UGANDA: TARJOLLA KIRKONMIES, ASEISTETTU SOTILASSEURALAINEN JA VIHREÄ MAMBA

Ugandan reissu alkoi leppoisilla lennoilla Helsinki- Istanbul (4 tuntia) ja Istanbul- Kigali- Entebbe (9,5tuntia). Viimeinen lento meni pompun kautta, kun tehtiin reittiin kuuluva välilasku Ruandan Kigalissa. Välilasku ei mennyt ihan jouhevasti, sillä kun oli tarkoitus jatkaa matkaa, oli matkustajien pääluku yhden enemmän kuin olisi pitänyt olla eli ilmeisesti epäiltiin jonkun matkustavan jäniksenä pidemmälle kuin oli alun perin tarkoitus. Aikansa lentomiehistö käveli edestakaisin käytävää kerta toisensa jälkeen laskien meitä sormien ja varmasti varpaidenkin toimiessa muistiinpanovälineinä. Lopulta kukin joutui esittämään passinsa ja osoittamaan itselleen kuuluvan laukun ylähyllyltä.

Asian (ilmeisesti) selvittyä pääsimme jatkamaan matkaa. Ei se mitään. Ohjelmanumero sinänsä. Muistui mieleen taannoinen Venezuelan reissu, jossa lentokone ei lähtenyt ajallaan, vaikka kaikki istuivat jo paikoillaan ja ovet oli suljettu. Ihmeteltiin, että mikäs erinomainen nyt on, kunnes koneeseen marssi poliiseja, jotka kävivät hakemassa ulos pariskunnan käsiraudoissa. Olivat muuten sen verran hurjannäköinen pari, että jos olisi pitänyt osoittaa porukasta rikolliset, ei olisi kauaa tarvinnut sormea suussaan pitää. No mutta nyt ollaan sivuraiteilla…… Kone laskeutui siis Entebbeen, Ugandaan.

Matkalla Entebbestä Kibaleen oli autokunnallamme lounastauko ja ruokailun lisäksi lähdin pienelle kävelylle ottamaan valokuvia muutaman muun naisen kanssa. Kuinka ollakaan työnsin pääni avonaisesta kirkonovesta sisään ja siellä oli menossa jonkinlainen kokoontuminen. Minut viitottiin sisään ja toivotettiin tervetulleeksi. Huutelin kanssani kävelleet naiset tieltä mukaani ja kohta meistä otettiin jos jonkinlaisilla kokoonpanoilla kuvia. Kaikki yhteisön jäsenet eivät kuitenkaan olleet ihan yhtä ihastuneita meihin. Lähinnä hameniekat. Pääjehu kysyi, josko haluaisimme saada kuvat myös itsellemme. Olin ainoa, joka suostui antamaan numeronsa ja sovittiin, että whatsupilla sitten saisin kuvat. Niin sainkin, mutta taisin saada vähän turhia ja ylimääräisiä viestejäkin…. No, siitähän syntyi vaan hauska vitsi, miten olen vasta maahan tultuani iskenyt kirkonmiehen ja millaista elämäni tulisi olemaan pyhän miehen rouvana Ugandassa.

OUTO LUKITUSSYSTEEMI

Erikoinen ja jännittävä lukko aiheutti hämmennystä mun ”tyrmässäni”. Kuva on huoneeni sisäpuolelta. Kun asumukseen saavutaan, on munalukko oven ulkopuolella lukitsemassa avoinna olevan aukon. Aukosta työnnetään käsi sisään ja ujutetaan alempana oleva iso salpa auki, jolloin ovi aukeaa. Tervetuloa Ugandaan.

Kun olen sisällä, laitan salvan kiinni, mutta tuota aukon peittävää luukkua ei saa lukittua! Ylempänä on ollut näköjään myös salpa, vaan ei ole enää. Joka tapauksessa kuka tahansa voi ujuttaa kätensä aukosta, liuúttaa salvan auki ja aukaista oven.

Minulla olisi tietenkin mahdollisuus lukita tuo kiinni oleva salpa munalukolla salvan yläpuolella olevaan lenkkiin, mutta hätätilanteessa en pääsisi itse nopeasti ulos — puhumattakaan siitä, että kukaan pääsisi minua pelastamaan tuolta, sillä ovi näyttää olevan vähän tavallista kotiovea jämerämpi.

