viimepäivät oli satanut. Tuntui välillä, että maa vaan liukuu jalkojen alla. Hyvää harjoitusta surffaukseen?

Tee kuten minä: näe edessäsi viisi (voi olla myös kolme-seitsemän) nuorta intialaista turistimiestä. Hihkaise heille, että ryhmässänne on yksi jäsen lisää, Hannele Suomesta. He ottavat sut mukaansa ja voit varmistua, että jos tulee kiperä paikka (sähän olet niin tonttu, että olet lähtenyt reissuun läpsyissä), herrasmiehet kyllä auttaa. Kieltäydy kuitenkin viimeiseen asti ojennetuista käsistä, sillä sinähän olet itsenäinen ja reipas nainen, joka ei apua tarvitse, ainoastaan henkistä tukea.

Kun olet alhaalla kuvannut ja ihmetellyt, osta kioskin mieheltä (joka on juuri putsannut haravallaan liiketilansa edustaa) lajitelma keksejä, jotka hän likaisilla käsillään laittaa pussiisi ja nauti.

Kun voimat on palautuneet, jatka matkaa yksin ylös. Varoittele jokaista vastaantulijaa liukkaudesta.
Kun pääset tieosuudelle, kieltäydy tuktuk-kyydeistä, mutta hyppää kyytiä tarjoavan moottoripyöräpojan kyytiin. Kerro hänelle, että kuskisi odottaa pääkadulla ja tarvitset kyydin vaan siihen. Kun pääsette pääkadulle, hyppää pois ja ala kaivelemaan rahapussiasi, jotta voit antaa muodollisen korvauksen kyydistä ja totea, että moottoripyöräpoika heilauttaa kättään ja jatkaa matkaansa hymyillen. Ei hän halunnutkaan rahaa.