AASIA,  INDONESIA

INDONESIA: BALIN UBUDISSA APINOITA JA HIKISTÄ KÄVELYÄ

THE SACRED MONKEY FOREST SANCTUARY: ONKOHAN MULLA JÄLJELLÄ RIHMAN KIERTÄMÄÄ?

Monkey Forestiin olin jo päättänyt olla menemättä, sillä olin kuullut ja lukenut niin paljon juttuja siitä, miten apinat vie sun raybanit, myssyn ja huulipunan. Maalattuaan huulensa ne ottaa itsestään kuvia sun (kohta entisellä) puhelimellasi. Ne myös työntävät kyntensä reiteesi kiivetessään istumaan sun hartiallesi ja puraisevat korvannipukasta (ei leikkisästi Barry Whiten soidessa taustalla, vaan niin että veri roiskuu).Näin apinoita muutenkin aamuisin kun kävelin Yoga Barniin parin kilsan matkan metsän ohi ja ajattelin että se saisi riittää. En mene alueelle.

Muutin kuitenkin suunnitelmia, kun mua pidettiin ihan pellenä, jos en mene apinametsään, joka on itse asiassa Mandala Suci Wenara Wanan temppelialue, kun nyt olen tänne asti tullut. Menin. Jätin kaiken tarpeettoman muastani pois (jopa korut!) ja otin vanhan puhelimeni mukaan. Ajattelin, että jos ne on vähänkään valikoivampia pitkäkyntisiä, niin ne näkee, että malli on jo muutaman vuoden takaa eivätkä kelpuuta sitä pöllittäväksi.

No mä todella tein itsestäni pellen tällä ylivarautumisella. Näin kyllä helkkaristi apinoita ja ne tuli hyvinkin lähelle, mutta ei yrittäneetkään pölliä keltään yhtään mitään. Olkapäälle tai syliin ne sai istumaan ainoastaan, kun virkailija syötti taukoamatta jotain apinanherkkua. Itse en halunnut tuohon osallistua, kun en oikein halua noita apinoita iholleni, mutta olihan sitä kiva katsella.

LONG-TAILED MACAQUE

Long-tailed macaque eli jaavanmakaki syö monipuolisesti. Ääntä kohti menee hedelmiä, lehtiä, pieniä nisäkkäitä ja lintuja, äyriäisiä ja rapuja sekä ihmisten jäämiä. Huh! Täällä apinoiden pääruoka on kuitenkin bataatti, jota annetaan niille vähintään 9 kertaa päivässä. Lisukkeena toimii banaani, papaijanlehti, maissi, kurkku, kookos ja muut paikalliset hedelmät.


Makakilla on meluisa, aggressiivinen luonne ja se kulkee joskus suurissa, jopa 30 hengen ryhmissä. Monkey Forestissa apinoita on noin 1260 eli ei ole pelkoa, ettet niitä näkisi. Suuren populaation vuoksi apinaryhmien välisiä konflikteja tulee väkisinkin. Apinoista pidetään täällä tarkkaa lukua ja taulu alla kertoo apinoiden jaottelusta ikävuosien mukaan. Vauvoja ovat 0-4 kuukauden ikäiset ja naaraat tulevat aikuisiksi neljävuotiaina, kun taas urokset vasta yli kuusivuotiaina.

Hauska tilanne, kun äkkiseltään luulin, että vieressäni tehdään samaa mitä minä tein eli kuvataan apinoita.
Toinen hauska tilanne oli, kun herrasmies nojaili kaiteeseen ja ihmetteli, kun käsivarsi oli märkä. No se johtui vähän matkan päässä kaiteella lorottavasta apinaherrasta. Kuvassa oikealla. Nauratti.

Jo Robbie Williams aikoinaan valisti, että ”When the monkey is high
You do not stare!” loistavassa biisissään Me and My Monkey.
Ruokavarkaat häädetään nopeasti



HAUTAUSMAA







Monkey Forestissa on myös hautausmaa, jonne on haudattu väliaikaisesti Padangtegalin kylän väkeä. Tätä hautausmaata käytetään siis vain tilapäisesti ruumiin hautaamiseen, kunnes viiden vuoden välein järjestettävän suuren joukkotuhkausseremonian aika koittaa. Tuhkaus toimitetaan balilaisen hinduperinteen mukaan.