Mitä sitten tein? Jätin munalukon käyttämättä ja toivoin, ettei kukaan hullu keksi tulla vierailulle. Tässä vaiheessa en vielä ollut tutkinut ympäristöä, enkä tiennyt, että tien puolelta oli kyllä jämerät portit lodgen pihalle, mutta takapihan puolelta pääsi kävelemään kuka tahansa alueelle, sillä ei siellä ollut edes mitään kunnon aitoja.

Kun kerroin illallisella oveni lukkosysteemistä, minua katsottiin vähän pitkään. Sitten selvisi, että muilla oli ihan normaali ovi. Ihmekös tuon kirkonmiesvitsailun jälkeen, että luulivat mun keksivän koko jutun. Yleinen tapa muuten koko reissulla oli, että illallisen alkaessa kaikilta halukkailta pyydettiin avaimet jotta voitiin käydä myrkyttämässä huoneet ja laskemassa moskiittoverhot vuoteen suojaksi.

AAMUKÄVELYLLÄ KIUSALLINEN TUNNELMA

Moottoripyörätakseja kutsutaan nimellä ”Boda boda”, joka tulee sanoista border to border. Jo 1960-luvulta lähtien turisteja kuljetettiin Busian rajakaupungissa Ugandan ja Kenian väliin jäävän ei-kenenkään-maan välillä vajaan kilometrin pituinen matka polkupyörillä, sillä se tuli huomattavasti halvemmaksi kuin autokyyti. Sittemmin kulkineet ovat vaihtuneet saastuttaviksi moottoripyöriksi ja matkaa tehdään muutenkin kuin rajan ylitystä varten. Hemmetin vaarallista ja kaaosmaista, mutta tietenkin samalla jännää ja eksoottista. En testannut, vaikka tuollaiseenkin on joskus tullut villiinnyttyä.

Jos en ole auringonnoustessa ulkona, on aamu pilalla. Niinpä lähdin tyrmästäni ulos klo 6, sillä aurinko oli jo nousemassa — paitsi että ei ollut. Odotin jo olevan sellaista aamun kajoa, mutta koska oli pilkkopimeää tarkistin uudelleen: aurinko nouseekin vasta klo 7:09. Onnekseni lodgen lobbyssa oli termoskannussa kahvia, vaikkei muuta aamupalaa vielä ollutkaan, joten join ylhäisessä yksinäisyydessäni kahvit kaikessa rauhassa ja lähdin vasta sen jälkeen ulos portista kivan viileässä 17-asteisessa säässä.

Olin kysynyt illalla lodgen henkilökunnalta, että onko turvallista lähteä kävelemään tielle aamulla ja tarkistin asian vielä uudelleen. Minulle sanottiin, että se on ihan ok. Lodge oli melkein päätien varressa ja muistinkin edelliseltä illalta, että siinä oli heti sotilaspoliisien check-point. Heilutin heille ja hymyilin ja toivotin huomenet. Sotilas tuli luokseni vakavana tiedustellen, että minne olen menossa ja liikunko yksin. Yleensä narraan, että en ole yksin, mutta kun missään muualla ei ollut ketään, oli pakko sanoa, että yksin olen, mutta tuolla lodgella on ryhmääni. Sotilas oli vihaisen oloinen ja sanoi, etten saa liikkua yksin ja minulla ei ole mitään asiaa tuolle tielle. Hämmentyneenä kuuntelin, miten vaarallista se kuulemma on edes aamulla.

Sopertelin, ett olisin vaan halunnut ottaa kuvia aikaisin aamulla, kun ei ole vielä liikennettä ja on rauhallista. Hän sanoi, että lähtee kyllä kävelemään takanani, jos haluan hetken matkaa liikkua ja olen näin turvassa. Aina pitää kuulemma olla sotilas mukana. Sydän vähän pamppaili ja mietin jo hetken,että lähdenkö takaisin mökkiini mätänemään, mutta sovittiin kuitenkin, että hän lähtee sitten aseensa kanssa seuraksi. Hän liikkui kuitenkin koko ajan vähän matkan päässä takanani ja tilanne oli vaivaannuttava. Aina kun pysähdyin, hän pysähtyi ja kun olin ottanut kuvan, jatkoimme taas matkaa. Kun ehdotin sivutielle menoa, se ei tullut kysymykseen. Ihmettelin taas, mutta hän sanoi sen olevan vaarallista. Tällaiselta tuntunee valtion päämiehistä. 

