Veneajelu Kazinga Channelilla alkoi Mweyan niemimaalta, joka sijaitsee 20 km länteen Kasese- Mbarara- päätiestä.
Kazinga-kanava on leveä, 32 kilometriä pitkä vesiväylä, joka yhdistää kaksi järveä: idän Lake Georgen ja lännen Lake Edwardin. Edelleen näet ollaan Queen Elizabethin kansallispuistossa, joka kattaa melkein 2000 neliökilometriä. Kanavan alueella elää yksi maailman suurimmista virtahepopopulaatioista, eikä siellä voinut välttyä näkemästä kasapäin muitakin upeita eläimiä — kuten niilinkrokotiileja.
Ennen lähtöä Kazinga Channelin venesafarille syötiin erittäin hyvä, noin 20 euroa kukkaroa köyhdyttänyt lounas Mweya Safari Lodgella, ja klo 15 hypättiin pelastusliivit asianmukaisesti päällä kaksikerroksiseen rautaveneeseen. Kipusin tietenkin heti ylös, jotta näkisin kaiken mahdollisen. Tuuli oli aika kova, mutta se ei menoa haitannut.
Parin tunnin reissulla ehti nähdä vaikka ja mitä, ja niinpä tämä postaus on – jos mahdollista – vieläkin kuvapainotteisempi kuin yleensä. Nähtävää oli tosiaan niin paljon, että kun halusin myös nautiskella ilman kameran linssiä, tuli välillä kiire vangita jokin uusi laji, ja niinpä saattoi tarkennuksesta liikkuvassa veneessä vain haaveilla. Se ei tosin estä julkaisemasta joitakin vähän huonompiakin kuvia, hehe.
Takana afrikanhanhi, keskellä keltaisine nokkineen afrikaniibishaikara ja etualalla pari african jacanaa eli afrikanjassanaa.
Grey-headed kingfisher eli harmaapääkalastaja.
Pied kingfisher eli kirjokalastaja
kirjokalastajien pesän töyräällä.
Niilinmonitorilisko eli niilinvaraani on sellainen ketku, että se käy syömässä niilinkrokotiilin munia. Se myös munii omat munansa termiittikekoon, jotta keon lämpö haudottaa munat. Ei tarvitse itse vaivautua.
Vaikka nopeasti vilkaisten niilinvaraanissa ja niilinkrokotiilissa on paljonkin samaa, on niilinkrokotiili kuitenkin läheisempää sukua linnuille kuin niilinvaraanille tai muillekaan matelijoille. Upea näky.
Goliath heron eli goljathaikara on maailman suurin haikaralaji
Spur-winged lapwing eli spur-winged plover eli kynsihyyppä
Afrikaniibishaikara ruokailee kahlaamalla vedessä tunnustellen ja kun jotain osuu nokkaan, laukeaa nopea refleksi ja leuat sulkeutuu salamannopeasti. Pää ylös ja nielaisu. Ei siinä jäädä nautiskelemaan. Laiskoina päivinä nämä syövät myös merimetsojen oksentamia kaloja.
Egyptian goose eli afrikanhanhi jälkeläisineen. Etualalla taas pari afrikanjassanaa, joista on pakko mainita, että lajilla on erittäin epätavallinen ”järjestely”, jossa yksi hallitseva naaras ylläpitää haaremia, johon kuuluu useita koiraita. Muninnan jälkeen jokainen koiras huolehtii poikueestaan yksin.
Black-winged stilt eli pitkäjalka
Edessä sacred ibis eli pyhäiibis ja takana great eagret eli jalohaikara
Grey heron eli harmaahaikara
Niilinkrokotiili
Koska suuri osa niilinkrokotiilin elinympäristöstä sijaitsee ihmisten läheisyydessä, kohtaamiset ovat melko yleisiä. Se ei ole nirso ruokavalionsa suhteen, mikä tarkoittaa, että joen rannalla pyykkiä pesevä kyläläinen voi näyttää yhtä houkuttelevalta kuin gnuantilooppi. Tarkkoja lukuja ei tiedetä, mutta arvioiden mukaan niilinkrokotiilin leukoihin voi joutua jopa 200 ihmistä vuodessa. Taitaisi jäädä pyykkipäivät harvoiksi, jos joki olisi ainoa vaihtoehto.