Kuulin, että vainaja poltetaan pian kuoleman jälkeen, jos on rahaa. Kustannukset voivat kuitenkin olla noin 7000 e. Käytännössä toimitaan usein niin, että kerätään porukalla useampi poltettava ja jaetaan kustannukset, jolloin saatetaan päästä kuulemma 200 eurolla. Se tarkoittaa äkkiä laskien 35 hengen polttamista yhdellä kertaa. Mikäli ollaan todella köyhiä, ruumis haudataan. Tästä on siis kyse Monkey Forestin hautausmaallakin.



Monkey Forest on auki klo 9-18 ja tiketti on aikuisilta noin 5-7 euroa, riippuen ängetäänkö sinne viikonloppuna vai arkena.
Otsikon pelkokaan ei toteutunut eli mitään ei multa viety ja alue oli oikein kiva ja selkeästi merkitty.


UBUD WATER PALACE




Pura Taman Kemuda Saraswati eli Ubud Water Palace, on balilainen hindutemppeli, joka on tunnettu lootuslammikostaan. Lootuslammikko sopiikin hyvin nimenomaan tämän Saraswatille omistetun temppelin pihalle, sillä Saraswati kuvataan usein istumassa valkoisella lootuksen kukalla. Saraswatilla on neljä kättä, jotka edustavat oppimisen neljää ominaisuutta: ajatusta, älykkyyttä, valppautta ja omanarvontuntoa. Tämä oppimisen ja taiteen jumalatar on palvottu myös totuuden ja anteeksiannon jumalattarena.

Tänne alueelle muuten mentiin vähän oudosti pääkadulta ikään kuin kahvilan läpi. Muistaakseni kahvilassa oli vielä joku kylttikin, että ainoastaan asiakkaille tai jotain muuta hämäävää.


SÄ OLET AIKA UTELIAS


“Sä olet aika utelias”, sain kuulla useamman kerran tämänkin reissun aikana. Niin olen. On paljon kivempi kuulla tarinoita ja kertomuksia tavoista ja elämästä suoraan joltain paikalliselta, kuin googlettaa niistä. Aina ei tietenkään faktat ole kohdillaan tai minulle kerrotaan juttuja, jotka eivät oikeasti ole kovinkaan yleisiä, mutta ovatpahan aidon paikallisen ihmisen kertomia ja se riittää minulle. Siitähän reissaamisessa on pitkälti kyse, että käy paikan päällä nuuskimassa ja kuulemassa juttuja. Muutenhan voisi istua kotisohvalla sipsipussin kanssa ja googlettaa ja katsella youtube-videoita ja matkailudokumentteja. Tai lukea blogeja.


Lapsen nimestä sain kuulla, että se annetaan jo ennen syntymää, mutta nimen voi vielä vaihtaa 1-3 kk aikana. Nimeä käyvät ehdottamassa kaikki: isoäiti saatta olla sitä mieltä, että ei voida laittaa länsimaalaista nimeä ja sisko taas on ehdottomasti päinvastaista mieltä. Miksi et laita tätä? Laita nyt ihmeessä tämä! Ei kun tämä on paras! Kaikkia pitää kuunnella kohteliaasti ja kaikkia nimiä harkita. Päätöksen saa kuitenkin lopulta tehdä vanhemmat, mutta kyllä siitä aina kuulemma tulee sanomista, minulle kerrottiin päätä pudistaen, mutta hymyssä suin. Huolta aiheutti kertojassa myös se, että kun heidän sukunsa pappi on jo vanha ja höperö, hänelle pitää moneen kertaan toistaa ja muistuttaa oikea nimi, ennen kuin pappi tulee perheen kotiin ja lukee sitten lapsen nimen mantrassaan. Onkohan mantroille tyypillinen toisto tullut nimenomaan siitä, että on jouduttu tankkaamaan ikälopulle papille lapsen nimeä? Tämä oli tietenkin vitsi, jonka jätin päästämättä suustani.


UBUD PALACE





Ubud Palacella on iltaisin tanssiesityksiä, mutta jätin ne väliin ja lähdin käymään paikalla päiväsaikaan. Menomatkalla palatsille olin köpöttämässä keskustan ruuhkassa. Ihmettelin, kun joku ”monen prenikan poliisi” halusi pysäyttää liikenteen pääkadulla ja kovaäänisesti tuli ohjaamaan minut kävellen vierelläni kadun yli. Samaan aikaan joku kuvasi tapahtumaa. Ahaa! Oli siis menossa jonkinlainen näytös ja meitsi pääsi sivuosaan. Nauratti. Kyllähän mä tykkään kun huomioidaan ja ollaan herrasmiehiä, mutta liika on liikaa.