En kauhean kauaa viitsinyt kuvata, koska se rauha mitä olin tullut hakemaan ja ottamaan kuvia nimenomaan yksin oli tipotiessään. Pyysin, että voisiko hän kulkea kanssanin yhdessä takaisin päin ja voidaanko jutella. Se sopi hänelle. Nyt alkoi jo tiellä enemmän tai vähemmän maleksia kouluun meneviä lapsia ja sotilas sanoi, että lapset tulisivat häiritsemään minua, jos hän ei olisi mukana.

Sotilas saattoi minut lodgen portille asti ja mietin, pyytäisikö hän kohta rahaa ja oliko tässä todella kysymys turvallisuudestani vai keinosta yrittää pelotella turistia ja kääriä suojelurahaa. Hän ei kuitenkaan pyytänyt rahaa. Ei, vaikka minä pyysin yhteiskuvaan. Hänen silmänsä eivät myöskään vilkaisseetkaan ristiin rinnalleni puettua vyölaukkua, mikä usein on merkki siitä, että rahaa haluttaisiin joko pyytää tai ottaa. Olen oppinut näkemään sen millisekunnin vilkaisun, joka paljastaa aikeet, mutta nyt sitä ei tullut. Ihan mielenkiinnosta tuo olisi ollut hauska selvittää.

BIGODI WETLAND SANCTUARY

Bigodi Wetland Sanctuary on pienen pienessä Bigodin kylässä hyvä syy stopata matkalla kohti Kibalen kansallispuistoa simpansseja etsimään. Kampalasta ajaa Bigodiin kuusi tuntia ja Bigodista on enää kuutisen kilometriä Kibalen kansallispuiston alueelle.

Ennen retkeä jaettiin ryhmälle kumisaappaat. Ohjeistuksena oli pitkät puntit ja hihat, joista jälkimmäisessä onnistuin. Mielestäni kätevät ovat pitkät sukat shortsien kanssa, kun ei nyt ollut luvassa mitään ultimaattista. Tyylikästä? Ei, mutta nää ei olekaan missikisat, joten mukavuus edellä, hehe!

Vervet monkey eli vihermarakatti nukkui puun oksalla söpöllä kerällä. Luin myöhemmin, että lajilla on havaittu ihmismäisiä piirteitä, jotka eivät ole niin toivottuja: korkeaa verenpainetta, ahdistuneisuutta ja sosiaalista riippuvuutta alkoholiin. Olikohan tämäkin vaan nukkumassa krapulaansa pois morkkiksissaan?

VIHREÄ MAMBA —JA KATTIA KANSSA!

Vihreä mamba! No ei todellakaan ollut. Siinä kohtaa, kun käärme oli lähietäisyydellä ja pääsin innoissani sitä kuvaamaan, uskoin tietenkin oppaan kertomaa täysin. Tietenkin laitoin kuvan myös someen polleana käärmeen näkemisestä, mutta asia jäi kuitenkin vaivaamaan. Ei ole nimittäin ensimmäinen kerta, kun luonto-opas haluaa asiakkaansa tyytyväiseksi ja sitten ”nähdään” jotain, mikä ei ihan pidä paikkaansa.

Muistan vastaavan tapauksen Sri Lankassa, kun safarin opas väitti minulle jotain lintua joksikin muuksi. Kysyin, että onko tieto. Hän vastasiu myöntävästi. Kysyin uudelleen, että onko tieto vai arvailetko ja näytin paksua kirjaani Sri Lankan linnuista, joka minulla oli mukanani. Siinä vaiheessa hän nöyrtyi ja kysyi, saisiko tutkia kirjaani. Olin aika vihainen, mutta sanoin että nyt sovitaan näin, että hänen ei tarvitse tietä minkään lajin nimeä, mutta arvailemaan ei ruveta. No nyt olen taas sivupoluilla, mutta onko sinulla kokemuksia tällaisen kaltaisesta turistin miellyttämistavasta?

