-
PARIISI: JONOTTAMISEN ARVOINEN GALLERIE DIOR HURMASI TÄYSIN
Olin kuullut, että Gallerie Dior on upea ja se olikin yksi pääkohteistani katakombien ja Louvre Couturen lisäksi tällä Pariisin reissullani. Kahteen jälkimmäiseen sain liput hankittua netistä etukäteen, mutta Diorille en sitten millään. Luin kuitenkin, että olisi vielä mahdollista päästä jonottamaan päivän lippuja mikäli hankkiutuu paikalle ajoissa. Museo aukesi kello 11, joten tähtäsin siihen. Hyppäsin metroon ja jäin pois Charles de Gaulle Etoilen asemalla — eli Riemukaarella. Se on muuten jännä, että kun siitä nousee katutasoon on ihan pyörällä päästään, että miten päin tässä nyt ollaan. Tämä riippumatta siitä kuinka hyvin on jo maan alla seurannut viittoja ja valinnut oikean suunnan.…
-
NIZZA
Onneksemme nykyihminen pääsee Nizzaan lentäen. Ennen vanhaan autolla olisi kestänyt tuhottoman kauan ja se olisi ollut vaarallista paitsi mutkaisten ja jyrkkien teiden takia (miten kävikään Monacon ruhtinatar Gracelle), myös maantierosvojen väijytyksien tähden. Meriteitse uhkana olivat merirosvot, joten sekään vaihtoehto ei olisi tullut otetuksi varteen. Kuningatar Viktoria teki ensimmäisen matkansa Nizzaan vuonna 1895 ja hän käytti junaa, sillä ”travelling light” ei ollut hänen tyyliään. Mukana hän raijasi täydelliset juhla-astiastot, omat huonekalut katossänkyineen päivineen, omat hevoset, seuraneidin, pari sihteeriä, viisi pukijaa, keittiömestarin, tallimestarin, edellisten apulaiset, turbaanipäiset intialaiset avustajat ja Ylämaan kilttiasuisen säkkipillinsoittajan —koska voi. Jos nyt tässä valossa tarkastelen omia kapsäkkejämme ja…