Kun olin lähdössä Ubud Palacelta, tuli sama ryhmä vastaan ja nyt oltiinkin jo vanhoja tuttuja. En tiedä, mikä porukka se oli, mutta otin heidät (katso video alla) kohteliaasti vastaan. Käsittääkseni tuo rento siviiliasuinen oli viranomaisten vieraana. Yritin saada selville, kuka ukko oli ja näytin kuvaa hotellini henkilökunnallekin, mutta he eivät miestä tunnistaneet.



MOUNT AGUNG – PYHÄ VUORI, JOKA HÄVÄISTIIN


Eräs taksikuski nauroi, että vaikka me balilaiset olemme todella avarakatseisia ja meitä ei haittaa, että turistit kävelevät rantakadulla bikineissä, on asioita, jotka ei todellakaan ole ok. Kehotin kertomaan lisää, etten tule mokanneeksi. Sain kuulla, että jotkut turistit olivat vähän aikaa sitten ottaneet alastonkuvia pyhällä vuorella Mount Agungilla. Kuski kertoi, että hän ei halua kertoa turistien kansalaisuutta, joten heti nettiin päästyäni etsin jutun käsiini. Eivät olleet suomalaisia, onneksi.


Hindulaisilla oli ollut kuulemma “pitkät ja raskaat” seremoniat, jotta vuori saatiin pyhäksi uudelleen. Kyselin tarkemmin metodista, mutta oli kuulemma liian vaikea selittää. Nyt hallitus vaatii, että ilman paikallisopasta ei enää mennä minnekään vuorelle. Kunnioituksen puutetta on vaikea ymmärtää. Balilaiset, oli sitten hindulaisia tai muslimeja, ovat varsin avarakatseisia sietäessään turistien enemmän-on-enemmän-tyyppistä ihon esittelyä julkisilla paikoilla, mutta pitäisikö kuitenkin säilyttää joku roti? Nyökkäilin ja totesin, että tulen parhaani mukaan käyttäytymään kunnioittavasti niin Balilla kuin muuallakin.


Mount Agung on korkein vuori Balilla. Kuvasta ei tarvitsisi poistaa kun toi sähkökaappi, auto ja joku hökötys tuolta oikealta, niin silmä saattaisi ihan itsekseenkin tuon vuoren löytää. Tämä nyt kuitenkin näytti olevan ainoa kuvani, jossa vuori näkyy, joten eläköön realismi, hehe!


Joku leidi oli myös reilu viikko aiemmin ottanut alastonkuvia pyhän puun luona. Naurettiin vedet silmissä kuskin kanssa. Ei tietenkään tuolle häpäisylle, vaan ihmisten tyhmyydelle. Instagramiin oli tietenkin pitänyt saada kuva, jossa halaillaan pyhää puuta eevan asussa. Jännä. Itse pystyin helposti välttämään tuollaiset mieliteot koko reissun ajan. Taksikuski sanoi juttua kertoessaan, että ei taaskaan viitsi mainita naisen kansallisuutta, joten uteliaana kaivelin, että löytyykö tästä juttua lehdestä, kun oli niin tuore tapaus. Löytyihän se: https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/f423cf36-a7bd-43c3-9840-2a1b9aeddbf2


KÄVELIJÄLLE RIITTI KÄVELTÄVÄÄ


Ubudissa kun lähtee kävelemään, ei sille tahdo tulla loppua. Askelmittari näytti kahtena peräkkäisenä päivänä lukuja 26 km ja 27km ja ei se mikään ihme olekaan, jos aloittaa aamulla klo 6 ja on koko päivän liikkeellä. Aikamoisessa kuumuudessa ja kosteudessa se vaati kyllä hyvät kengät, eväät ja paljon juotavaa. Ja hatun! Ehdottomasti hatun, muuten lähtee taju.



Käveltyäni ihan liikaa menin taas jokapäiväiseen hierontaan. Tällä kertaa halusin, että keskitytään ainoastaan jalkoihin. Jalat oli niin tönköt ja väsyneet, että ne sätki tahtomattani hieronnan aikana. Hieroja oli ihmeissään, että sattuuko mua noin paljon. Ei sattunut lainkaan, ne vaan sätki.


Ottaakohan kaikki suomalaiset turistit tästä kuvan?