Miksi nyt epäilen tunnistuksen paikkansa pitävyyttä on se, että lähdin tutkimaan asiaa ja löysin sivuston nimeltä africansnakebiteinstitute.com ja sieltä kuvan, jossa on helposti toisiinsa sekoitettavia vihreitä käärmeitä, enkä parhaalla tahdollanikaan saa tuosta kuvaamastani luikerosta vihreää mambaa — en, vaikka huolellisesti siristäisin silmiäni. Vai oletko eri mieltä? Tulisin kyllä onnelliseksi, jos väitteeni kumottaisiin, mutta uskon vahvasti, että mua vedettiin höplästä.

Itse lähtisin taipumaan Green water snake -arvaukseen, joka on täysin harmiton. Olisi nyt ollut edes joku muu vaarallinen, että saisi tuntea itsensä rohkeaksi. Tai toisaalta: jos luulin siinä tilanteessa olevani vihreän mamban lähietäisyydellä ja ainoa tunne oli mahtava jännitys, niin eikös silloin lasketa rohkeaksi? Sano, että joo, hehe:)

KYLÄVIERAILU

Bigodi Community Walkin ohjelma jatkui suoalueelta kylävierailulle, jossa pääsi seuraamaan kahvinvalmistusta alusta loppuun. Kyllä se vastapaahdetun kahvin tuoksu on yksi maailman parhaista. Onneksi sai lopuksi myös maistaa tuotosta.

Pääsimme myös seuraamaan käsityöläisten taitoja, kun he punoivat papyruskaislasta koreja, pannunalusia ja kaikenlaisia kippoja.

Kylässä oli banaani-ginin tarjoilu. Jätin väliin, mutta todettakoon, että ugandalaisille maistuu. Vuoden 2020 tilaston mukaan he pudottelivat 11,3 litraa puhdasta alkoholia henkeä kohden, kun mukaan laskettiin kaikki yli 15-vuotiaat. Me suomalaiset saatiin tissuteltua samaan aikaan suorastaan vaatimattomat 9,08 litraa per capita.

Banaaneista valmistetaan sekä giniä että olutta, mutta omasta mielestäni banaanin maku ei sovi lainkaan alkoholiin. Tuo olut varmasti ihan viimeisenä kaipaa banaaninmakua, mutta varmasti sillekin on kuluttajansa.

PIENI VIDEOFIILISTELY UGANDAN BIGODISTA:

MISSÄ UGANDA ON?

Uganda sijaitsee Itä-Afrikassa. Päiväntasaaja halkoo tätä sisämaavaltiota, joka rajanaapureita ovat pohjoisessa Etelä-Sudan, idässä Kenia, etelässä Tansania ja Ruanda sekä lännessä Kongo.

Uganda on varmasti tunnetuin Bwindi Impenetrable National Parkista, jossa elää uhanalaisia vuorigorilloja. Tämän takia itsekin Ugandaan matkustin — eikä ollut turha reissu.

Perusjutut, jotka tulee olla kunnossa:

🦍Muista hankkia viisumi — Itä-Afrikan yhteisviisumi maksaa 100 dollaria

🦍Tsekkaa, että passisi on voimassa kuusi kuukautta reissun jälkeen

🦍Tarkista, että keltakuumerokotustodistus löytyy, jos sitä kysellään.

🦍Gorilla- ja simpanssijäljitysluvat tulee hankkia hyvissä ajoin etukäteen. Ne on kalliit. Maksoin niistä yhteensä yli tonnin. En kuitenkaan itkenyt sen rahan perään, vaan itkin onnesta istuessani ruohikossa silver backistä parin metrin päässä. Oikeasti itkin. Onnesta.

Yllä olevat jutut on tärkeitä! Muuten voit sitten itse päättää, miten hankit tarvittavan käteisen, suojaudut auringolta, sateelta ja pirullisilta purevilta miltä-lie-ötököiltä, hoidat itsellesi kunnon vaelluskengät sekä näet —ja halutessasi myös taltioit— kauempanakin olevat luontokappaleet.

Helpoimmalla pääsee, kun ostaa koko höskän valmiina pakettina, niin ei tarvitse esimerkiksi vuokrata koko safariautoa ja opasta vain itselleen ja ihmetellä, että millä sitä liikkuisi paikasta toiseen turvallisesti ja missä voin päänsä kallistaa pehmoiseen tyynyyn (tai edes sinne päin).