AFRIKANPUHVELI — SKRODE KASVISSYÖJÄ
African buffalo eli afrikanpuhveli
Opin, että aiemmin itsekin käyttämäni nimitys kafferipuhveli ei ole sovelias. En ollut tähän mennessä kuullutkaan asiasta ja joudun tunnustamaan, että olen luullut kafferin olevan joku mauste. Se on Etelä-Afrikassa halventava nimitys tummaihoisesta ihmisestä — käytännössä siis kuin käyttäisi n-sanaa. Sana juontuu alunperin arabian kielestä, jossa ”kafir” tarkoittaa vääräuskoista eli ei-muslimia. Loisnokkeli työssään puhvelin kyljessä. Loisnokkelit syövät isäntäeläinten iholta punkkeja, täitä ja kärpäsiä. Eniten niitä kiinnostaa syöpäläisten isännästä imemä veri. Loisnokkelit on siitä ikäviä, että niiden jäljiltä eläimen haavat eivät pääse parantumaan, kun linnut repivät haavoista ruvet auki saadakseen verta ja lihaa. Tämä ei kuitenkaan riitä, vaan loisnokkelit syövät myös isäntäeläinten korvavahaa. Puhvelien lisäksi sarvikuonot ja kirahvit vetävät puoleensa näitä nokkavia putsareita.
TAPPAJAT LEKOTTELEE
Vaikka virtahevolla on paksu nahka, se on silti erittäin herkkä ja voi helposti palaa tai kuivua armottomassa Afrikan auringossa. Siksi virtahevot viettävätkin suurimman osan päivästä vedessä tai mudassa pysyäkseen viileinä, kosteina ja suojellakseen herkkää ihoaan.
Rannalla loikoillessaan ne erittävät öljymäistä punaista, hientapaista ainetta, joka kosteuttaa ihoa, hylkii vettä sekä suojaa auringolta ja taudinaiheuttajilta. Tämä punertava neste onkin myytin taustalla, jonka mukaan virtahevot “hikoilevat verta” tai punastuvat.
Kaikki tämä loputon kylpeminen ja lekottelu kuitenkin saa jäädä, jos virtahevon pelästyttää. Virtahevot tappavat Afrikassa satoja ihmisiä vuosittain. Virtahepo on maailman vaarallisen maanisäkäs ja sen juoksunopeus on 30 km/h — ei siis kannata luulla sitä köntykseksi ja mennä liian lähelle. Virtahevot eivät osaa uida tai hengittää veden alla, ja toisin kuin useimmat nisäkkäät ne ovat niin raskaita, etteivät kellu. Sen sijaan ne kävelevät tai juoksevat joenpohjaa pitkin. Koska silmät ja sieraimet sijaitsevat pään yläosassa, virtahepo näkee ja hengittää, vaikka onkin lähes kokonaan veden pinnan alla. Täysin veden alla ollessaan korvat ja sieraimet sulkeutuvat tiiviisti, ja virtahepo voi pidättää hengitystään jopa viiden minuutin ajan.
Virtahevot torkkuvat usein vedessä päivän aikana. Alitajuinen refleksi kohottaa ne pinnalle hengittämään ilman, että ne heräävät, joten ne voivat nukkua hukkumatta. On tuokin erikoista elämää. Auringon laskiessa ne nousevat maalle laiduntamaan ja syövät yössä jopa 50 kiloa ruohoa.
Tässä kohtaa en oikein tykännyt toiminnasta, sillä venettämme ohjattiin aivan liian lähelle virtahepoja. Ne olisi kyllä nähnyt ilman turhaa häirintääkin. Ylipäätään koko reissulla näki niiin hienosti kaikkia mahdollisia eläimiä, että tämä hetki oli täysin tarpeeton ja muistutti taas meidän ihmisten itsekeskeisyydestä.
Hadadaiibis on saanut nimensä ääntelynsä mukaan. Sen sanotaan hiljentävän itkevän vauvan hauskalla äänellään.
Osprey eli kalasääski
Cattle egret eli lehmähaikara
Oliivipaviaani
Hamerkop eli vasarapäähaikara. Tästä on hauska muisto vuoooooooosia sitten, kun olin veljeni kanssa Gambiassa ja oltiin palkattu joku paikallinen rastatukka oppaaksi veneeseen lintuja katsomaan. Kaveri oli todella erikoinen ja ilmeisen pöllyssä, mutta asiantunteva ja harmiton. Hän hörisi kovaan ääneen, kun opetimme häntä sanomaan ”vasarapäähaikara”. Ei unohdu itseltänikään linnun nimi ihan äkkiä.