Balilla on paljon kaunista ja pyhää ja instagrammattavaa. Sen lisäksi on paljon roskia, likaa ja kuollutta korallia. Kummatkin puolet on hyvä nähdä.


YLLÄTTÄVÄÄ REHELLISYYTTÄ


Pariinkin otteeseen yllätyin paikallisten rehellisyydestä. Olin ollut jo eräässä liikkeessä tekemässä alustavan katselmuksen mekosta ja nyt palasin aikeissa ostaa mekon pois. Myyjä näytti surulliselta ja pelästyin, että kolttu on jo ostettu nenäni edestä. Myyjä: ”Anteeksi, mutta sanoin sinulle aiemmin käydessäsi väärän hinnan”. Minä: ”Okei (hikivana selässä), paljonko se on kalliimpi?”. Myyjä: ”Ei, madam, se on halvempi”



Olin lukenut, että satamassa maksetaan 10 000 (noin 60 senttiä) lähtömaksua ja se olisi syytä olla tasarahana, sillä vaihtorahoja ei tipu. Olin tolvana ja katselin seteleiden nollia vähän väärin ja niinpä olin antamassa pinkassa ylimääräistä 36 000. (Jep: 5 000 + 20 000 + 20 000 + 1 000). Balilaisten rehellisyys tuli taas esiin: pinkan välistä kaivettiin mulle liian isot setelit ja pahoitellen pyydettiin pienempiä tilalle. Jäi kyllä hyvä mieli rehellisyydestä, vaikka meikäläisittäin ei ollutkaan kyse kuin pikkusummasta.

Rehtiä väkeä, aina auttamassa ja varmistamassa, että kaikki on hyvin. Täällä menee noiden nollien kanssa helposti vipuun.

Tässä mennään jo eteenpäin ja seuraavaksi matkataan veneellä Lombokille ja Gilin saarille. Keltainen reppuni on pakattu lavalle ja valmis uusiin maisemiin.


KOPI LUWAK: EETTISTÄ VAI EI?


Sain paikalliselta neuvon, että jos menet ”kissankakkakahville”, se on sitten kallista puuhaa. 45 grammaa Kopi (=kahvi) Luwak (sivettikissa) – kahvia maksaa hänen mukaansa 15 000 indonesian rupiaa eli 0,80 e. Kilohinnaksi tulisi täten…..ootas…. siis eihän siitä tule kuin alle 18e kilohinnaksi. Taisin joko kuulla tai ymmärtää väärin. Luettuani asiasta, sain tietää, että hinta lähtee ennemminkin 100 eurosta kilo ylöspäin. Olin jo muutamia vuosia aiemmin saanut tuota kahvia maistaa, kun ystäväni toi sitä tuliaisena, joten nyt ei ollut tarvetta kokeilla, varsinkin kun luettuani muiden matkablogeja törmäsin siihen, että homma saattaa olla aika raadollista, mitä tulee sivettikissojen kohteluun. Näinpä oli helppo jättää tuo homma kokematta. Muuten: sivettikissat eivät ole kissoja lainkaan, vaan ne kuuluvat sivettieläimiin, jotka taas kuuluvat petoeläimiin.



14 Comments

  • Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Pakko kommentoida tuohon viimeiseen. Kissankakkakahvia olen tosiaan nähnyt kaupiteltavan monta kymppiä per kuppi, samoin muutamalla eurolla per paketti. Samoin olen kuullut, että kahvia voitaisiin (mukamas) tuottaa myös eettisesti. Sen verran epäselvältä tuo vaikuttaa, että olen päättänyt itseä pysyä tuosta kahvista erossa.

  • Sarianne / Matkalla kaikkialle

    Hyvä tietää, että apinametsästä voi selvitä myös ilman varastettuja tavaroita! Itse jätin sen väliin Ubudissa, kun en myöskään oikein välitä lähelle tulevista apinoista.
    Tunnistan tuon seteleiden ja nollien haastavuuden, sillä tuntui että rahoja saa katsoa tarkkaan että menee oikein. Itse huomasin esimerkiksi ruokakaupan yrittävän antaa rahoja väärin takaisin, unohtamalla aina yhden ison setelin käteensä. Tämä tapahtui kahteen kertaan, joten en usko enää että oli vahingosta kyse. Vaihtorahan sai aina kun huomautti puuttuvasta setelistä.

    • Hannele/ Hipaisuja Maapallolla

      Kiitos, Sarianne! Juu, selvisin ilman mitään härdelliä apinoiden “kynsistä”. Joskus on ollut todella ärsyttäviä apinoita Gibraltarilla ja pelkäsin täällä olevan sama tai pahempi meno. Saattoi tietty olla onneakin mukana. Kurjaa, että sinua yritettiin jymäyttää kaupassa. Yritän aina ennen reissua vähän opetella ulkoa rahojen ulkonäköä ja kääntää ne “valmiiksi” euroiksi niin, että 100 000 rupian seteli on “kuusieuroinen”. Mietin myös suurinpiirtein, että tuolla setelillä pitää saada kohtuuhintainen illallinen tai noilla seteleillä pärjää bussissa.

  • Anne | Elämää Nomadina

    Oijoi, noissa maisemissa ihan varmasti itsekin kävelisin päivittäin ympäriinsä vähän liikaakin! Bali ja ylipäätään Indonesia on vielä toteutumattomien kohteiden listalla. Temppelit on huikean kauniita ja apinoitakin toki katselee mielellään. Uteliaisuus on varmaan pääasiassa hyvä asia, ja on niin totta, että paikallisten kanssa juttelemalla voi oppia todella paljon sellaista, mitä opaskirjat ja matkavideot eivät kerro.

    • Hannele/ Hipaisuja Maapallolla

      Kiitos, Anne! Kyllä suosittelen ainakin tämän reissuni perusteella Balia. Mulla on tosin käsitys, että Bali on hyvin erilainen verrattuna muuhun Indonesiaan. Varmaan vähän sama, kuin että on Goa ja sitten on “oikea Intia”. Itse en ole käynyt muualla kuin Balilla ja Gilin saarilla, joissa sitten siirrytäänkin muslimivoittoiseen kulttuuriin.

  • finintirol

    Hienoja paikkoja ja mukavaa tarinaa lukea 🙂

    Minäkin olen nähnyt tuosta apinatemppelistä noita “kauhuleffoja”, joissa suuret agressiiviset laumat varastavat, vetevät hiuksista ja paljon muuta. Varmaan menisin sinne samalla lailla ylivarautuneena, tai sitten suoraan tuonne lotuslammikolle.

    Pena teki hyvän valinnan. Minäkin voisin “löytää” itseni ja jäisin Balille sen sijaan, jotta palaisin kylmään pohjolaan.

    Tuosta uteliaisuudesta ja paikallisilta kyselemisestä. Se kannattaa ja on hieno ominaisuus. Itse en kysele liikoja, mutta vaimo hoitaa sen puolen ja olen siitä oikein tyytyväinen. Joskus saa tosi hyviä vinkkejä nopeasti sekä saattaa välistä löytää paikoille näppärämmin kuin Googlella.

    • Hannele/ Hipaisuja Maapallolla

      Kiitos, Finintirol! Hyvä, että sinulla on utelias vaimo. Pääset siivellä ja saat hyvät samat hyvät vinkit, hehe. Juuri tässä keskustelin aiheesta, että onko junttia kysellä esim reittiohjeita kadulla. Mielestäni ei todellakaan ole. Kyselen aina, vaikka suurin piirtein tietäisinkin reitin. Siinä voi aina tulla jotain hauskaa ekstratietoa.

  • Pirkko / Meriharakka

    Samat varoitukset ja samat kokemukset tuosta apinametsästä, jonne kieltämättä päädyimme enemmän matkassamme olleen sisarentyttäriemme toiveesta kuin varsinaisesti kiinnostuksesta apinoihin. Mutta hyvinhän se meni, eivät ne tosiaan päälle käyneet ja siskontyttäret saivat kuvautettua itsensä apinoiden kanssa 🙂

  • Paula - Gone with the Gastons

    Olipas hurjia tarinoita noista apinoista. Olisin kuitenkin varmaan sen verran utelias, että menisin siltikin katsomaan apinoita. Upeita tarinoita tässä, joita oli kiva lukea. Ihanaa, että uskoa ihmisiin vielä on, eivätkä kaikki aja vain omaa etuaan. Täällä Yhdysvalloissa muuten myös annetaan lapselle nimi etukäteen, ainakin siinä vaiheessa kun mee synnyttämään. Sen toki voi sitten vielä muuttaa mutta nimi tarvitaan jo papereita varten. Onneksi kuitenkaan ei koko suku ole nimeämässä.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *