-
LIMA, PERU: HIPAISUJEN HIPAISU
Peru jäi todelliseksi hipaisujen hipaisuksi. Alun perin oli tarkoituksena tutustua Limaan paremmin, siirtyä Cuscon ihmeiden pariin, junailla legendaariseen inkakaupunkiin Machu Picchuun ja körötellä pahamaineisen Juliacan kautta Punoon ja sieltä edelleenTiticaca-järvelle. Jo joulukuussa alkaneet levottomuudet kuitenkin sulkivat Machu Picchuun vievän rautatien, jätteän satoja turisteja evakuoitaviksi, Perun lentokentille tehtiin hyökkäyksiä ja sekä Puno että Cusco todettiin ulkoministeriön taholtakin paikoiksi, jonne ei ole syytä valkoista nokkaansa työtää. Eipä siinä. Aina ei kaikki mene suunnitelmien mukaan, mutta nehän onkin tehty muutettaviksi ja matka jatkui Limasta jo vajaan vuorokauden jälkeen kohti Ecuadoria. Sopeutuja sopeutuu eikä jää itkemään kaatunutta maitoa. Eikä Ecuadorissa ole mitään vikaa. Maapistettä…