Sagred ibis eli pyhäiibis. Nimi juontuu siitä, että egyptiläiset pitivät lintua thot-jumalan symbolina. Thotin uskottiin keksineen kirjoitus- ja laskutaidon, joten ei mikään turha heppu — ja lintu vasta hieno onkin.
Niilinkrokotiili ja taustalla african wattled lapwing eli tuhkahyyppä
Little eagret eli silkkihaikara
Warthog eli pahkasika. Pahkasika synnyttää yleensä neljä poikasta. Opin, että jokaisella poikasella on henkilökohtainen nisä, johon muilla ei ole asiaa edes silloin, jos joku poikasista menehtyy. Sama on kuulemma muillakin sioilla.
Afrikan elefantti, merimetsot, pelikaanit, marabout…. Kaikki sulassa sovussa. Siinä on omiin silmiini aina jotain kovin hellyyttävää, kun oikein iso ja oikein pieni on vierekkäin.
Pink-backed pelican eli afrikanpelikaanit sukivat merimetsojen kanssa kilpaa
IKISUOSIKKINI MARABU ON TÖRKYMÖYKKY
Keskellä kuvaa oleva marabou stork eli afrikanmarabu ulostaa omille jaloilleen. Se auttaa säätelemään kehon lämpötilaa ja luo samalla harhaanjohtavan vaikutelman kauniin valkoisista jaloista, hehe. Marabu on raadonsyöjä ja sen sanotaankin olevan kaupunkien puhdistuslaitoksen palveluksessa. Lintu on puolitoista metriä pitkä ja on kuvassa jalat taitettuna alleen. Tuo pussi leuan alla on mielenkiintoinen. Tätä pussia käytetään soidinmenoissa. Paljas, noin 45-senttinen vaaleanpunainen ja täytettävissä oleva ilmapussi on erityisen huomiota herättävä pesimäkauden aikana. Se yhdistyy suoraan vasempaan sieraimeen ja toimii kaikukoppana, jonka avulla lintu voi tuottaa kurkkuäänimäistä kurnutusta. Varmasti viehättävä.
Grey-headed gull eli harmaapäälokki on Etelä-amerikan ja Afrikan lokkeja.
Waterbuck eli vesiantilooppi
African fish eagle eli kiljumerikotka
Kuten otsikossa mainitsinkin, ei safari voi enää helpommaksi mennä. Siinä missä jollekin safariauton pomppiminen voi olla aivan mahdotonta sietää, on venesafari tasaista menoa ja eläinten näkeminen taattua. Missä vesi, siellä janoiset.
Tuli itsellenikin nyt uutena tietona, että kafferipuhveli on nimi jota ei pidä käyttää. On kyllä hienoja nuo lintukuvat. Noita ei ole puhelimella otettu. Mitä kameraa ja objektiivia käytät?
Kiitos, Mikko! Noita loukkaavia nimityksiä on vaikea hahmottaa, kun en edes ole tiennyt sanan merkitystä. Joku saattaa olla tästäkin eri mieltä, ettei se ole loukkaava, mutta ei mua haittaa käyttää vaihtoehtoista nimitystä ja säästyä näin loukkaamasta ketään. Kuvaan Nikon Coolpix P1000 -kameralla ja siinä on kiinteä objektiivi, mutta 125-kertainen optinen zoomi. Ei siis järkkäri, vaan laiskan ihmisen kamera luontokuvaukseen. Muuten kuvaankin lähinnä kännykällä, sillä kuvien laatu on niissä nykyään ihan tarpeeksi hyvä.
Kiitos, Mari! Lintumaailma on tosiaan runsas, mutta niitä ei tule välttämättä edes huomattua, kun näköpiirissä on suuria ja mielenkiintoisia nisäkkäitä.
Kiitos, Pirkko! Runsaudensarvi tosiaan ja tuota yhtä episodia lukuunottamatta, jossa mentiin liian lähelle virtahepoja, oltiin kuitenkin mielestäni ihan soveliaan matkan päässä.
