-
KUINKA VÄSYNYT VOI IHMINEN OLLA?
AMSTERDAMISSA TYHJÄLLÄ KATSEELLA Kolmisen viikkoa kestänyt, Perusta alkanut ja siitä Ecuadorin ja Bolivian kautta Chileen päättynyt reissu oli tainnut viedä enemmän voimia kuin edes matkahaipeissa tajusin. Amsterdamissa välilaskulla kysyttiin turvatarkastuksessa, mistä olen tulossa. Tuijotin lasittuneella katseella virkailijaa ja sanoin, että en tiedä. Virkailija toisti, että etkö todellakaan tiedä, mistä olet tulossa. Pinnistelin hetken, mutta ei tullut mieleen, ei kerta kaikkiaan. Virkailija päästi minut läpi, sillä ilmeisesti harjaantunut silmä osasi erottaa matkaväsymyksen (tai puhtaan blondiuden) jostain kielletymmästä/ laittomammasta tilasta. Kysyin edessäni kenkiään ja vyötään pukevalta herrasmieheltä, että mistä me ollaan tulossa, mutta ei hänelläkään välähtänyt. Kuinka väsynyt voi ihminen olla?? Kyllä…
-
CHILE: SAN PEDRO DE ATACAMA
EKSYMINEN Eksyminen ei tosin käynyt itselleni. Kuvassa odottelen näennäisen rauhallisena, että mitäs nyt, kun neljän auton autokunta ei saapunutkaan kokonaan Bolivian lounaisosassa sijaitsevalle Hiton Cajonin rähjäiselle rajanylityspaikalle. Saavutettuamme Chilen rajan, huomattiin, että neljän automme retkikunnasta yksi oli tosiaan kadonnut. Miten sekin on mahdollista, kun ajetaan autiomaassa, että ei huomata yhden auton katoamista? Kymmenisen kilometriä aiemmin oli kaikki autot vielä Laguna Verdellä. No, eipä siinä auttanut muu kuin nostaa omasta autosta tavarat ulos siltä varalta, että tämäkin kuski eksyy (tai keksii jotain monkey-business-hommelia) ja jäädä odottamaan, kun oma kuski lähti etsintätoimiin. Kai niillä jotkut radiopuhelimet oli, mutta eipä ollut yhteyttä. Boliviassa…
-
ECUADOR: PAHOLAISEN NENÄ, OTAVALON MARKKINAT JA QUITO
LA NARIZ DEL DIABLO Kun Trans-Andien rautatietä rakennettiin, se sai nimekseen ”maailman vaikein juna”, sillä sen rakentamiseen vaadittiin lukuisia ponnistelu. Presidentti Alfaron vierailun aikana insinööri Harman selitti hänelle tämän rautatieosuuden rakentamiseen liittyvät valtavat vaikeudet. Presidentti Alfaro, toiminnan mies, vastasi: ”Ensin juomme viskin, sitten voitamme paholaisen.” Myöhemmin, kun lukuisia työmiehiä oli menehtynyt rakennustöissä, palkkasi Harman 4000 jamaicalaista rakentamaan reitin vaikeimman osuuden. Semmottis… Osuus Alausísta Bucayyn, jossa kuuluisa Paholaisen nenä sijaitsee, on tänä päivänä osa rautatieverkostoa, mutta se on ollut nyt suljettuna vuodesta 2020. Vuosia sitten junan katolla sai matkustaa, mutta se hulluttelu loppui siihen, kun kahden turistin maanpäällinen reissaaminen päättyi alhaalla…