Kiitokset hetkestä avaran luonnon parissa! Kyllä on muuten paljon lintuja maailmassa! Katselin kans kuvia sillä silmällä, että on vissiin (taas) opeteltava kuvaamaan kameralla, kun tiedossa on tuollainen safari Borneossa ensi vuonna. Monta vuotta olen mennyt pelkästään kännykuvilla. Jos kameran käyttö olisi ainoa asia tällä hetkellä, mitä tarvitsisi opetella ja tehdä, niin mikäs siinä 😀
Kiva kun sinulla on eläinten lajit mainittuna kuvissa. Vaikka niitä ei muistaisikaan jälkikäteen, niin on kuitenkin kiva katseluhetkellä tietää mitä katselee.
Kiitos, Raija! Minäkin menen enimmäkseen kännykkäkuvilla, sillä se on esimerkiksi kaupunkioloissa varsin näppärää ja saa ihan tarpeeksi hyviä kuvia, ellei tarvitse erityisesti zoomailla kauemmaksi. Tosin kun olen yksin reissussa ja aikaa on pällistellä ympäriinsä kaikessa rauhassa ja pysähdellä määrättömästi, tykkään myös raahata kameraa mukanani. Sen verran kannattaa ehkä ennen Borneon reissua opetella, ettei sitten mene stressiksi paikan päällä kameran kanssa:) Itse en aikoinaan nähnyt Borneolla orangin orankia, vaikka toiveissa oli. Toivottavasti sinulla on parempi säkä. Tai sovitaan, että on:)
Todella kattava eläimistö. Taitaisin olla likaisilla vatteilla noissa olosuhteissa, jos krokotiilejä täynnä oleva joki on ainoa paikka missä niitä voi pestä….
Olipa kiva tehdä kuvien ja tarinoiden välityksellä retki Kazingan kanavaan, ja mikä mahtava lajien kirjo! Epäilemättä huikea kokemus tuo venesafari, ja kiva kun eläimistä on kerrottu tuollaisia yllättäväkiäkin faktoja. Me käytiin vähän samantapaisella safarilla Botswanassa, mutta ihan näin paljon lajeja ei nähty.
Kiitos, Anne! Oli tosiaan melkoinen määrä ”porukkaa” rannalla pällistelemässä veneestä kuvaavia turisteja. Kiva on lueskella noista eläimistä ja ne asiat muistaakin sitten ihan eri lailla, kun on oikeasti nähnyt eläimen ja jakanut blogiin. Botswana olisi myös ihana joskus kokea.
Kiitos, Eveliina! Tosiaan kuin kaksi marjaa, jos hätäisesti vilkaisee. Tuli muuten tuosta mieleen, kun Sri Lankassa näin aamulenkilläni tuollaisen ison varaanin uivan joella meidän joogaleirin suuntaan. Kaikkia ei uinti jostain syystä huvittanut päivemmällä.
Näitte kyllä aivan mahtavan määrän eläimiä! Harmi, että sattui myös tuo hetki, kun mentiin sitten turhaan liian lähelle. Paljon kaikkea uutta tietoa minullekin näissä mitä jaoit, esimerkiksi tuo virtahepojen punaisuuden lähde. Ne on kyllä sellaisia eläimiä, että hieno olisi nähdä joskus luonnossa, mutta ehkä tosiaan mielellään laivan tai jeepin kyydistä. Olen kuullut niiden kyvystä tappaa ennenkin ja muodostanut jo ehkä lievän pelonkin niitä kohtaan, vaikken ole koskaan nähnytkään.
Kiitos, Pauliina! Nuo virtahevot on jotenkin niin söpöjä ja köntyksen oloisia, että on vaikea kuvitella millaisia tappajia ne on. Tosiaan matkan päästä ja häiritsemättä on kivempi tutustua eläimiin. Jollain jeeppisafarilla on joskus tullut vähän kiire poistua paikalta, kun virtahepo on selvästi ärsyyntynyt. Olisiko tuolloinkin vaan oltu liian lähellä. Turha siinä sitten on ihmetellä, jos jotain sattuu. Safarien järjestäjilläkin on varmaan tarve olla ns. parhaita, jolloin he saattavat mieltää sen mahdollisimman lähelle pyrkimiseksi.
Upea valikoima eläimiä. Ja mulle myös uutta tietoa tuo kafferin epäsoveliaisuus. Tiedän kyllä kafirin, mutta en ole osannut yhdistää sitä tuohon sanaan. Ja se kyllä on myös mauste, nimittäin kafferilimetti. Niitä lehtiä käytetään usein aasialaisissa mausteliemissä.
Olipa mielenkiintoista lukea safarin eri eläimistä. Ja tosi läheltä ootte päässeet näkemään paljon eri eläimiä. Safarit kiinnostavat kovasti ja taas safarikuume nousi. 🙂
25 Comments
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Tuli itsellenikin nyt uutena tietona, että kafferipuhveli on nimi jota ei pidä käyttää. On kyllä hienoja nuo lintukuvat. Noita ei ole puhelimella otettu. Mitä kameraa ja objektiivia käytät?
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
Kiitos, Mikko! Noita loukkaavia nimityksiä on vaikea hahmottaa, kun en edes ole tiennyt sanan merkitystä. Joku saattaa olla tästäkin eri mieltä, ettei se ole loukkaava, mutta ei mua haittaa käyttää vaihtoehtoista nimitystä ja säästyä näin loukkaamasta ketään. Kuvaan Nikon Coolpix P1000 -kameralla ja siinä on kiinteä objektiivi, mutta 125-kertainen optinen zoomi. Ei siis järkkäri, vaan laiskan ihmisen kamera luontokuvaukseen. Muuten kuvaankin lähinnä kännykällä, sillä kuvien laatu on niissä nykyään ihan tarpeeksi hyvä.
Mari / Maailmakotina
Onpa runsas lintumaailma. No toisaalta vesistön läheisyys vaikuttaa.
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
Kiitos, Mari! Lintumaailma on tosiaan runsas, mutta niitä ei tule välttämättä edes huomattua, kun näköpiirissä on suuria ja mielenkiintoisia nisäkkäitä.
Pirkko / Meriharakka
Kazingan kanava on kyllä jäänyt mieleen varsinaisena eläinten runsaudensarvena! Ja jotenkin nuo laivat pääsevät kivasti aika lähellekin kaikkea.
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
Kiitos, Pirkko! Runsaudensarvi tosiaan ja tuota yhtä episodia lukuunottamatta, jossa mentiin liian lähelle virtahepoja, oltiin kuitenkin mielestäni ihan soveliaan matkan päässä.
Raija / Kohti avaraa maailmaa
Kiitokset hetkestä avaran luonnon parissa! Kyllä on muuten paljon lintuja maailmassa! Katselin kans kuvia sillä silmällä, että on vissiin (taas) opeteltava kuvaamaan kameralla, kun tiedossa on tuollainen safari Borneossa ensi vuonna. Monta vuotta olen mennyt pelkästään kännykuvilla. Jos kameran käyttö olisi ainoa asia tällä hetkellä, mitä tarvitsisi opetella ja tehdä, niin mikäs siinä 😀
Kiva kun sinulla on eläinten lajit mainittuna kuvissa. Vaikka niitä ei muistaisikaan jälkikäteen, niin on kuitenkin kiva katseluhetkellä tietää mitä katselee.
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
Kiitos, Raija! Minäkin menen enimmäkseen kännykkäkuvilla, sillä se on esimerkiksi kaupunkioloissa varsin näppärää ja saa ihan tarpeeksi hyviä kuvia, ellei tarvitse erityisesti zoomailla kauemmaksi. Tosin kun olen yksin reissussa ja aikaa on pällistellä ympäriinsä kaikessa rauhassa ja pysähdellä määrättömästi, tykkään myös raahata kameraa mukanani. Sen verran kannattaa ehkä ennen Borneon reissua opetella, ettei sitten mene stressiksi paikan päällä kameran kanssa:) Itse en aikoinaan nähnyt Borneolla orangin orankia, vaikka toiveissa oli. Toivottavasti sinulla on parempi säkä. Tai sovitaan, että on:)
Sari /matkalla lähelle tai
Todella kattava eläimistö. Taitaisin olla likaisilla vatteilla noissa olosuhteissa, jos krokotiilejä täynnä oleva joki on ainoa paikka missä niitä voi pestä….
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
Kiitos, Sari! No sanopa muuta. Onneksi ei tarvinnut matkapyykkejään tuolla pesaista, hehe. Mutta on ne krotiilit upeita.
Anne | Elämää Nomadina
Olipa kiva tehdä kuvien ja tarinoiden välityksellä retki Kazingan kanavaan, ja mikä mahtava lajien kirjo! Epäilemättä huikea kokemus tuo venesafari, ja kiva kun eläimistä on kerrottu tuollaisia yllättäväkiäkin faktoja. Me käytiin vähän samantapaisella safarilla Botswanassa, mutta ihan näin paljon lajeja ei nähty.
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
Kiitos, Anne! Oli tosiaan melkoinen määrä ”porukkaa” rannalla pällistelemässä veneestä kuvaavia turisteja. Kiva on lueskella noista eläimistä ja ne asiat muistaakin sitten ihan eri lailla, kun on oikeasti nähnyt eläimen ja jakanut blogiin. Botswana olisi myös ihana joskus kokea.
Eveliina/ Reissukuume
Niilinvaraani ja -krokotiili ovat tosiaan kuin kaksi marjaa! 😀 Mielettömiä kuvia, paljon eri lajeja ja muutenkin niin upean kuuloinen reissu!
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
Kiitos, Eveliina! Tosiaan kuin kaksi marjaa, jos hätäisesti vilkaisee. Tuli muuten tuosta mieleen, kun Sri Lankassa näin aamulenkilläni tuollaisen ison varaanin uivan joella meidän joogaleirin suuntaan. Kaikkia ei uinti jostain syystä huvittanut päivemmällä.
Pauliina – Minne tie vie
Näitte kyllä aivan mahtavan määrän eläimiä! Harmi, että sattui myös tuo hetki, kun mentiin sitten turhaan liian lähelle. Paljon kaikkea uutta tietoa minullekin näissä mitä jaoit, esimerkiksi tuo virtahepojen punaisuuden lähde. Ne on kyllä sellaisia eläimiä, että hieno olisi nähdä joskus luonnossa, mutta ehkä tosiaan mielellään laivan tai jeepin kyydistä. Olen kuullut niiden kyvystä tappaa ennenkin ja muodostanut jo ehkä lievän pelonkin niitä kohtaan, vaikken ole koskaan nähnytkään.
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
Kiitos, Pauliina! Nuo virtahevot on jotenkin niin söpöjä ja köntyksen oloisia, että on vaikea kuvitella millaisia tappajia ne on. Tosiaan matkan päästä ja häiritsemättä on kivempi tutustua eläimiin. Jollain jeeppisafarilla on joskus tullut vähän kiire poistua paikalta, kun virtahepo on selvästi ärsyyntynyt. Olisiko tuolloinkin vaan oltu liian lähellä. Turha siinä sitten on ihmetellä, jos jotain sattuu. Safarien järjestäjilläkin on varmaan tarve olla ns. parhaita, jolloin he saattavat mieltää sen mahdollisimman lähelle pyrkimiseksi.
Cilla Maria Travel
Upea valikoima eläimiä. Ja mulle myös uutta tietoa tuo kafferin epäsoveliaisuus. Tiedän kyllä kafirin, mutta en ole osannut yhdistää sitä tuohon sanaan. Ja se kyllä on myös mauste, nimittäin kafferilimetti. Niitä lehtiä käytetään usein aasialaisissa mausteliemissä.
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
Kiitos, Cilla Maria! No en mä sitten ihan yössä ollut — ja tosiaan on kyllä toi kafferilimetti tullut jossain vastaan.
Tiina Johanna / Kookospalmun Alla
Ihania eläimiä ja upeita kohtaamisia! 🙂 Varmasti oli huikea kokemus tämä. Aika karmiva ajatus joutua krokotiilin välipalaksi kesken pyykinpesun, auts.
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
Kiitos, Tiina Johanna! Oli tosiaan ihania eläimiä ja todella suositeltava kohde. Täytyy pestä pyykit vaan hotellin pesualtaassa:)
Aila ja Juha
Erinomaisia kuvia! Tuntuu, kuin olisi itse ollut safarilla. Juha
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
Kiitos, Juha! Kiva, kun sain välitettyä (edes osan) tunnelmasta tännekin.
Virpi/ Virpin Maailma
Olipa mielenkiintoista lukea safarin eri eläimistä. Ja tosi läheltä ootte päässeet näkemään paljon eri eläimiä. Safarit kiinnostavat kovasti ja taas safarikuume nousi. 🙂
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
Kiitos, Virpi! Oli kyllä kiva retki ja tosiaan ei tarvinnut odotella, että missä olisi seuraava elikko, kun koko ajan oli nähtävää. Safarit on ihania.
Pingback: